Uskottomuus ja uskottavuus
Kirkossa ollaan nyt kovasti huolissaan kirkon julkisuuskuvasta. Voi, voi, mitä Turun piispa Ilkka Kantola on mennyt tekemään! Ollut uskoton!
Millä vuosisadalla hänen piispakollegansa oikein elävät? Kantolalla on meneillään henkilökohtaisessa elämässään aviokriisi. Se on raskasta, mutta ei mitään kovin kummallista. Samankaltaisessa tilanteessa elää varmaan tälläkin hetkellä ehkä kolmasosa suomalaisista aviopareista. Aviokriisit ovat pitkiä ja raskaita. Ei niihin kukaan huvikseen hakeudu.
Erot ovat myös arkipäivää. Pääkaupunkiseudulla melkein joka toinen liitto päättyy eroon. Elämä vain nyt on sellaista.
Luulisi jo, ettei uskottomuus ole seurakunnissakaan ihan outo asia. Luulisin, että yksi iso syy seurakuntien perheneuvontaan hakeutumiseenkin on juuri toisen puolison uskottomuus. Aika outoa ajatella, että papit tai piispat eivät voisi itse kuulua tähän joukkoon. Ei kai kristinuskon oppiin kuuluu, että kirkon työntekijät ovat joitakin superihmisiä tai enkelihahmoja, eli siis jotenkin lähempänä Jumalaa kuin muut?
Minusta kirkon uskottavuutta ei ole vienyt piispa Kantolan yksityiselämän kriisi. Jos uskottavuutta tässä jupakassa joku murentaa, niin se on hänen piispakollegoidensa tyrmistynyt suhtautuminen asiaan.
Kirkossa avioitumiset eli niin sanotut kirkkohäät ovat kääntyneet roimaan laskuun. Joku viisas sanoi, että siihen vaikuttaa ennen kaikkea se, että toisen tai kolmannen kerran naimisiin menevät eivät halua mennä naimisiin kirkossa. Asiaa pitäisi kuulemma tutkia.
Minä en asiaa ihmettele, jos kirkossa suhtaudutaan tällaisella kauhulla ja moralismilla avioelämän kriiseihin. Ehkä maistraatin tuomarit koetaan kirkonmiehiä armollisemmiksi uuden ihmissuhteen ja uuden paremman elämän yrityksen sinetöijiksi?
Maarit K.

