Mitä saadaan, kun sekoitetaan yhteen pakkaan live-roolipelien maailmaa, elokuvaa ja kristillistä sanomaa? Saadaan Kaksi valtakuntaa.

Kaksi valtakuntaa -elokuva on todellista autotallituotantoa — hyvässä merkityksessä. Se on harvinaista kristillistä camp-elokuvaa: halvalla tehtyä ja tahatonta komiikkaa sisältävää, mutta vahvuus löytyy raikkaasta asenteesta. Siis kamerat vähän heiluvat ja mikrofonit kohahtelevat, mutta tekemisestä vastanneen nuorten joukon ilo välittyy kankaalle.

Kristilliselle kentälle Kahta valtakuntaa on vaikea asemoida. Kristillismoralistinen maailmallisuuden ja hyveellisen elämän jyrkkä erottelu viittaa evankeliseen suuntaan, palkinnot hyvästä elämästä vapaisiin suuntiin ja puhe epäjumalista viidesläisyyteen, mutta toisaalta elokuvan sanomana on tarjota armoa jokaiselle.

Juonellisella puolella kyse on ritariseikkailusta, jossa käydään miekkojen kanssa pelastamassa vangiksi joutunutta veljeä vihollisen valtakunnasta. Eteläsuomalaisia maisemia ja paikkoja etevästi yhdistelemällä on saatu luotua illuusio mielikuvitusmaailmasta. Vakuuttavat puvustukset ovat tuttuja live-roolipelaamisen kuvioista.

Kaksi valtakuntaa on saanut Valtion elokuvatarkastamolta ikärajaksi seitsemän vuotta, vanhempien seurassa riittää viisi vuotta.

Elokuvan ensi-illassa olisi lapsikatsojan mielestä voinut laittaa hurjissa kohdissa "leffan ääntä vähän hiljemmalle". Moraalis-poliittisten juonenkehittelyiden aikana teki mieli ottaa "vähän torkkuja". Hämäränmaalaisten hyökkäykset linnaketta vastaan sen sijaan saivat istumaan aivan penkin reunalla.

Lisäksi elokuvasta löytyi opetus: "Sinne Hämäränmaahan ei lähdetä käymään, eikä missään tapauksessa mennä kievariin. Ja pahoja vastaan pitää taistella hyvin miekkaillen, ja jos on vielä tikari, niin sillä myös."

Loppuarvosanaksi tuli: "Katsotaan tämä elokuva monta kertaa."