Älä haise!
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan elokuvaohjaajan ammatti on maailman toiseksi stressaavin tapa ansaita elantonsa. Astronautit pitävät kärkisijaa.
Suomalaisuuden kuvaajana tunnetuksi tullut elokuvaohjaaja Markku Pölönen listaa Harri Närhen toimittamassa elämäkertakirjassa Pölönen (Maahenki 2004) asioita, jotka auttavat selviämään tämän vaativan ammatin rasituksista.
Perusasiat ovat Pohjois-Karjalasta kotoisin olevalle Pölöselle ilmeisiä: ei pidä ajatella monimutkaisesti, sillä elokuva on suurta tunnetta.
On myös nukuttava ja syötävä hyvin. Eikä pidä juoda liikaa alkoholia.
Työssä menestymisen kannalta olennaisen tärkeä on myös neuvo: "Älä haise!". Elokuvan ohjaaminenhan on ihmissuhde- ja kontaktilaji, Pölönen perustelee.
Pölösen mukaan vain sopivasti joutilas ihminen voi ajatella suuria. Siksi hän neuvoo elokuvataiteen opiskelijoita: "Ole kuin leijona — toimi kun on tarvis, muuten loikoile varjossa." Ja jos työssä tulee eteen valtava hässäkkä, kannattaa ottaa kunnon torkut.
Sitten ohje, jota kannattaa soveltaa muillekin työelämänaloille: "Lähetä onnittelusähke menestyvälle kollegalle, vaikka verta itkisit!" Kirjassa on kuin vakuudeksi valokopio onnittelukirjeestä, jonka Aki Kaurismäki lähetti nähtyään Pölösen viimeisimmän elokuvan Koirankynnen leikkaaja.
Ja vielä lopuksi moniselitteinen ja viisas neuvo Markku Pölöseltä, jota kirjassa kutsutaan myös Kolin Moosekseksi: "Tervehdi kaikkia projektiin osallistujia — joku heistä voi olla huomenna pomosi."
