Sivun toiminnot

Enemmän kuin harrastus

Kun harrastuksen ottaa tarpeeksi vakavasti, siitä voi tulla kuin toinen ammatti.Puoliammattilaiset laulajat valmistautuvat esittämään kirkkoaarioita Korson kirkossa.

Meri Mäntysaari, kevytliikkeinen lyyrinen sopraano, esittää Dietrich Buxtehuden Jesu, meine Freude -kantaatin molemmat sopraanoaariat.

— Kävin Sibelius-lukion. Soitin kitaraa ja pianoa ja lauloin koulun kamarikuorossa.

Niinpä oli itsestään selvää, että myös biologian opintoja aloittaessaan Meri Mäntysaari ryhtyi laulamaan.

— Olin biologian opiskelijoiden kuoron perustajajäseniä, ja johdin kuoroa viisi vuotta. Tuona aikana teimme kaksi levyäkin.

Noihin aikoihin alkoi itää myös ajatus laulutuntien ottamisesta.

— Tiesin mahdollisuudesta päästä harjoitusoppilaaksi Sibelius-Akatemiaan, mutta myöhästyin pääsykokeesta. Niinpä aloitin laulunopintoni yksityisesti.

Viiden laulunopiskeluvuoden ja yhden välivuoden jälkeen Mäntysaari etsi taas itselleen opettajaa. Hän päätyi Suomen kuoro-opistoon, jossa opiskelee nyt neljättä vuotta. Laulun peruskurssin hän suoritti keväällä 2002 ja ykköskurssin heinäkuussa 2004.

— On tärkeää, että tutkintotilanteessa saa palautetta muiltakin kuin omalta opettajalta. Huomiota kiinnitetään niin laulutekniikkaan kuin esiintymiseenkin.

Vaikka Mäntysaari on tottunut esittämään lauluyhtyeensä kanssa kevyttä musiikkia, klassisen musiikin esittäjänä hän kulki aluksi "arkana pitkin seiniä".

— Nykyään nautin siitä, että voin viihdyttää ihmisiä vaikkapa vanhainkodissa tai sukujuhlissa.

Buxtehuden Jesu, meine Freude -sopraanoaarioissa on kuviolaulua niin kuin yleensäkin barokkimusiikissa. Toinen aaria on rauhallinen iltalaulu, jossa ihminen heittää hyvästit maailman pahuudelle, synneille ja syntiselle elämälle. Toinen aaria on täynnä uhoa: voimiensa tunnossa ihminen uskoo olevansa turvassa saatanan hyökkäyksiltä.

Anja Perämaa, kevytliikkeinen subrettisopraano, esittää aarian Antonio Vivaldin oratoriosta Juuditin voitto

— Totta kai lauloin lapsena, mutta aloin harrastaa laulua vasta monta kymmentä vuotta myöhemmin.

Siinä välissä Anja Perämaa kuunteli paljon musiikkia.

— Aikoinaan radiosuosikkini oli Lauantain toivottujen alkuosa, jossa soitettiin klassista. Myöhemmin olen hankkinut paljon levyjä ja kuunnellut niitä.

Kotiäitinä ollessaan Anja Perämaa meni ensin Rekolan kirkkokuoroon, vaihtoi sitten Pyhän Laurin kuoroon ja päätyi myöhemmin Audite-kuoroon.

— Ehkä jokin lapsuusmuisto oli se virike, joka sai minut liikkeelle.

Laulutunneille Perämaa meni noin kymmenen vuotta sitten.

— Olin pitkään Hannu Holman ohjauksessa. Joulun jälkeen aloitin Helena Tenhusella.

— Pidän renessanssin ja varhaisbarokin musiikista. Vanha musiikki sopii hyvin kevyelle ja liikkuvalle äänelleni.

Tätä nykyä Perämaa esiintyy projektiluonteisesti toimivassa Rekolan seurakunnan vokaaliyhtyeessä ja muissa satunnaisissa kokoonpanoissa. Hänen mukaansa aikuisiällä aloitettuun harrastukseen liittyy aivan omanlaisensa jaakobinpaini.

— On vaikea päättää, millaisia tavoitteita itselleen asettaa, kun oman pään sisällä oleva kriitikko on niin vahva.

Toisaalta uusiin musiikkiteoksiin tutustuminen ja muukin oppiminen tuottaa iloa.

— Ei ihmisen tarvitse olla alle kaksikymppinen voidakseen oppia isoja uusia asioita.

Perämaan äänelle sopii hyvin, että Vivaldin Juuditin voitto -oratorion sopraanoaariassa on kuviolaulua.

Aarian kauneus ja keveys saattavat tosin aiheuttaa sen, ettei nykykuulija saa otetta teoksen musiikin ja sisällön välisestä ristiriidasta: iloisia juhlia vietetään juuri ennen kuin toteutetaan suunnitelma mestata Holofernes.

Tellervo Väänänen, lämminääninen lyyrinen sopraano, esittää aarian Georg Friedrich Händelin Messias-oratoriosta

— Olen laulanut ikäni kuoroissa peruskoulun kolmannelta luokalta lähtien.

Yläasteen aikana Tellervo Väänänen liittyi kuuluisaan tamperelaiseen nuortenkuoroon Sympaattiin, jossa hän lauloi yhdentoista vuoden ajan.

— Kun tulin Helsinkiin opiskelemaan valtio-oppia, aloin laulaa Hämäläis-osakunnan laulajissa.

Kamarikuoro Auditeen Väänänen liittyi yli kymmenen vuotta sitten. Saman tien hän aloitti myös yksinlauluopinnot.

— Kuorossa laulaminen vie aikaa niin paljon kuin siihen ikinä vain haluaa laittaa. Joku auditelainen laski juuri, että kiireisimpinä vuosina harjoitus-, esiintymis- ja matkapäiviä voi tulla vuodessa yhteensä jopa sata.

Esiintymisten määrää lisää se, että Audite toimii oopperakuorona Helsingin konservatorion produktioissa, viimeksi Mozartin Figaron häissä.

— Laulaminen on hyvin kokonaisvaltaista ja kehittävää tekemistä. Se on lisännyt itsetuntemustani, varmaankin siksi, että siinä saa kilpailla itsensä kanssa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lisäksi se on antanut aivan mahtavia ihmiskontakteja.

Väänänen laulaa kuoron lisäksi lauluyhtyeissä.

— Minusta on kiva laulaa yleisölle. Sitä paitsi se on paras tapa oppia. Monesti juuri esiintyessään voi ylittää itsensä. Silloin saattaa yllättäen osata enemmän kuin etukäteen osasi edes kuvitella.

Itsensä kanssa kilpailemisen todellisia huippukohtia ovat kuitenkin yksinlauluesiintymiset.

— Händelin Rejoice greatly -sopraanoaariassa on haastetta riittävästi, se ei päästä laulajaa helpolla.

Aaria liittyy adventin ajan iloisiin tunnelmiin: Siionin tytärtä kehotetaan iloitsemaan suuresti, sillä "sinun kuninkaasi tulee sinulle".

Laulunopettaja Helena Tenhusen oppilaat esittävät kirkkoaarioita su 13.3. klo 16 Korson kirkossa. Vapaa pääsy

 

teksti Ulla-Maija Vilmi
kuvat Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook