Pikkutyttöjen pukeutuminen noidiksi pääsiäisen alla on ikivanha ruotsalainen tapa, vanhojen noitauskomusten leikkisä jäänne. Kansanuskomusten mukaan pääsiäisnoidat liikkuvat joko kiirastorstaina tai pääsiäislauantaina.

Noidat eivät ole kuitenkaan aina olleet Ruotsissa yhtä leikkisä asia.

Taalainmaalla elettiin 1600-luvulla merkillisiä aikoja. Oikeus istui kuulemassa tuhansia lapsia, jotka syyttivät aikuisia noituudesta. Kun noitaroviot vihdoin sammuivat, satoja ihmisiä oli mestattu ja poltettu roviolla.

Kaikki alkoi Gertrudista, 11, ja Matsista, 9, Lapset oli pantu paimentamaan kuttuja, joista osa karkasi saareen. Mats ei uskaltanut lähteä niitä hakemaan, mutta Gertrud kahlasi virtaan ja talutti karkulaiset sarvistaan rantaan.

Matsia oma pelkuruus hävetti, varsinkin kun rohkeammaksi oli osoittautunut pelkkä tyttö. Kotona hän väritti tarinaa itselleen edullisemmaksi. Mats kertoi, että Gertrud oli pyytänyt apua Paholaiselta, joka olikin tullut ja voidellut Gertrudin jalat taikavoiteella. Tämän jälkeen tyttö pystyi kävelemään veden päällä niin kuin Jeesus.

Paikkakunnan kirkkoherra meni hullutukseen mukaan ja alkoi kuulustella Gertrudia. Tavoitteena oli saada tyttö myöntämään tehneensä liiton Paholaisen kanssa. Kuukausia kestäneissä kuulusteluissa Gertrud sitkeästi kielsi. Sitten ilmestyi toinen pikkupoika, joka oli tietävinään, kuinka Gertrud oli vienyt hänen pikkusiskonsa Blåkullaan, jonkinlaiselle Kyöpelinvuorelle.

Sen jälkeen Gertrud tunnusti. Kirkkoherrahan oli vakuuttanut, että vain tunnustamalla voi saada anteeksi. Muuten joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Lisäksi Gertrudin piti kertoa, ketä muita Blåkullassa oli hänen kanssaan ollut.

Roviot alkoivat roihuta. Syytetyt olivat pääasiassa naisia, miehiä syytettyjen joukossa oli vain 15 prosenttia.

Jan Guilloun reportaasikirja Noitien asianajaja (Johnny Kniga 2004) on tosiasioihin perustuvaa populaarihistoriaa.

Guilloun mukaan protestanttiset papit suhtautuivat noitahysteriaan kuka mitenkin. Oli niitä, jotka sanoivat että noidista höpiseville lapsille pitää antaa vitsaa. Toiset kirkonmiehet taas yllyttivät ihmisiä ilmiantoihin ja olivat itsekin hysterian vallassa.
Katolisen kirkon pahamaineinen ink­visitio ei yllättäen jaellutkaan reippaasti noitatuomioita. Inkvisitio ei perustunut tunnekuohuun ja kiihkomielisyyteen, vaan osoitettuun näyttöön. Se määräsi noidaksi tunnustautuneelle vain katumusharjoituksia.

Entä kuka oli kirjan mainostama noitien asianajaja? Hän oli kylmäpäinen Alonso e Salazar -niminen lakimies, joka pelasti aikanaan ainakin 5000 ihmishenkeä eri puolilla Eurooppaa.