Viime vuosisadan kuuluisin unelma oli mustalla amerikkalaispapilla ja ihmisoikeustaistelijalla Martin Luther Kingillä: "I have a dream", minulla on unelma, hän toisteli puheissaan.

Vielä 1960-luvulla oli vain uskon ja toivon varassa, että joskus koittaisi aika, jolloin kaikenväriset ihmiset Amerikan Yhdysvalloissa, ja monessa muussakin maassa, olisivat toistensa kanssa samanarvoisia ja täysivaltaisia kansalaisia.

Unelma kaikkialla toteutuvista ihmisoikeuksista levisi ympäri maailmaa. Se innosti etenkin nuoria ja nuoria aikuisia ja synnytti erilaista — puoluepoliittisesti, muulla tavoin aatteellisesti, ja myös kristillis-kirkollisesti värittynyttä — toimintaa, liikkeitä ja järjestöjä.

Samalla unelmaan kaikkien ihmisten tasa-arvoisista oikeuksista kietoutui toisia unelmia.

Moni unelmoi ajasta, jolloin rikkaiden maiden ja köyhien kehitysmaiden välinen elintasokuilu ja maailman nälkäongelmat poistuisivat, tai ainakin pienenisivät. Ja myös siitä, että sotien tilalle saataisiin koko maailman laajuinen ja kestävä rauhantila.

"Kaikille kaikkea"

Lisäksi unelmoitiin, että rauhan vallitessa kaikkinainen hyvinvointi voisi lisääntyä. Kun vääryydet oikaistaisiin, köyhien ja rikkaiden väliset erot tasoittuisivat myös maiden sisällä.

Hyvän terveydenhoito- ja koulutusjärjestelmän sekä kulttuurielämän ansiosta kaikkien olisi mahdollista kehittää itseään monipuolisesti. Ja niinpä ihmiset voisivat alkaa toimia yhteiskunnan luovina jäseninä, muutenkin kuin vain pelkkinä työntekijöinä.

— Totta kai me halusimme kaikille kaikkea, siis yltäkylläisyyden yhteiskuntaa. Uskoimme, että sen voisi saada aikaan toimimalla yhdessä, siis joukkovoimalla, sanoo 1970-luvun alkuvuosien kansalaisaktivisti, nykyinen helsinkiläiskirjailija Riitta Vartti.

Työläiskodissa kasvaneen Vartin unelmat osuivat yksiin vasemmistolaisen opiskelijaliikkeen kanssa. Hänen toimintaympäristönään oli Suomessa taistolaisuudeksi nimitetty suuntaus, jonka piirissä hän oli viitisen vuotta.

Opintopiiriä, lehtiä ja lentolehtisiä

Vartti osallistui mielenosoituksiin, meni tapaamaan ihmisiä turuille ja toreille, myi lehtiä ja kirjoitti niihin, järjesti keräyksiä, teki lentolehtisiä, veti opintopiiriä, kävi sadoissa kokouksissa, järjesti juhlia.

— Ajattelimme, että voisimme muuttaa maailman vallankumouksen avulla, vaikka vanhemmat aatetoverit toppuuttelivat meitä nuoria opiskelijoita. Me suhtauduimme vallankumoukseen romanttisesti, emmekä pohtineet, miten se voisi toteutua käytännössä.

Ennen pitkää toiminnan hurmosta seurasi totaalinen väsymys, loppuun palaminen — vaikka tätä käsitettä sen paremmin kuin koko loppuun palamisen ilmiötäkään ei vielä silloin tunnettu Suomessa yleisesti.

— Minulla olisi ollut jo vuonna 1977 henkilökohtainen tarve tehdä tiliä taistolaisuudestani, ja suunnittelin kirjoittavani siitä romaanin, Vartti toteaa ja viittaa muutamiin viime aikoina ilmestyneisiin kirjoihin, joissa käydään taistolaisuuden jälkipuintia.

Romaanin tekeminen siirtyi kuitenkin, monestakin syystä, 1990-luvun taitteeseen. Ehkä Vartti tarvitsi ennen kirjoittamaan ryhtymistään vähän lisää kokemuksia parisuhteesta, kehitysmaantieteen opiskelusta ja matkatoimiston markkinointityöstä.

Hiekkalaatikon kylmä yö

Jo 16-vuotiaana Vartin henkilökohtainen unelma oli ryhtyä kirjailijaksi. Hän ajatteli, että ensimmäinen askel unelman toteutumiseen olisi tehdä kuin runoilija Pentti Saarikoski: samaistua köyhiin nukkumalla roskalaatikossa.

