Miten elämänmuutokset tuntuvatkin välillä taakalta, jota on raskas kantaa.

Huomaan valittelevani elämään tupsahtavia yllätyksiä. Ne ilmaantuvat sekoittamaan arkeani aina aivan väärinä hetkinä.

En tarkoita surua vaan niitä aivan tavallisia koettelemuksia, jotka muuttavat suunnitelmia ja sumentavat jo valmiiksi rakennettua horisonttia. Ne painavat helmikuisessa loskassa tarpovan päätä vieläkin kumarampaan.

Usein muutoksen keskellä olen katunut ja manannut toimiani. Miksi ylipäätänsä muutinkaan uuteen kotiin, vaihdoin työpaikkaa ja haaveilin uusista ihmissuhteista?

Minua pelottaa. Vanha ja eletty elämä tuntuu nyt tutulta ja turvalliselta. Voi kuinka useasti minun on tehnyt mieli kääntyä muutosta edeltäneeseen aikaan. Voi kuinka olen halunnutkaan ohittaa yllättävät asiat.

Kieltämällä elämään väistämättä kuuluvat muutokset, olen torjunut ne oppitunnit, jotka koettelemukset olisivat tarjonneet. Olen taistellut elämääni vastaan.

Unohdan, kuinka muutokset kasvattavat. Ne muokkaavat elämästäni elämisen arvoisen, vaikka en sitä ole taakan painaessa aina uskonutkaan.

Rakastavan Jumalan toimilla on salattu merkityksensä. Usein vasta jälkeenpäin ymmärrän, kuinka siihen kannattaa luottaa.

Ensi sunnuntai on 1. paastonajan sunnuntai. Sen aihe on Jeesus, kiusausten voittaja. Alttarilla on violetti tai sininen liina ja kaksi kynttilää.