Mikä kelpaa museoon?
Kansallismuseossa on avattu näyttely nimellä Mikä kelpaa museoon? Siinä esitellään valikoima Suomen kansallismuseon, Kulttuurien museon ja Suomen merimuseon kokoelmien uutuuksia kahdelta viime vuodelta.
Näyttelyn tarkoituksena on myös esitellä valintojen perusteita ja sen toivotaan saavan aikaan keskustelua siitä, mikä oikeastaan kuuluu museoon. Nykyajan nopeasti vaihtuva tavaranpaljous tekee asiasta hiukan ongelmallisen. Mikä on tärkeää? Mitkä ovat yhteisiä muistojamme ja mitä tulevaisuuden tutkijat tarvitsevat? Miten saada talteen esineissä piilevä tieto ja merkitykset? Kun kaikkea ei tietenkään voi museoida. Varastot ovat täynnä ja kokoelmiin kuuluvat esineet vaativat asiantuntevaa hoitoa ja erityisiä olosuhteita.
Museossa kierrellessä voi myös mietiskellä, mikä sieltä puuttuu. Omat mielipiteensä museosta puuttuvista esineistä tai ilmiöistä voi kirjata lomakkeeseen, jonka saa paikan päältä. Lomake löytyy myös netistä osoitteessa www.kansallismuseo.fi.
— Toivomme ihmisten katsovan näyttelyä kriittisesti. Yleisön mielipiteiden kysyminen on museomaailmassa yleistynyt, varsinkin ulkomailla. Näyttelyitä ei rakenneta enää niin, että vain asiantuntijat sanovat, mitä siellä pitää olla. Onhan tämä Kansallismuseo, siis koko kansan museo, kertoo ylijohtaja Ritva Wäre Kansallismuseosta.
Suomen
kansallismuseo,
Mannerheimintie 34,
on avoinna
ti–ke klo 11–20,
to–su klo 11–18.

