Sivun toiminnot

Nuoret haluavat työhön nuorten pariin

Rippikoulut ja seurakuntien nuorisotyö innostavat nuoria hakeutumaan nuorisotyönohjaajan ammattiin.

Korson seurakunnassa työskentelevä Tiffany Takala, 22, on yksi Vantaan seurakuntien 24:stä nuorisotyönohjaajasta. Osa heistä tekee tavallista nuorisotyötä, osa on erityisnuorisotyössä.

Takala tekee työtä, josta monet nuoret tytöt haaveilevat. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan nuoriso-ohjaaja on yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen toiveammatti. Kun huomioon otettiin myös poikien vastaukset, nuoriso-ohjaaja jäi toiselle sijalle häviten niukasti kokin ammatille.

Realistinen kuva työstä

Tiffany Takala valmistui ammattiinsa viime joulukuussa Järvenpään diakonia-ammattikorkeakoulusta. Korson seurakunnassa hän on työskennellyt elokuun puolivälistä saakka ja sitä ennen jo opiskeluaikana kesätöissä.

Takalan työhön kuuluu muun muassa vastuu isoskoulutuksesta ja kahdesti viikossa pidettävistä avoimien ovien illoista. Lisäksi hän järjestää tapahtumia, on mukana rippikoulutyössä, leireillä ja retkillä sekä käy kouluttamassa tukioppilaita.

— Suurin vaikuttaja siihen, että hakeuduin tähän ammattiin, oli oma rippikouluni ja se, että olin monta vuotta seurakuntanuori, Takala kertoo.

Hän arvioi olleensa niin tiiviisti mukana seurakuntanuorten toiminnassa, että hänellä oli varsin realistinen kuva ammatista jo opiskelupaikkaa valitessa.

— Ei tämä ole niin helppoa työtä kuin voisi kuvitella. Työ painottuu nuorten vapaa-aikaan eli iltoihin. Päivät venyvät usein pitkiksi, ja rankkoja ovat myös leiriviikot. Ja vaikka olisi kuinka uuvuksissa, ulospäin saa näkyä vain hyvä mieli. Toisaalta ei kuitenkaan voi esittää muuta kuin on.

— Nuorisotyötä ammattina arvostavat lähinnä nuoret ja sitten ne, jotka tietävät, mitä työhön kuuluu. Alan palkkaus ei ainakaan kerro minkäänlaisesta arvostuksesta, Takala miettii.

Hulluus ja kutsumus auttavat

Tiffany Takala löytää työstään monia hyviä puolia, mutta parasta on luovuus ja itsenäisyys. Omia ideoitaan saa usein toteuttaa vapaasti ja työn sisältöön voi itse vaikuttaa. Ammatissa vaaditaan sosiaalisuutta, rohkeutta ja mielikuvitusta.

— Myös lievä hulluus auttaa. Välillä on tasapainoiltava hulluuden ja auktoriteetin säilyttämisen välillä. Nuorisotyötä tekevillä on oltava selvä aikuisen rooli, mutta suhde nuoriin voi olla silti kaverillinen. Kun nuoren on helppo tulla juttelemaan melkeinpä mistä tahansa, suhde on oikealla tasolla.

Tiffany Takala ei voi kuvitella tekevänsä nuorisotyötä eläkeikään saakka.

— Tämä on yksi vaihe elämässä. Viimeistään kymmenen vuoden päästä on aika antaa tilaa nuoremmille tekijöille ja uusille ideoille.

Vantaalla seurakunnat tekevät jonkin verran yhteistyötä kaupungin nuorisotoimen kanssa. Varsinkin erityisnuorisotyössä työntekijöillä on yhteisiä tapaamisia ja myös joitakin tapahtumia järjestetään yhdessä.

Kaupungin palveluksessa on 15 erityisnuorisotyöntekijää, 23 nuorisotyöntekijää ja 19 nuorten työpajatoiminnan ohjaajaa.

— Nuorisotyö on nykyisin erittäin vaativaa työtä. Tarvitaan monia taitoja ja lisäksi tietoa esimerkiksi lainsäädännöstä ja päihdeasioista. Osaamisen lisäksi hyvällä työntekijällä on myös ripaus kutsumusta, sanoo Vantaan kaupungin aluenuorisosihteeri Ari Tossavainen.

Hänen mukaansa nuorisotyötä arvostetaan. Nuoret itse pitävät työtä tarpeellisena ja kokevat, että nuorisotyö voi oikeasti vaikuttaa ihmisten elämään. Arvostus on molemminpuolista, sillä myös työntekijöiden odotetaan kunnioittavan nuoria.

— Nuori ei ole meille työn kohde, vaan subjekti, joka osallistuu omien asioidensa hoitoon, Tossavainen painottaa.

Ei vain nuorten ammatti

Yliopettaja Pekka Launonen Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) Järvenpään yksiköstä vahvistaa, että nuorisotyönohjaajan koulutuksella on selvästi vetovoimaa varsinkin nuorten hakijoiden joukossa.

Diak kouluttaa kirkon nuorisotyönohjaajia neljällä paikkakunnalla. Vuonna 2004 Diakin yksiköissä oli tarjolla 83 aloituspaikkaa nuorisotyönohjaajakoulutuksessa. Ensisijaisia hakijoita koulutukseen oli 376.

Pekka Launosen mielestä seurakuntien oma nuorisotyö on paras rekrytointikeino alalle. Monet nuoret innostuvat ammatista rippikoulun ja isostoiminnan myötä.

Myös ammattikorkeakoulujärjestelmä on Launosen mukaan lisännyt kiinnostusta nuorisotyönohjaajan ammattiin. Opiskelijat saavat valmistuessaan kaksoiskelpoisuuden eli heistä tulee myös sosionomeja. Tämä antaa enemmän sijoittumisvaihtoehtoja työelämään siirryttäessä.

Vaikka nuorisotyö ammattina on erityisesti nuorten suosiossa, Pekka Launonen muistuttaa, ettei se ole pelkästään nuorten vaan myös keski-ikäisten tai vanhenevien ihmisten ammatti. Hän toivoo, että vanhempi polvi jaksaisi pysyä työssä ja uudistua ammatillisesti.

Kaisa Halonen
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook