Sivun toiminnot

Kaksi kolmesta uskoo Jumalaan

VLauri_s4_Page_1_Image_0001.jpg

Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista aikuisista kertoo uskovansa Jumalaan ja neljäsosa ilmoittaa, ettei usko. Naisista Jumalaan uskoo huomattavasti suurempi osa kuin miehistä.

Eri ikäryhmistä Jumalaan uskovia on eniten yli 65-vuotiaissa. Heistä 81 prosenttia uskoo Jumalaan, kun taas alle 35-vuotiaista Jumalaan uskoo vain hieman yli puolet.

Kuoleman jälkeiseen elämään uskoo alle puolet suomalaisista. Eniten kuoleman jälkeiseen elämään uskovia on alle 25-vuotiaissa.

Valittujen palojen teettämässä tutkimuksessa kysyttiin myös, onko uskonto maailmassa hyvää aikaansaava voima. 46 prosentin mielestä on, 41 prosentin mielestä ei.

Uskonnon merkitys moraalisena auktoriteettina on Suomessa melko heikko. Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista oli sitä mieltä, että ihminen ei tarvitse uskontoa erottaakseen oikean ja väärän.

Vastaava tutkimus tehtiin myös 13 muussa Euroopan maassa. Suomalaisten uskonnollisuus on lähellä eurooppalaista keskitasoa. Jumalaan uskovien osuus väestöstä on suurin Puolassa, Portugalissa ja Venäjällä. Vähiten Jumalaan uskovat tšekkiläiset, hollantilaiset ja belgialaiset.

kuva Esko Jämsä
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook