Kukkopillin päiväkodissa työskentelevä lastentarhanopettaja Maunu Nieminen valmistui muutama vuosi sitten kulttuurituottajaksi Mikkelin ammattikorkeakoulusta.

Opinahjosta tarjottiin vuosi sitten mahdollisuutta suorittaa taidekasvatuksen erikoistumisopinnot, johon kuului käytännössä toteutettava tehtävä. Sen tavoitteena oli lapsen identiteetin tukeminen sekä päiväkodin ja vanhempien yhteistyön lisääminen.

Niemisen projekti sai nimekseen Oma museo.

— Projektin ensimmäisessä vaiheessa vanhempia pyydettiin valitsemaan lapsensa kanssa kotoa esine, johon liittyy perhettä tai sukua koskeva tarina, ja keskustelemaan siitä yhdessä. Sen jälkeen lapset toivat esineet päiväkotiin, jossa esineen tarina kerrottiin muille.

Tarinoiden kertominen tallennettiin myös videonauhalle. Sen jälkeen suvun esineistä koottiin päiväkodin verstashuoneeseen näyttely. Näyttelyn avajaisiin oli kutsuttu vanhemmat, suvun jäseniä ja perheiden ystäviä. Myös Viertolan koulun ensimmäisten luokkien opettajat ja oppilaat sekä naapuripäiväkodit kävivät tutustumassa vanhoihin esineisiin.

Kaiken kaikkiaan Omassa museossa oli esineitä 29. Vanhin oli 133 vuotta vanha pärekori, johon lapset olivat aikoinaan keränneet marjoja.

Joukosta löytyi muun muassa hopeinen kastemalja, hääkengät, kahvirännäri, kastemekko, keinuhevonen, kuparipannu, nukkeja, pari nallea, pennipullo, pitsityynyliina, rannekello, sokerirasia, taskukello, tupakkamassi, vauvan korisänky, vauvan potkupuku, verkkokäpy, kirjoja ja koriste-esineitä.

Mikko Hautala, 6, ja kuparipannu

"Minun esineeni on isomummin äidin kuparikahvipannu. Hän on aikoinaan keittänyt sillä kahvia. Enää sillä ei voi keittää kahvia, kun pannun pohja on mennyt niin huonoon kuntoon.

Isomummin äiti on keittänyt kahvia niin, että pannuun laitettiin vettä ja kahvinpuruja, sitten se kiehahti. Kun kahvi oli kiehahtanut, sen annettiin tekeytyä ja sitten se oli valmista.

Palmusunnuntaina pannu voi olla mukanani, kun kiertelen virpomassa ja palkkiot voi laittaa pannun sisälle. Tänä vuonna en ollut virpomassa, mutta edellisenä vuonna olin, ja sain suklaata ja tikkareitakin taisi olla vähän.

Pannu on meillä kotona yleensä koriste-esineenä. Mutta jos saisin leikkiä sillä, muuten kuin virpoessa, veisin sen leikkimökkiin ja laittaisin sillä leikisti kahvia. Meidän pihassa on sellaista mutavelliä, laittaisin sitä sinne. Sinne mahtuisi kolme litraa. Tai sitten piilottaisin sen sisälle jotain ja kiipeäisin puuhun, osaan jo kiivetä sinne, ja laittaisin sen oksalle roikkumaan. Ettei Anni eikä Janne ylettyisi sinne."

Miksi valitsitte kuparipannun, äiti Heli Hautala?

— Valitsimme kuparipannun siksi, että esineen piti olla vanha ja se oli kooltaan sopiva vietäväksi päiväkotiin. Mutta tärkein syy oli se, että Mikko on oman elämänsä aikana käyttänyt vanhaa pannua, kun hän käy virpomassa.

Adele Raunu, 6, ja hääkengät

"Nämä ovat äidinäidin hääkengät. Niitä säilytetään kotona lasikaapissa. Siellä on kaikenlaisia tavaroita, aika paljon tauluja, häätauluja ja kuvia äidistä, kun hän oli pieni. Yhdessä kuvassa on perhe, jossa on äiti, mummu, pappa ja äidin veli.

Päiväkodissa me teimme verstaaseen näyttelyn, jossa oli jokaisen oma vanha tavara. Minun mieleeni on jäänyt sokerirasia, kirja, vauvan koppa ja hevonen, jonka päällä voi istua.

Minun mummuni vanhoilla kengillä ei oikein voi leikkiä, vaikka saisi. Kun ne ovat niin isot ja kun niillä kävelee, niistä kuuluu kauhea meteli. Sen jälkeen kun äiti täytti kymmenen vuotta, ne eivät enää mahtuneet äidille. Isolle siskolle ne just ja just mahtuvat. Minulle ne ovat aika isot ja pikkusiskolleni Iirikselle ne ovat tosi isot, kun Iiris on kaksi vuotta."

Miksi valitsitte hääkengät, äiti Hanna Raunu?

— Kun projekti lähti liikkeelle, Adele tuli päiväkodista ja sanoi, että hän ottaa mummon hääkengät. Ajattelin, että ottakoon vaan, kun hän oli niin varma asiasta.

