Sivun toiminnot

Ruandan paluu elämään

Kirkon ulkomaanavun valokuvanäyttely Paluu elämään vie katsojan vuonna 1994 tapahtuneen kansanmurhan jälkeiseen Ruandaan. Näyttelyn 40 väri- ja mustavalkokuvaa kertovat verilöylyn jättämistä syvistä haavoista, mutta myös ihmisten halusta päästä tuskallisten tapahtumien yli.

Paluu elämään -näyttelyn koskettavat valokuvat on ottanut saksalainen valokuvaaja Thomas Lohnes, joka on käynyt Ruandassa useita kertoja vuosina 2000–2003. Vuodesta 2001 lähtien hän on työskennellyt kuvatoimittajana Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdessä. Hän on tehnyt kuvareportaaseja myös Iranista, Ukrainasta ja Sudanista.

Lohnesin ottamia Ruanda-kuvia on vaikea ohittaa. Kuvissa hehkuu Afrikan aurinko, mutta ne muistuttavat katsojaa ennen kaikkea verisestä sodasta, jossa hutu-joukot surmasivat liki miljoona tutsi-heimon ja oman heimonsa jäsentä. Ruandan kansanmurhan seuraukset, suru ja traumat, ovat läsnä kuvien ihmiskohtaloissa.

Taidolla rajatuissa tuokiokuvissa ruandalaisten toivo näyttäytyy muun muassa jumalanpalveluksiin kokoontuneiden kyläläisten ilmeissä, häitään viettävissä nuorissa ja täysissä luokkahuoneissa koulua käyvien lasten katseissa.

Näyttely nähdään myös Saksassa ja Ruandassa. Suomessa se on kiertänyt useilla paikkakunnilla huhtikuusta 2004 lähtien. Näyttelyn suojelijana toimii ulkoministeriön erityisasiantuntija Elisabeth Rehn.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Kirkon ulkomaanavun saksalaisen sisarjärjestön, Luterilaisen maailmanliiton ja Kirkkojen katastrofiavun kanssa.

 

Paluu elämään -valokuvanäyttely 21.2.–12.3. Tikkurilan kirjastossa, Lummetie 4
Eija Harju
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook