Laura Alhonsalo, 16, ja Essi Liljama, 17, ovat olleet joukkue- ja luokkakavereita pienestä pitäen. Heitä yhdistää koripallo, joka vuosien varrella on muuttunut harrastuksesta elämäntavaksi. Laura aloitti pelaamisen 8-vuotiaana ja Essi 10-vuotiaana. Tällä hetkellä kumpikaan ei voi kuvitella elämää ilman koripalloa.

— Korikseen kuuluu niin paljon muutakin kuin pelkkä pelaaminen. Joukkueessa on kaikki kaverit, ja olemme vapaa-aikanakin paljon yhdessä, Laura kertoo.

Essi lisää, että joukkueen tytöt käyvät yhdessä katsomassa pelejä ja kuuntelevat musiikkia. Otteluvoittoa juhlitaan vaikka istumalla iltaa jonkun kotona, syömällä hyvin ja katsomalla elokuvia.

Tytöt pelaavat Pussihukissa, ja parhaillaan sama joukkue valmistautuu myös edustamaan Martinlaakson lukiota lukiolaisten MM-kisoissa huhtikuussa. Puolan Wroclawissa pidettäviin kisoihin osallistuu joukkueita 25 maasta.

Joukkue on etusijalla

Sekä Laura että Essi korostavat yhteishengen merkitystä. Hyvä henki näkyy siinä, että joukkueen etu on tärkeämpi kuin yksittäisen pelaajan etu.

— Ei saa olla itsekäs, vaan asioita on ajateltava joukkueen kannalta, Essi sanoo.

— Joukkueelle on oltava lojaali, vaikka haluaisikin yksilönä kehittyä, lisää Laura.

Todellista yhteishenkeä ei heidän mukaansa voi syntyä, jos ei tunne joukkuekavereitaan hyvin. Molemmat ovat sitä mieltä, että kuppikunnat pilaavat yhteishengen. Niin tekee myös kateus tai vääränlainen keskinäinen kilpailu.

— Me emme kilpaile toistemme kanssa. Vertailtua tietysti tulee ja mietittyä, miten voisi kehittyä, Essi sanoo.

Tytöille on tosin joskus huomautettu, että tervettä kilpailuakin voisi harjoituksissa olla nykyistä enemmän.

Joukkueen hyvä henki näkyy myös ulospäin.

— Me emme riitele koskaan, emme edes suutu toisillemme. Se ei vaan onnistu meiltä, Laura kertoo.

Kannustus kannattelee

Tytöt kertovat, että hävityn pelin jälkeen tunnelmat ovat vähän aikaa alamaissa. Tappion yli pitää kuitenkin päästä nopeasti, jotta voi kunnolla valmistautua uuteen peliin.

—Ja vastaavasti ei voitoillakaan voi kauan elämöidä, Laura huomauttaa.

Molempien mielestä joukkuetovereilta saatu kannustus on hirveän tärkeätä, niin kuin myös se, että aina löytyy kuuntelija tai auttava käsipari.

Koripallojoukkueessa oppii muutakin kuin pelaamista. Essi kertoo oppineensa erityisesti ryhmässä toimimista. Laura puolestaan iloitsee siitä, että tiivis harjoitusaikataulu on opettanut tehokasta ajankäyttöä.

Opettavaista on myös se, että joukkueessa on erilaisia persoonia ja jokaiselle on tilaa.

— Essi on johtajatyyppi. Hän saa luonnostaan kaikki helposti mukaan ja tunnelman kohotettua, Laura kuvailee ystäväänsä.

— Laura puolestaan on hirveän tunnollinen. Hän saa toiset rauhoitettua ja osaa ottaa kaikki hyvin huomioon, Essi vastaa.

Ammattilaishaaveita

Koripallo on sekä Lauralle että Essille ainoa harrastus. Aika harvoilla heidän koripallotutuistaankaan on muita harrastuksia. Se ei ole ihme, sillä heillä on seurajoukkueen kanssa viikonloppuisin kaksi peliä ja viikolla kolmet harjoitukset. Lisäksi tällä hetkellä harjoitellaan MM-kisoja varten.

Koulu on tullut hyvin tyttöjen harrastusta vastaan, sillä he saavat yhden lukion kurssin suoritettua koripallolla. Essi ja Laura kertovat aikoinaan harkinneensa urheilulukioon lähtemistä, mutta lähikoulu voitti sittenkin.

Kumpikaan tytöistä ei voi kuvitella lopettavansa koripalloa lukion jälkeen.

— Kyllä sitä ainakin tässä vaiheessa haluaisi ammattilaiseksi, Essi myöntää. Ja jos ei ammattina, niin jossakin muodossa koripallo tulee aina kuulumaan elämään.

— Mutta tietysti joku koulutus olisi pakko hankkia. Pelaaminen ei ole mikään elinikäinen ammatti, Laura lisää.
Myös tyttöjen vanhemmat on koripallo imaissut mukaansa.

— Meidän molempien vanhemmat katsovat kaikki pelit. Lisäksi he tekevät talkootöitä joukkueen hyväksi, Essi kertoo.

— Kyllä sitä ainakin tässä vaiheessa haluaisi koripallon ammattilaiseksi.