Mooses kutsutaan erämaan hiljaisuudessa kansansa vapauttajaksi. Hän saa siellä näyn Jumalasta. Jumala ilmestyy hänelle palavassa pensaassa, jota liekit eivät kuitenkaan polta tuhkaksi. Sitä mitä hän koki on vaikea kuvata sanoin. Monet mystikot ovat kuvanneet kokemustaan Jumalasta tuleksi tai puhtaaksi valoksi. Se on ollut heille järisyttävä kokemus. Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

Koko kertomus Mooseksesta on tavallaan kertomusta siitä, miten hän vähitellen saa oppia katsomaan takaisin ja kuuntelemaan Herraa erämaan vaelluksella. Mekin puhumme rakkauden tulesta. Tuli ja rakkaus kuuluvat yhteen. Jumalakin ilmestyy rakkauden tulessa ja valossa. Mystikkojen näyt ovat oma lukunsa. Ehkä tässä silti on meille jotain. Kun Jumalan rakkaus yllättää ihmisen, hän ei polta häntä poroksi, mitätöi häntä, menetä persoonallisuuttaan. Hän voi mykistyä, mutta hän saa puhekykynsä takaisin ja voi vastata. Niin Mooseskin. Kun Jumala kutsuu häntä asialleen, Mooses panee viimeiseen asti vastaan. Mikä minä olen? Miten minusta? Kuka sinä olet?

Mitä jos he eivät usko minuun? Minä änkytän. Miksi et lähetä jotakuta toista? Jumala ei väisty. Hän kuuntelee kärsivällisesti, vastaa kunnioittavasti ja intiimisti. Hän pitää kiinni siitä, että hän tarvitsee juuri meitä. Hän lupaa läsnäolonsa ja neuvonsa. Hän ei paljasta nimeään – anna sitä vallankäytön ja voimannäytön välineeksi. Mutta hän on Jumala kaikkien nimien takana, itse olemassaolo, syvä läsnäolo. Se että hän "on" merkitsee, että hän on meidän kanssamme kaikessa, mikä tulee meitä vastaan ja mihin meidät lähetetäänkin.

Meillä ei ole mitään ihmeellisiä näkyjä. Mutta kuka tietää? Meidän tulisi lähestyä Raamatun sanaa ja kuunnella oma elämäämme kuin Mooses palavaa pensasta:"Riisu kengät jalastasi, sillä paikka jolla seisot on pyhää maata!"

Laske oma elämäsi yhteen Jumalan sanan kanssa, kuuntele sitä Raamatun sanan läpi, niin siitä tulee ihmetyksen paikka, puhuttelun ja rukouksen paikka.