Sivun toiminnot
Elämäni valtias?
Jeesus sanoi: “Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Joh. 12:25
Laskiaissunnuntai on laskeutumista paastoon. Paasto on elämän hienosäädön ja vähän rajummankin säädön aikaa.
"Herra, minun elämäni Valtias", aloittaa Efraim Syyrialainen paastorukouksensa 300-luvulla.
Kuka on minun elämäni valtias, siitä paastossa on paljolti kysymys. Kuka tai mikä on yläpuolellani? Se, jota seuraan, johon elämäni turvaan.
Vai olenko ehtinyt sitä miettiä? Olenko kulkenut päivästä toiseen, ratkaisusta toiseen, tietämättä mikä minua pinnan alla johtaa?
Entä kuka tai mikä on rinnallani? Ovatko ne toiset ihmiset tasavertaisina, saman Luojan rakkaina lapsina? Vai ovatko he alapuolellani, vähemmän arvokkaina, erilaisina? Pelottavina tai syrjittävinä. Tai kenties yläpuolellani. Valtiaana, jonakin, josta etsin pakopaikkaa, elämäni perusturvaa.
Entä olenko itse toisten ihmisten rinnalla? Teenkö elämäni valintoja ja ratkaisuja kutsumuksesta olla veljenä ja sisarena koko ihmiskunnalle, jokaiselle, joka on luotu Jumalan kuvaksi?
Kuka tai mikä on alapuolellani? Miten suhtaudun vastuuseeni maailmasta, luomakunnasta? Otanko tosissani tehtäväni jatkaa Jumalan luomistyötä tässä maailmassa?
Vai onko vastuuni, työni kenties elämässäni kaiken muun yläpuolella? Se jolle annan kaikkeni, joka määrää minua, jolle alistuu niin Jumala kuin toiset ihmiset. Jolle uhraan myös itseni, rakkauteni ja terveyteni.
Ylhäällä, rinnalla, alhaalla.
Harmonia, tasapaino, sielun kevät, siihen paasto on meitä kutsumassa.
Valoisan murheen vallassa katsomaan omaa elämäämme ja jättämään sen Jumalan armahdettavaksi ja parannettavaksi.
