Äitejä ja kätkettyjä lapsia
Mitä yhteistä on Eevalla, Saaralla, Lealla ja Martalla? Kaikki ovat Raamatusta tuttuja naisia. Saksalainen teologi Dorothee Sölle on tehnyt heistä ja muutamasta kanssasisaresta kirjan Raamatun vahvat naiset (Nemo 2004).
Marianpäivän kynnyksellä on kiinnostavaa katsoa, mitä kirja kertoo Jeesuksen äidistä. Legendan mukaan Joakim ja Anna, Marian vanhemmat, olivat naimisissa kaksikymmentä vuotta saamatta lapsia. Lapsettomuus oli yhteisössä häpeän ja pilkan aihe. Edes temppeliin ei Joakimia, kirottua, päästetty.
Sitten tapahtui ihme. Enkeli lupaa Annalle tyttären ja vanhasta naisesta tulee äiti. Myöhemmin ihme tapahtuu myös Marialle.
Myös Elisabet, Johannes Kastajan äiti, kärsi lapsettomuudesta ja oli hyvin vanha tullessaan raskaaksi. Maria taas lienee ollut vasta 13–14-vuotias äidiksi tullessaan.
Kun raskaana olevat Maria ja Elisabet tapaavat toisensa, lapsi hypähtää Elisabetin kohdussa tervehtien Mariaa ja tämän vielä syntymätöntä lasta. Tulevien äitien yhteinen ilo purkautuu Marian kiitosvirreksi, joka kertoo oikeudenmukaisuudesta: kuinka vallanpitäjät on syösty istuimiltaan ja nälkäiset on ruokittu runsain määrin.
Tuttu tarina avautuu juutalaisesta perinteestä, kulttuurihistoriasta ja naisnäkökulmasta. Lukija näkee ja ymmärtää enemmän kuin ennen.
Kirjan kuvituksena on eri aikakausien taideteoksia. Raamatun vahvat naiset on kaunis ja sisällökäs kirja, jonka voi antaa lahjaksi sillekin, joka ei ole kovin kiinnostunut Raamatusta mutta jota kiinnostaa naisen elämä eri aikakausina.
