Sivun toiminnot

Pappina Japanissa

Virpi Soveri on Hakodaten seurakunnan pappi ja talonmies.

Kristillinen lähetystyö on Japanissa työläämpää kuin monessa muussa maassa. Pastori Virpi Soveri näkee useita syitä siihen.

— Japanissa on vanhastaan paljon ja monenlaisia uskontoja, muun muassa shintolaisuutta, buddhalaisuutta ja erilaisia sekauskontoja. Ne toimivat näkyvästi ja niillä on vahvat johtajat.

— Toinen syy on japanilainen luonne. Japanilaiset eivät ole individualisteja niin kuin länsimaiset ihmiset. Kristinusko vaatii voimakasta henkilökohtaista ratkaisua, mikä on heille outoa ja saattaa viedä vuosia. Eräällä tuntemallani miehellä kristityksi tulo kesti 60 vuotta, Soveri kertoo.

Myöskään ajan henki ei hänen mukaansa ole uskonnoille otollinen.

— Japanissa on vallalla äärettömän voimakas materialismi. Kuten Suomessa, elintaso on noussut ja ihmiset tavoittelevat näkyvää hyvinvointia.

Soveri arvioi, että uskonnollisista etsijöistä monet ovat väliinputoajia. Heitä on kohdannut sairaus, työttömyys tai joku muu kriisi, josta he eivät tunne selviävänsä omin voimin. Pakollinen pysähdys saa monet etsimään elämälle kestävämpää pohjaa.

Nuoret nörtit

Virpi Soveri kävi ensimmäisen kerran Japanissa yli 30 vuotta sitten. Lähetystyössä hän on ollut siellä 20 vuotta. Sinä aikana Japanin tekninen ja taloudellinen kehitys on ollut nopeaa, mutta Soverin mukaan osa ihmisistä tuntuu jääneen vauhdista. Osa jättäytyy siitä ihan tarkoituksella.

— Aikaisemmin nuoret näyttivät valoisilta ja avoimilta. Nykyisin jo koululaisten ilmeet ovat paljon synkempiä. Näyttää siltä, ettei heitä kiinnosta oikein mikään. Ulkonaisesti heillä on kaikkea, mutta heiltä puuttuu päämäärä, johon sitoutua.

Soveri kertoo, että ei ole mitenkään harvinaista, että nuoret vetäytyvät kokonaan ulkomaailmasta. He kieltäytyvät opiskelemasta tai menemästä töihin ja pysyttelevät sen sijaan kotona tietokoneen ääressä. Ilmiö on tuttu myös Hakodatessa, jossa Soveri asuu.

— Kyse ei ole siitä, etteikö ihmisillä olisi vaihtoehtoja liike-elämän oravanpyörälle. Nykyisin alkaa olla paljon freelancereita ja pienyrittäjiä, jotka voivat vapaammin määritellä työtahtinsa, Soveri toteaa.

Pieni uskonnollinen vähemmistö

Virpi Soveri on Hakodaten luterilaisen seurakunnan ainoa työntekijä: samanaikaisesti pappi, talonmies, englanninopettaja ja naistenpiirin vetäjä.

— Ihan kaikkea ei sentään tarvitse tehdä itse, sillä seurakuntalaiset ovat apuna esimerkiksi siivoamisessa, Soveri kertoo.

Hakodaten seurakunta on pieni, sillä siihen kuuluu kolmisenkymmentä aktiivista jäsentä. Seurakunta ei juuri tee oman väen ulkopuolelle suuntautuvaa työtä, mutta se tukee rahallisesti diakoniatyötä slummeissa.

Luterilainen kirkko Japanissa on vähemmistön vähemmistö. Noin prosentti japanilaisista eli miljoona henkeä on kastettuja kristittyjä. Heistä suurin osa on katolilaisia. Luterilaisella kirkolla on noin 20 000 jäsentä ja 130 seurakuntaa.

Naisten paineet

Virpi Soverin mukaan Japanin evankelisluterilainen kirkko on varsin avoin esimerkiksi suhtautumisessa naispappeuteen. Hän itse on saanut pappisvihkimyksensä Japanissa. Soveri kuitenkin arvelee, että ehkä hänellä ulkomaalaisena naisena on helpompaa kuin japanilaisilla.

— Japanilaisiin naisiin kohdistuu aika suuria paineita yhteiskunnan taholta, ja se vaikeuttaa heidän työskentelemistään kirkossa. Jos nainen on naimisissa ja hänellä on lapsia, hänen oletetaan jäävän kotiin. Usein se on käytännön syistäkin pakko, sillä sosiaaliturva ja päivähoito eivät ole läheskään suomalaisella tasolla.

Virpi Soverilla on edessään vielä kolme vuotta Japanissa. Hän on Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen palveluksessa ja kolmen vantaalaisen seurakunnan — Hakunilan, Rekolan ja Tikkurilan — nimikkolähetti. Hänet siunataan uudelle työkaudelle toisena pääsiäispäivänä Rekolassa. Messun jälkeen on mahdollisuus vaihtaa kuulumisia kirkkokahveilla.

Huhtikuussa Virpi Soveri vierailee Hakunilan ja Tikkurilan seurakunnissa. 24.4. hän saarnaa messussa Länsimäen kirkossa. Messun jälkeen on lähetysjuhla. Tikkurilan seurakunnan Japanin-piirissä Soveri vierailee 25.4. klo 15.

Virpi Soveri siunataan uudelle työkaudelle toisena pääsiäispäivänä 28.3. klo 10 Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa.

Kaisa Halonen
kuva Ari-Pekka Keränen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook