Mitä useampia ihmisiä kokoontuu yhteen, sitä mielenkiintoisempia asioita tapahtuu. Ainakin, jos uskoo matematiikkaan.
Vuorovaikutussuhteiden määrä lisääntyy ryhmän jäsenmäärän kasvaessa: 5 hengen ryhmässä kahdenkeskisiä suhteita on 10, mutta 10 hengen ryhmässä jo 45. Voisi siis väittää, että se, minkä viiden hengen ryhmä hoitaa päivässä, vie kymmenen hengen ryhmältä viikon.

Mikään ryhmä ei kuitenkaan toimi noin yksinkertaisten matemaattisten laskelmien mukaisesti, vaan toimintaan vaikuttavat myös jäsenten erilaiset vuorovaikutusmallit ja -taustat. Jokainen tuo ryhmään myös oman menneisyytensä.
Se, että ryhmissä tapahtuu paljon samanaikaisesti ja monella tasolla, on saanut elokuvantekijät kiinnostumaan niistä: yhtä hyvin koululuokasta kuin mafiasta. Elokuvateattereissa parhaillaan pyörivässä Niin kuin taivaassa -elokuvassaan ruotsalaisohjaaja Kay Pollak kertoo kirkkokuorosta.

Kuorosuhteiden lisäksi elokuvassa on kyse muustakin: jokainen kuorolainen kuljettaa mukanaan muitakin ihmissuhteitaan, omaa elämänhistoriaansa ja elämänkatsomustaan.

Päähenkilö on kuoronjohtajaksi päätyvä, kansainvälisesti tunnettu kapellimestari Daniel Daréus.
Sydäninfarktin kokenut keski-ikäinen mies palaa pohjoisruotsalaiseen kotikyläänsä taiteilijanimensä turvin tuntemattomana. Vasta nyt hänen on aika käydä läpi lapsuudenaikaisia traumojaan. Ne syntyivät ja säilyivät siksi, että lapsuuden vuorovaikutusmallit eivät olleet kohdallaan. Eivätkä kai enkelitkään liikkuneet aina silloin, kun niitä olisi tarvittu.