— Toteutin idean silloisen poikaystäväni kanssa, kylläkin hiekkalaatikossa, mutta eihän niin kylmässä voinut nukkua. Sanomalehtiä polttamalla syntyi vain savua, ei lämpöä.

Ajatus kirjailijaksi ryhtymisestä tuli uudelleen ajankohtaiseksi, kun Vartti oli markkinoinut matkoja toistakymmentä vuotta. Kaupallisuus alkoi tympiä häntä.

Yhdessä avomiehensä kanssa Vartti otti lainan ja vuoden sapattivapaata ja suunnisti Filippiineille.

— Filippiineillä kirjoittaminen ei ollut ollenkaan hullumpi ajatus. Trooppisella pikkusaarella elettiin hyvin samaan tapaan kuin lapsuuteni 1950-luvun Suomessa.

Yhden romaanin sijasta Vartin tietokoneesta olikin syntymässä neljän romaanin sarja Sun lapsuutes, Pispalan enkeli, Nuoruuden yliopistot ja Naaraan aika (Kirjayhtymä 1990–1993), "ei minun elämäkertani, vaan Suomen tarinaa 1950-luvulta 1980-luvulle".

"Ihmismäiset olot"

Sodan jälkeen Suomessa alkoi aineellinen nousu, joka saavutettiin yhteisillä päätöksillä ja kovalla työllä. Pitkään useimpien odotukset ja unelmatkin liittyivät nimenomaan aineellisen elintason nostamiseen ja muun hyvinvoinnin lisäämiseen sen avulla.

— Jälkikäteen arvioiden monien 1970-luvulla toimineiden erilaisten ryhmien tavoitteet ovat aika samansuuntaisia. Sitä ei silloin huomannut, kun ajan poliittiseen kulttuuriin kuului kärjistää ja liioitella ajattelueroja. Pilkkakirveet heiluivat ja leimat lensivät, vaikkei ole niin kovin suurta eroa siinä, vaatiiko joku viiden pennin ja toinen kuuden pennin palkankorostusta.

1980-luvulla saattoi Vartin äiti todeta, että "ensi kertaa on köyhälläkin ihmismäiset olot". Vartti puolestaan päätyi ajattelemaan, että "tämän enempää ei kukaan tarvitse": oli katto pään päällä, polkupyörä jolla kulkea ja "rahaa sen verran, ettei sitä tarvitse ajatella koko ajan".

Ensimmäisen romaaninsa jälkeen Vartti heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Ratkaisua tuki myös Vartin onnelliseksi kokema parisuhde, jossa eletään periaatteella "kunnes kuolema erottaa".

Maailmanhistorian suunta

Oman työnsä ohessa Vartti seuraa aktiivisesti maailmanmenoa Suomessa ja muuallakin.

— Valitettavasti Suomen viimeaikainen kehitys on mennyt niin, että joudun määrittelemään nykyisen yhteiskunnallisen unelmani negaation kautta. Toivon, että täällä pystyttäisiin säilyttämään 1980-luvun taso. On kummallista, että rahat riittivät esimerkiksi Pispalan kirjaston ylläpitämiseen 1960-luvulla, mutta ei enää 1990-luvulla.

Vartti vakuuttaa, ettei ole suhteessa 1970-luvun arvoihinsa mikään takinkääntäjä.

— En edelleenkään usko, että umpikaupallisella globalisaatiolla olisi viimeinen sana maailmanhistoriassa. Mutta viisikymppisenä elämää nähneenä aikuisena ajattelee monista asioista eri tavoin kuin kaksikymppisenä kokemattomana nuorena.

Silti Vartti sotauutisia kuullessaan yhä ihmettelee, miksi on kotona, eikä marssimassa rauhan puolesta. Hänen mukaansa esimerkiksi viime syksyn tapahtumat Ukrainassa osoittivat, että rauhanomaisella mielenilmauksella ja joukkovoimalla on yhä vaikutuksensa.

— Tätä nykyä minulle läheisimmät unelmat liittyvät ympäristöön, naisten asemaan kehitysmaissa ja kehitysmaa Filippiineihin.

Jotakin Vartin unelmista on siis toteutumassa, kun hänen kotinsa sähkönkulutus on vähenemään päin ja kun hän Filippiinit-seurassa toimimalla voi auttaa filippiiniläisiä tutustumaan siihen, mitä demokratia on ja miten se toimii Suomessa.