Sivun toiminnot

Mitä todella tarvitaan?

 

Vantaan Laurin mielipidesivulla on viime viikkoina keskusteltu Tikkurilan uuden kirkon sijainnista. Keskustelu on valitettavasti välillä mennyt juupas-eipäs -väittelyksi, jossa asia-argumentit ovat jääneet taka-alalle.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää, onhan kyseessä varmasti tunteita herättävä asia. Kirkon sijainti pitäisi kuitenkin ratkaista pääasiassa järjellä, ei vain tunteella.

Oli ilahduttavaa lukea päätoimittaja Pauli Juuselan kirjoitus (VL 10.2.), jossa hän kehottaa miettimään, mitä tarvitaan. Asiaa on varmasti pohdittu monelta kantilta, mutta ainakin julkisessa keskustelussa varsinaiset toiminnalliset argumentit ovat jääneet taka-alalle.

Asiantuntijoiden mukaan kirkko sopii nykyisen kirkon viereen "takapihalle", mutta käytettävissä olisi toisaalta isompikin tontti kirjaston vieressä. Joidenkin arvioiden mukaan sijainti nykyisen kirkon vieressä olisi toiminnallisesti parempi.

Ehkä myös kirjaston viereen tulevan kirkon tiloihin olisi sijoitettavissa jotain toimintaa — eikä matka kirjastolta nykyiselle kirkolle ole kauhean pitkä. Kustannuksillakin on merkitystä, sillä rahaa pitäisi riittää myös toimintaan.

Luotan arkkitehteihin ja uskon, että kirkosta saadaan varmasti näyttävä ja hieno, tulipa se kumpaan paikkaan tahansa. Nyt olisikin syytä keskittyä pohtimaan, mitkä ovat seurakunnan tarpeet ja mitkä taloudelliset resurssit.

 

Petteri Äijö
Tikkurilan seurakuntaneuvoston ja Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston varajäsen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook