Piispan vaarallinen ammatti
Ei kannata suostua piispaksi, silloin voi helposti päätyä marttyyriksi. Tällä ei viitata viimeaikaisiin tapahtumiin, vaan David Barrettin ja Todd Johnsonin World Christian Trends -tutkimukseen. Vaarallisia ammatteja ovat myös evankelista, maallikkosaarnaaja ja lähetystyöntekijä.
Arviolta 70 miljoonaa kristittyä on parin tuhannen vuoden aikana kokenut marttyyrikuoleman — ja peräti 20 miljoonaa heistä kuoli Neuvostoliiton vankileireillä vuosina 1921–80. Ei siis ole ihme, että 1900-luku oli kristityille historian kohtalokkain vuosisata.
Entä mikä mahtaa olla maailman kristityin maa? Oikein: Vatikaani, jonka asukkaista 100 prosenttia on kristittyjä. Lähelle tuota lukua on joskus päässyt Suomikin. Vuonna 1900, ennen uskonnonvapautta, suomalaisista oli yli 99 prosenttia kristittyjä.
Maailman uskonnottomin maa on Pohjois-Korea. Siellä väestöstä 55,5 prosenttia on ei-uskonnollisia ja 15,5 prosenttia ateisteja. Maailman toiseksi ateistisin maa on muuten Ruotsi, jossa 11,8 prosenttia väestöstä on vakaumukseltaan ateisteja. Samaisessa Ruotsissa on maailman suurin luterilainen kirkko.
Ruotsalaiset ovatkin vähiten vastaanottavaisia kuulemaan evankeliumia. Melko turhaa on tilastojen mukaan saarnata myöskään venäläisille, liettualaisille tai puolalaisille. Kiitollisimpia saarnauskohteita ovat intialaiset khandeshi- ja awadhi-kansojen jäsenet.

