Sivun toiminnot

Ikäihmisten yliopisto kiinnostaa opettajia

Ikäihmisten yliopistotoiminta antaa aktiivisille eläkeikäisille mahdollisuuden yliopistotasoiseen opiskeluun ilman tulostavoitteita. Keskeisessä roolissa ovat luentosarjat, joiden aihepiirin osallistujat valitsevat itse.

— Aihe valitaan demokraattisesti. Tämä on ollut periaate alusta lähtien, kertoo ikäihmisten yliopistoa Vantaalla luotsaava Ritva Markkula.

Vantaalla vietetään juhlavuotta, sillä ensimmäisestä, professori Auli Viikarin pitämästä luennosta on tänä keväänä kulunut 10 vuotta.

Ensimmäistä luentoa kuuntelemassa oli 14 ihmistä. Tämän kevään media-aiheisilla luennoilla on ollut 40–50 osanottajaa.

— Joukossa on erityisen runsaasti opettajia ja heidän puolisoitaan. Myös kaupungin entisiä työntekijöitä on ollut mukana paljon, iloitsee Markkula.

Ikäihmisten yliopistotoiminta on avoimen yliopiston erityismuoto. Helsingin yliopiston lisäksi tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Vantaan aikuisopisto, Vapaan sivistystyön liitto ja Palvelukeskus Foibe, jonka tiloissa luennot pidetään. Foiben asukkailla on luentoihin vapaa pääsy.

Toiminnassa on alusta asti ollut mukana myös Vesi- ja ympäristöhallituksesta eläkkeelle jäänyt varatuomari Matti Simell.

— Luen paljon, joten minua kiinnostaa kirjallisuus. On ollut mukava kuunnella kirjailijoita ja muita taiteilijoita livenä, tuumii Simell.

Tänä keväänä on jäljellä 2 luentoa. Keskiviikkona 30.3. valtiotieteiden maisteri Ari Alm kertoo Yleisradion julkisen palvelun tehtävistä ja 27.4. professori Kauko Hämäläinen pitää 10-vuotisjuhlaesitelmän.

kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook