Yritän pimentää huoneen, jossa lapseni nukkuu, ettei aurinko herättäisi häntä liian aikaisin. Mutta valo tulvahtaa sisään pienimmästäkin peittämättömästä rakosesta. Aamun koittaessa koko huone kylpee valossa. Valoa ei voi vangita. Se on voimakkaampi kuin mitkään peittely-yritykseni.

Peittelenkö myös asioita, joita en haluaisi kohdata? Valo pakottaa minut tarkistamaan asenteitani ja kysymään todellisia motiivejani. Vaalinko kätkettyä katkeruutta? Luokittelenko ihmisiä, vaikka kuvittelenkin olevani vapaamielinen? Annanko armoa? Etsinkö sydämestäni toisen hyvää?

Valo on ehdoton. Kaikkea, mitä se tuo esiin, en uskalla vielä kohdata. Eikä minun tarvitsekaan.Jumala on valo. Hän näkee syvyyksien syvyyksiin, sinnekin minne emme vielä itse näe. Hän näkee pelot ja epäonnistumiset. Hän näkee virheet ja laiminlyönnit. Hän näkee lupaukset, joita ei jaksettu pitää. Ei tarvitse peitellä mitään. Ei tarvitse paeta. Kaikki on avointa. Myös se mitä emme haluaisi nähdä. Se on lohdullista. Onko sittenkin toivoa?

Entä ne elämäni vaiheet, jotka haluaisin mieluiten unohtaa? Entä ne pettymykset, joiden läpi en olisi koskaan tahtonut kulkea? Voiko siitäkin, mikä tänään on kaikkein vaikeinta, kasvaa jotain uutta? Voiko kaikki vielä kääntyä hyväksi?

Pyhä Jumala. Pelkään valoasi ja kaipaan sitä. Pelkään nähdä totuutta ja janoan sitä. Minun on vaikea pyytää anteeksi, mutta tarvitsen armoasi enemmän kuin mitään muuta. Käännä kasvosi minun puoleeni. Käännä kasvosi niiden puoleen joita rakastan ja joita kohtaan olen tehnyt väärin. Auta ja armahda.