Vantaan taidemuseossa helmikuun alussa avautunut Risto Vilhusen juhlanäyttely tarjoaa kaksi näkökulmaa monipuolisen taiteilijan elämäntyöhön. Mutta helposti näyttely ei tuotteliaaltakaan tekijältä syntynyt.

— Olen tehnyt tämän näyttelyn eteen infernaalisesti töitä, Vilhunen puuskahtaa ja lisää, ettei ole ehtinyt odotella inspiraatiota, onpahan vain tarttunut työhön.

Juhlanäyttelyssään Vilhunen on palannut nuoruutensa kuvamaailmaan: konkretismiin ja poptaiteeseen. Näyttelyssä on useita 1970-luvulla tehtyjä töitä, mutta myös aivan tuoreita teoksia, joissa on sama aihepiiri ja värimaailma kuin vanhoissa.

Kehä siis kiertyy kiinni, mutta väliin jää lähes kolmenkymmenen vuoden aukko. Tuona aikana Vilhunen on tehnyt pääasiassa esittävää taidetta eli veistoksia ja maisemamaalauksia — juuri niitä töitä, joista esimerkiksi vantaalaisyleisö hänet parhaiten tuntee.

Vilhusen juhlanäyttely on ensimmäinen, jonka hän on varta vasten tehnyt johonkin tiettyyn tilaan. Taiteilija huomauttaakin, ettei mikä tahansa tila olisi saanut häntä pistämään itseään peliin samalla lailla kuin Vantaan taidemuseo. Urbaani tila kauppakeskuksen kupeessa tuntui oivalliselta paikalta esitellä töitä, joiden kuvakieleen ja väreihin on haettu vaikutteita mainoksista.

Ikuisuutta ja ironiaa

Taidemuseon korkeaa tilaa käytetään hyväksi esimerkiksi Antiikin muistuma -teoksissa. Niissä asennoiltaan ja mittakaavaltaan antiikin ja renessanssin veistoksista tutut ihmishahmot on raidoitettu vahvoilla väreillä ja litistetty kulissinomaisiksi.

Vanhin teos näyttelyssä on Leonardon ympyrä vuodelta 1969.

— Figuuri on otettu Leonardo da Vincin luonnoksesta, neonvärit puolestaan mainosmaailmasta, jonne ne tulivat 1960-luvun puolivälissä, Vilhunen kertoo ja ihmettelee, ettei aika ole syönyt teosta lainkaan. Se vaikuttaa edelleen ajankohtaiselta.

Vilhunen on tuonut näyttelyyn myös teemoja, jotka ovat kiehtoneet häntä vuosikymmenten ajan. 1970-luvun alun Kosmos 360° -teoksissa ja viime vuonna valmistuneissa Kosmisia mustia aukkoja -sarjoissa teemoina ovat maailmankaikkeuden synty ja olemassaolo, avaruus ja äärettömyys.

Näyttelyn nimi Satisfaction viittaa Rolling Stonesin musiikkiin, jonka tahtiin Vilhunen kertoo nuorena maalanneensa ja eläneensä. Satisfaction on nimenä myös kahdella sarjalla, joissa nainen on esitetty mainoksista tutulla tavalla, kuin esineenä tai tuotteena. Vilhunen toteaa sarjan ironisoivan naisruumiin hyväksikäyttöä, joka on mainonnassa jokapäiväistä.

Kullatut illuusiot

Sarjat ja toisto ilmaisutapana ovat innostaneet Vilhusta nuoruudesta lähtien. Kipinä ei kuitenkaan tullut lapsena luetuista sarjakuvista eikä edes Andy Warholin poptaiteeseen tuomista ideoista, vaan ennemminkin bysanttilaisista kertomus-ikoneista.

Ikoneihin Vilhunen tutustui lapsuudessaan Kuopion ortodoksisessa kirkkomuseossa. Sittemmin hän on kerännyt niitä mittavan kokoelman.

Ikoneista saadut vaikutteet ja uskonnollinen pohdiskelu näkyvät taidemuseon mustassa studiossa, jossa esillä olevat työt poikkeavat paljon juhlanäyttelyn muusta annista. Studion pimeydessä hohtavat kullatut maalaukset, joissa on muistumia keskiajan ja renessanssin taiteesta.

— Kultapohjat hävisivät länsimaisesta maalaustaiteesta 1200-luvun jälkeen. Ne ovat säilyneet vain ikoneissa. Halusin kokeilla, miten tämä vanha menetelmä nykypäivänä toimisi.

— Kullattu tausta vähentää maalauksen syvyysvaikutelmaa, tekee siitä enemmän pintaa. Vastapainoksi studiossa on kaksi kultaamatonta maalausta, jotka vaikuttavat selvästi kolmiulotteisemmilta, Vilhunen kertoo.

Hän hymähtää, että monien mielessä kultaus synnyttää illuusion jostakin pyhästä. Sitä Vilhunen ei kuitenkaan ole mielestään tavoitellut, onpahan vain kokeillut kultausta yhtenä mahdollisena tekniikkana.

Paluu ihmiseen

Kullattujen töiden joukossa on kaksi ristiinnaulitun kuvaa. Toisessa niistä Kristus esitetään kädettömänä torsona.

— Luulen, ettei tällaista ole koskaan aikaisemmin tehty. Tämän nimi on He tiesivät mitä tekivät. Kyllähän ristiinnaulitsijat tiesivät mitä tekivät, päinvastoin kuin Raamatussa sanotaan, Vilhunen sanoo.

Studioon tehdyissä maalauksissa Vilhunen on löytänyt uudelleen ihmisfiguurin. Muutamia muotokuvia lukuun ottamatta hän ei ollut maalannut ihmisiä lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Vilhunen ounastelee, että lähiaikoina monet muutkin taiteilijat etsiytyvät tämäntapaisten aiheiden äärelle ja ammentavat maalaustaiteen perinteestä.

— Klassismi on taas tulossa kuvataiteeseen. Mutta se vaatii tekijöiltä hyvää piirustustaitoa. Tällä hetkellä suomalaisen taideopetuksen taso on tässä suhteessa todella kehno. Piirtämistähän olisi harjoiteltava päivittäin niin kuin viulunsoittoa, taiteilija arvioi.

Vilhunen itse hallitsee monta tyylisuuntaa ja tekotapaa. Hän ei epäröinyt ruveta maalaamaan maisemia aikana, jolloin se oli äärimmäisen epämuodikasta.

— Nykyisin taidemaailmassa hyväksytään kaikki, kaikki on taidetta. On entistä vaikeampi kapinoida, Vilhunen miettii.

Hän lisää, että loppujen lopuksi taiteessa ei ole väliä tyylisuunnilla tai tekniikoilla.

— On vain kahdenlaista taidetta: hyvää tai huonoa.