Juuli Palkama, 6, ja vauvan korisänky

"Minun mummini ja mummin pikkusisko ja -veli ovat nukkuneet tässä vauvan korisängyssä. Mummilla oli neljä lasta, ja yksi heistä on isäni. Isä ja hänen veljensä ovat nukkuneet korissa. Sen jälkeen isän vanhimman veljen lapset, eli minun serkkuni, ovat nukkuneet siinä. Ja sitten korissa on nukkunut isoveljeni Kasperi ja minä. Ai niin, on siinä nukkunut minun yhdet toisetkin serkut, kun kori oli meiltä lainassa.

Vauvan korisänkyä säilytetään meillä autotallissa, kun ei ole oikein muuta paikkaa. Kun se on niin iso.

Jos saisin leikkiä vauvan korisängyllä? En oikein tiedä, mitä leikkisin, kun en ihan kauheasti enää nukeillakaan leiki. Ennemmin vaikka piirrän tai leikin ulkona kaverini kanssa. Eilen me heiteltiin kaverini kanssa golf-palloja. Ehkä leikkisin pehmoleluilla: vauvan korisänky voisi olla jonkun pehmolelun koti.

Muistan, kun meille oli yhtenä päivänä tehty päiväkotiin tarinanurkka, jossa jokainen lapsi vuorollaan kertoi omasta esineestään. Sitten me kirjoitettiin tarina paperille ja tehtiin verstaaseen näyttely.

Toisten esineistä mieleeni on jäänyt Matildan perintönukke. Sen takia se jäi mieleen, kun nuken sisällä oli iso tulitikkurasia ja siihen päälle oli laitettu kangasta. Nuken pää oli jotain kiveä, tai kovaa se ainakin oli.

Ai niin! Tämä vauvan korisänky on 75 vuotta vanha. Siihen ei ole enää yksivuotiaana voinut mennä, kun se on niin kapea.

Kun meitä pyydettiin tuomaan vanha esine päiväkotiin, ajattelin ensin, että toisimme ison kaapin, jossa säilytetään levyjä, mutta sitä ei oikein pysty autossa kuljettamaan."

Miksi valitsitte vauvan korisängyn, isä Risto Palkama?

— Esineellä piti olla historiallista taustaa ja Juulin ensimmäinen idea oli vanha liinavaatekaappi, joka on meillä nykyisin muussa käytössä. Toisena mieleen tuli sitten vauvan kori, eikä muita sellaisia vanhoja esineitä meillä tainnut ollakaan.

Pauliina Nykänen, 6, ja verkkokäpy

"Verkkokävyllä paikataan verkkoja. Ukin isä on pienenä poikana itse tehnyt sen. Hän oli maanviljelijä ja myi toreilla itse ongittua kalaa. Ja vei Ruotsiinkin. Isä sanoo, että ukin isä vei Ruotsin keisarille tai kuninkaalle kalaa, mutta en kyllä oikein usko sitä.

Isä ei halunnut, että verkkokävyssä olisi likaa, siksi hän hioi sen ennen kuin toin sen päiväkotiin.

Verkkokäpy on kiertänyt meidän suvussamme. Nyt se on isällä ja minä saan sen sitten, kun täytän kymmenen vuotta. Sitten kun minulla on lapsi, annan sen lapselleni, kun hän on kymmenen.

Kesäisin, kun menemme mökille, isä ottaa verkkokävyn mukaan. Yleensä on kätevää sujauttaa se saappaaseen, siellä se on tallessa.

En ole käynyt isän kanssa kalassa, mutta pilkillä olen käynyt. Silloin jään reikään laitetaan onki, tai ensin laitetaan koukkuun syötti. Aina ei ole koukkua, joskus syötti vaan sidotaan siiman päähän kiinni.

Ekana sain räkäkiisken ja sen jälkeen sain yhden ahvenen. Emme säästäneet sitä räkäkiiskeä, isä sanoi, ettei sitä voi syödä. Siinä räkäkiiskessä oli pilkkuja, se oli semmoinen limainen, yäk! Kaksistaan isän kanssa olen käynyt kerran pilkillä, mutta ollaan me käyty koko perhekin.

Hm… jos leikkisin verkkokävyllä… no, se on aika noloa sanoa… mutta leikkisin, että se olisi kitara. Soittaisin sitä niin kun bratzit. Bratzit ovat nukkeja, joilla on isompi pää kuin barbeilla. Minulla on oma kitara, sain sen joululahjaksi. En oikein osaa soittaa sitä, minä vaan rämpytän. Pianoa osaan soittaa.

Tai voisi verkkokäpy olla leikisti surffilautakin."

Miksi valitsitte verkkokävyn, isä Matti Nykänen?

— Esineen piti olla vanha ja siihen piti liittyä tarina. Verkkokäpy on ollut tärkeä meidän sukumme elinkeinon hankinnassa. Siinä on jatkumo: sitä on käytetty jo ennen meitä ja kalastus jatkuu harrastuksena edelleen. Saa nähdä, jatkavatko lapset harrastusta, ainakin nyt he ovat olleet kiinnostuneita. Siinä on oma hohtonsa, että itse tehdyllä verkkokävyllä on kudottu ja paikattu verkkoja — saaliskin maistuu paremmalta.