Sivun toiminnot

Mitkä ovat Tikkurilan tilatarpeet?

Ymmärrän kirkkovaltuutettuja, jotka haluavat vielä lisäselvityksiä ennen kuin päättävät Tikkurilan uuden kirkon paikasta. Jos olisin kirkkovaltuutettu, olisin varmaan itsekin äänestänyt aikalisän puolesta.

Kummankin esillä olleen kirkon paikan puolesta esitettiin valtuustossa niin hyviä perusteluja, että on hyvä, että asiaa vielä kypsytellään. Enemmän kuin parkkipaikoista ja maaperätutkimuksista on kuitenkin kyse siitä, mitä halutaan. Hanketyöryhmä on tehnyt hyvää työtä selvitellessään eri vaihtoehtoja, mutta uudesta kirkosta päättäminen on strateginen ratkaisu. Sitä varten pitäisi vielä käydä kunnollinen keskustelu muustakin kuin siitä, rakennetaanko kirkko "takapihalle" vai ei.

Valtuustossa tuli hyvin todistetuksi, että sekä kirjaston viereen että nykyisen kirkon yhteyteen on mahdollista rakentaa tarpeeksi näyttävä rakennus. Kirjaston vieressä on väljempää, mutta ei niin väljää kuin nyt näyttäisi olevan, sillä uudessa Tikkurilan keskustan yleissuunnitelmassa aukio ei suinkaan ole samannäköinen kuin nyt. "Takapihalla" puolestaan sijaitsee maailmalla muitakin edustavia kirkkoja.

Ennen kuin valtuusto päättää asiasta, pitäisikin käydä kunnollista keskustelua myös ainakin kahdesta muusta asiasta. Ensimmäinen niistä on, missä ovat Tikkurilan seurakunnan kasvualueet ja toinen, minkälaisia tiloja seurakunta Tikkurilassa nyt ja tulevaisuudessa tarvitsee. Jälkimmäiseen löytyy eväitä hanketyöryhmän selvityksestä.

Tällä hetkellä Tikkurilan seurakunta kasvaa Kartanonkosken suunnalla, jonne muuttaa paljon nuoria perheitä. Kiireellisimmin uusia tiloja tarvitaan siis siellä. Tilojen lisäksi pitäisi olla varaa myös toimintaan, mutta onko siihen varaa, jos rakennetaan sekä Kartanonkoskelle että Tikkurilaan.

Toisaalta myös Tikkurilan keskustassa tarvitaan hanketyöryhmän selvityksen mukaan uusia tiloja. Nykyinen kirkko vaatii peruskorjauksen. Sen kirkkosali on kuitenkin harvoin täynnä ja suurempi sali löytyy tarvittaessa Pyhän Laurin kirkosta. Toimisto- ja pienempien kokoontumistilojen tarve on sen sijaan ilmeinen.

Jatkokeskustelussa voisi olla hyvä pohtia myös, mitä tila- ja toiminnallisia tarpeita Hiekkaharjun alueen lisärakentaminen tuo tullessaan.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook