Sivun toiminnot
Liitämisen hurmaa
Aleksi ja Simeon Salmensuun mielestä mäkihypyssä ovat huikeinta vauhti ja ilmassa liitäminen.
Itä-Hakkilassa asuvat Aleksi ja Simeon Salmensuu esittelevät ylpeinä mäkihyppykisoista saamiaan komeita pokaaleita ja mitaleita. Palkinnot ovat hyvässä järjestyksessä vitriinissä.
Aleksi ja Simeon kuuluvat Helsingin mäkihyppääjien junioritiimiin. Veljekset eivät kuitenkaan koe olevansa kilpakumppaneita vaan kannustavat toisiaan sekä harjoituksissa että kilpailuissa.
— Mäkihyppyä ei olisi mielekästä harrastaa, jos ei osallistuisi kisoihin, 11-vuotias Aleksi ja häntä kaksi vuotta nuorempi Simeon toteavat.
Pojat ovat harrastaneet lajia liki kaksi vuotta. Ensimmäisen mäkihyppyliitonsa he tekivät toissa talvena Joensuussa tavallisilla murtomaahiihtosuksilla. Kipinä harrastukseen roihahti, ja loman loppupäivinä he viuhuivat mäkeä alas jo oikeilla mäkihyppyvälineillä. Siitä lähtien Salmensuun perheen miesväen vapaa-aika on pyörinyt mäkihypyn ympärillä.
Kuivaharjoittelua tv:n ääressä
Mäkihyppyinnostus on Salmensuun perheessä osittain peritty taipumus. Lahtelaissyntyinen Sauli-isä on harrastanut lajia nuoruudessaan. Nykyisin hän toimii junioritiimin apuvalmentajana.
Perhe on aina seurannut mäkihyppykisoja tiiviisti myös televisiosta. Pienenä pojat innostuivat kisalähetyksiä katsoessaan niin, että alkoivat välittömästi kuivaharjoitella hyppytekniikkaa vanhempiensa sänkyä ja sohvia pomppualustoina käyttäen.
Nykyisin Aleksi hyppää Herttoniemen mäkikeskuksessa K46- ja K22-hyppyreistä. Pikkuveli treenaa hyppyjä K22-mäessä. Mikäli säät sallivat, pojat käyvät hyppäämässä useita kertoja viikossa.
Herttoniemen muovimäet soveltuvat ympärivuotiseen hyppäämiseen. Poikien mielestä sukset luistavat kuitenkin parhaiten noin viiden asteen pakkasessa.
— Myös aito lumi ja hieman jäinen mäki lisäävät hyppäämisen nautintoa, pojat toteavat.
Ponnistus oikealle kohdalle
Janne Ahosta idolinaan pitävien veljesten mielestä hyppäämisessä parasta ja jännittävintä ovat vauhti ja ilmalento. Parhaimmillaan liito kestää kolmesta neljään sekuntia. Ilmalennon hurmaa he ehtivät kokea reilun kahden tunnin mittaisissa viikonloppuharjoituksissa noin kymmenen kertaa.
Suurin osa treeniajasta kuluu hyppytorniin johtavien puurappujen kiipeämiseen. Pojat eivät kuitenkaan kaipaa hissiä Herttoniemen mäkiin. Suksia ylös kantaessa on samalla hyvä hetki analysoida suoritusta.
— Ilmalennon aikana tunnen olevani kuin taivaan lintu. Hyppy onnistuu, jos siihen keskittyy täydellisesti, Aleksi toteaa.
Hyppytorniin päästyään mäkihyppääjä ei koskaan lähde suoritukseensa suin päin. Lähtöpuomille istahtaessaan hän tarkistaa aina suksiensa ja muiden varusteidensa kiinnitykset. Samalla ajatukset on keskitettävä edessä olevaan hyppyyn. Liukuun mäkikotka lähtee vasta saatuaan valmentajalta lähtöluvan.
— Hypystä tulee mäen läpilasku, jos ponnistukseen ei keskity. Hyppy lähtee itsestään, jos ponnistus osuu oikealle kohdalle, Simeon tietää.
Lujahermoisten laji
Aleksin ja Simeonin mielestä laji soveltuu korkeita paikkoja pelkäämättömille ja lujahermoisille ihmisille. Oikean hyppytyylin oppiminen vie heidän kokemuksensa mukaan noin vuoden.
Lihaskuntoaan pojat parantavat muun muassa hyppelemällä trampoliinilla, pelaamalla jalkapalloa ja harrastamalla hiihtoa. He eivät suosittele mäkihyppyä koheltajille, sillä touhottaminen voi mäessä johtaa loukkaantumisiin.
— Sukset tulevat kasvoille helposti, jos hyppääjä ei uskalla nojata riittävästi eteen hypyn aikana, Aleksi tietää.
Lähikuukausina veljekset aikovat osallistua mahdollisimman moniin kisoihin. Kauden päätavoitteena on sijoittua lajissa kärkisijoille valtakunnallisissa Hopeasompa-kilpailuissa. Ensi kaudella pojat haaveilevat hypyistä nykyistä korkeammissa mäissä.
— Lahden K64:sta hyppääminen olisi hienoa, Aleksi tarkentaa.
