Kun on joskus saanut kokea, että Jumala tarttuu kädestä ja johdattaa uusille poluille, voi muistaa ilon ja riemun, joka siitä seuraa. Elämän kivuissa ja hylätyksi tulemisen kokemuksissa ahtaalle joutuneena huutaa: Jumala, vie minut avaraan paikkaan. Vie tilaan, missä voi hengittää vapaasti ja kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.

Sain alkukeväällä käydä pyhiinvaellusmatkalla Assisissa ja Roomassa. Kävimme lukuisissa kirkoissa. Katedraalit olivat täynnä toinen toistaan upeampia kalleuksia, rahallisesti mittaamattoman arvokkaita taideteoksia.

Kaksi kuvaa on jäänyt matkalta erityisen selvästi mieleeni.

Istuessani Franciscus Assisilaisen haudassa, koin Pyhän läsnäolon. Kaiken runsauden keskellä lohduttavin ja puhuttelevin oli hauta. Hauta, jossa ihminen lakkaa itse päättämästä elämästään. Hauta on. Ja siihen me jokainen menemme — halusimme sitä tai emme.

Toinen kuva Roomasta. Kun olimme syöneet illallista matkan viimeisenä iltana, halusimme vielä käydä yökävelyllä Pietarin kirkolla. Hotellimme oli paavin kodista noin 200 metrin päässä. Yö oli hiljainen, kun lähestyimme kirkkoa. Useita kodittomia miehiä nukkui kirkon läheisen talon edustalla, muurin suojassa peittojen alla, kuului vain tasainen kuorsaus. Vaatteet he olivat asettaneet pinoihin. Joku oli kyhännyt pahvilaatikoista itselleen pienen mökin. Siinä oli Pyhän läsnäoloa. Puhuimme kuiskaten, kun ohitimme heidät.

Pyhä, Kaikkivaltias, Sinä asetut taloksi sinne, mihin vähiten luulisi. Kiitos, että asut köyhissäsi, teet majasi hauraaseen ja heikkoon. Kuule kaipaukseni ja tule.

Ensi sunnuntai on 3. sunnuntai pääsiäisestä. Sen aihe on Jumalan kansan koti-ikävä. Alttarilla on valkoinen liina ja neljä kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 66:3–9 tai Ps. 126, Jes. 54:7–10, 1.Piet. 1:3–9 tai 2.Kor. 4:16–18 ja Joh. 17:11–17.