Sivun toiminnot

Reijo Liimatainen asetettiin kirkkoherraksi

Kirkkoherra Reijo Liimataisen virkaanasettamismessuun osalistui liki 300 hakunilalaista, joista suurin osa jäi messun jälkeen nauttimaan seurakunnan tarjoamasta lohiseljankasta ja kirkkokahveista.

Sunnuntain evankeliumiteksti käsitteli Johanneksen evankeliumin kohtaa, jossa Jeesus kysyy rakastaako Pietari häntä ja antaa tälle tehtävän huolehtia seurakunnasta. Samaan tekstiä käytettiin paavin hautajaisissa.

Liimataisen virkaan asettaneen piispa Eero Huovisen mukaan Jeesuksen Pietarille antama tehtävä "pitää huolta laumasta" kuuluu sekä Rooman piispalle että Hakunilan kirkkoherralle – ja jokaiselle kristitylle.

— Niin kuin Pietarilta, myös seurakunnan kaitsijan virkaan tulevalta edellytetään kuitenkin jopa, että hän rakastaa Kristusta enemmän kuin muut. Rakkaus Jumalaan velvoittaa rakastamaan seurakuntalaisia.

Huovisen mukaan paavilla on yksi arvonimi, joka sopii hyvin myös luterilaisen kirkon papille. Paavi on "Jumalan palvelijoiden palvelija, "servus servorum dei", sananmukaisesti "Jumalan orjien orja".

— Pappia ei ole kutsuttu omien mielitekojensa toteuttamiseen, vaan itseään suuremman todellisuuden ilmentämiseen.

kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook