Kunto kasvoi ennen vanhaan ilman kuntosaleja talon töitä tehdessä. Myös sielua vahvistettiin kerran viikossa sen kummemmin asiaa joka kerta erikseen päättämättä. Kirkossa rukoiltiin virren sanoin, huokaistiin Jumalan puoleen ja kuultiin Raamatun sanaa. Sielua ja ruumista varjeli sekin, ettei pyhänä sopinut tehdä töitä.

Toisin on nyt. Niin lihaskunnon hankkiminen kuin sielun rauhan etsiminen ovat jokaisen omalla vastuulla.

Tapa varjelee ihmistä

Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua, kuuluu vanha hengellisen elämän hoito-ohje. Vantaankosken seurakunnan pastori Päivi Niemi-Impola kehottaa sielulleen rauhaa kaipaavaa ihmistä etsimään omasta arkipäivästään "vesijättömaita", hetkiä, jolloin hiljentyminen parhaiten onnistuu.

— Se voi olla vaikka aamulla bussipysäkille kävellessä. Silloin voi miettiä, mitä päivä lupaa tullessaan, ja jättää mielessä olevat ihmiset Jumalalle. Tai illalla voi ottaa tavaksi katsoa päivää taaksepäin. Pahat asiat saa jättää Jumalan hoidettavaksi ja hyvistä nauttia vielä kerran uudelleen.

Hyödyllinen tapa on kirjoittaa ylös hiljaisen hetken aikana nousevia ajatuksia. Niitä myöhemmin lukiessa voi oppia jotain omasta elämästään. Olenko tehnyt vaikeille tai kipeille asioille mitään? Onko mikään muuttunut? Merkintöjä voi lukea myös omana "pelastushistorianaan", muistella, mitä hyvää on saanut kokea.

— Säännöllisyys on hiljentymisessä avuksi. Siksi sopivan hetken löytäminen on tärkeää, retriitinohjaajan koulutuksen saanut Niemi-Impola sanoo.

Raamatun tai hartauskirjan lukeminen on myös hyvä apuväline. Esimerkiksi Sanan aika -kirja tarjoaa raamatunkohdan vuoden jokaiselle päivälle.

Rukouskutsu soi kännykässä

Hengellisen elämän hoitaminen ei kuitenkaan tee ihmistä hurskaammaksi.

— Hiljentyminen ei ole hengellistä bodausta, jonka avulla ryhtyisin itse hoitamaan itseäni vaan tilan antamista Jumalalle, että hän voisi hoitaa minua. Jumala ei tule raamit kaulassa sisälle, vaan kolkuttaa hienotunteisesti ovella.

Päivi Niemi-Impola kadehtii muslimien rukouskutsua, joka viisi kertaa päivässä kehottaa kääntymään Jumalan puoleen.

— Olen laittanut kännykkäni soittoääneksi virren. Ennen kuin vastaan, kuulen mielessäni sen sanat. Kännykkä on tällä tavalla minun "minareettini".

Jos tuntee tarvitsevansa rukousta ja hiljaisuuteen vetäytymistä, hiljaisuuden retriitti on hyvä vaihtoehto. Vantaan seurakunnatkin järjestävät niitä pari kertaa vuodessa.

— Retriitin koko rakenne kantaa ihmistä: oma huone, valmiit ateriat ja pedatut sängyt, rukoushetket, hiljaisuus, ehtoollinen ja mahdollisuus sielunhoidolliseen keskusteluun. Retriitteihin hakeutuu jatkuvasti niitäkin ihmisiä, jotka eivät muuten osallistu seurakunnan toimintaan.

Jumalan lämpö maistuu leivässä ja viinissä

Kun varaa aikaa päivittäiselle hiljentymiselle, alkaa yleensä kaivata myös ehtoolliselle.

— Kirkkoon kannattaa mennä senkin vuoksi, että sinne kokoontuu muitakin Jumalan hoidettavaksi. Syntyy yhteys, vaikka ihmiset eivät tuntisi toisiaan.

Se, miten erilaiset ihmiset tarvitsevat Jumalaa, konkretisoituu papille ehtoollista jakaessa, kun hän katsoo ihmisten erilaisia käsiä.

— Siinä saamme myös konkreettisesti maistaa Jumalan rakkautta ja lämpöä leivän ja viinin lämmössä.

Hiljentymisen apuvälineitä

Kun seitsemän viikon paastonaika alkaa tuhkakeskiviikkona 9.2., Maisa Kumpulaiselle se merkitsee mietiskelymatkaa kohti pääsiäistä. Matkan varrella häntä auttavat hiljentymisen apuvälineet.

Hiljentymiskirja

— Kun paastonaika alkaa, ihan ensiksi otan hyllystä Martin Lönnebon kirjan Kristuksen kärsimyksen äärellä ja käytän sitä apuna hiljentymisessä.

— Kirjassa on 20 kuvaa ikoneista, joista 14 esittää Kristuksen kärsimystietä. Yhden kuvan ääressä viivyn tuokion verran kahtena peräkkäisenä arkipäivänä ja siirryn sitten seuraavaan. Kuvan alla on kaava mietiskelemistä varten: Raamatun sana, kuvan tutkistelu, rukous ja ohje elämään.

Mietiskelykuva

— Mietiskelykuvat ovat minulle tärkeitä. Ne eivät tunnu tyhjentyvän, vaan niistä nousee aina jotain uutta. Käytän Lönnebon kirjaa jo neljättä vuotta. Getsemanen puutarha -ikoni on tullut minulle sinä aikana erityisen rakkaaksi.

— Ensimmäisenä vuonna sitä katsoessani samastuin nukkuviin opetuslapsiin. Ajattelin kuuluvani kirkkoon, joka nukkuu, kun pitäisi auttaa hädässä olevia. Toisena vuonna huomasin, että opetuslapsethan nukkuvat levollisesti kuin lapset. Se muistutti, ettei ihminen voi itseään pelastaa, vaan ainoastaan ottaa vastaan Jumalan armon.

— Viime vuonna huomasin kuvassa enkelin, joka vahvistaa Jeesusta. Silloin oli omassa elämässäni vaikea aika, ja ajattelin, että Jumala lähettää enkelinsä meidänkin Getsemaneemme.

Syömisen rajoittaminen

— Aloitin mietiskelyn, koska koin, ettei paasto voi olla vain syömisen rajoittamista. Edelleen paastoan myös ruuasta.

— Luovun paastonajaksi jostakin, viime vuonna esimerkiksi kahvista. On tärkeää rajata ruokapaasto tarkkaan. Jos ajattelen vain, että vähennän rasvan käyttöä, se ei toimi.

Paastopolku ja tuikut

— Koska paastonaikaa on vaikea hahmottaa, aion tänä vuonna rakentaa 12-vuotiaan tyttäreni Helinän kanssa seitsemästä litteästä kivestä "paastopolun". Kivipolkuun lisätään joka keskiviikko yksi tuikkukynttilä kiven päälle. Polun päähän tulee puinen risti, ja sen viereen Helinä saa askarrella tyhjän haudan.

— Tuhkakeskiviikkona sytytämme ensimmäisen tuikun ja mietimme, mistä voisimme paastota seuraavan viikon. Luopua voi vaikkapa turhasta puheesta. Paasto voi olla myös päätös leikkiä jonkun kanssa, jolla ei ole ketään kaveria.

"Lähesty minun sieluani"

Seison Jumalan ja hänen valtakuntansa kunnian ja kauneuden edessä. Kuulun sinne, eikä minulla ole muuta kotia, iloa eikä päämäärää. Samanaikaisesti minut on karkotettu pimeyteen ja synnin murheeseen."

Näin kuvaa ortodoksiteologi, isä Alexander Schmemann kristillisen paaston lähtökohtaa kirjassaan Suuri paasto.

Kristillinen paasto on kaikkea muuta kuin laihduttamista. Se on omastaan luopumista toisten hyväksi ja tilan tekemistä Jumalalle omassa sydämessä.

Paasto alkaa katumuksesta, joka Schmemannin mukaan on kokonaisvaltaista oman tilansa näkemistä ja avun pyytämistä Jumalalta. Katumuksessa sekoittuvat toivo ja epätoivo. Laskiaissunnuntain ortodoksisessa ehtoopalveluksessa rukoillaan: "minä olen ahdistuksessa, lähesty minun sieluani ja lunasta se!"

Efraim Syyrialaisen paastorukousta Schmemann pitää eräänlaisena muistilistana paastokilvoitusta varten. Kilvoituksen päämääränä on vapauttaa meidät "hengellisistä perussairauksista", jotka estävät Jumalan puoleen kääntymisemme.

Minun elämäni Herra ja Valtias,

varjele minut toimettomuuden, velttouden,

vallanhimon ja turhanpuhumisen hengestä.

Anna minulle, Sinun palvelijallesi, kohtuuden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.

Herra ja Kuningas,

salli minun nähdä rikokseni

ja olla veljeäni tuomitsematta,

sillä kiitetty olet Sinä iankaikkisesta

iankaikkiseen. Amen.

Schmemannin tulkinta rukouksesta avaa uusia näkökulmia toimettomuuden, velttouden, vallanhimon, kohtuuden ja nöyryyden käsitteisiin.

Toimettomuus ei ole puuhastelun vastakohta, vaan koko olemuksemme täyttävää passiivisuutta, joka työntää meitä alas mieluummin kuin ylös. Se on kyynisyyttä, joka saa meidät vakuuttuneeksi, "ettei mikään muutos ole mahdollinen eikä siksi toivottavakaan".

Velttoutta Schmemann luonnehtii masennuksen tilaksi, joka supistaa kaiken kielteisyyteen ja pessimismiin. Sen valtaan joutunut ihminen ei voi nähdä valoa eikä kaivata sitä.

Tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi muuttuneeseen elämäämme haemme korvausta tekemällä muista ihmisistä välikappaleita oman itsemme tyydyttämiseksi. Tällainen vääristynyt asenne muita kohtaan on vallanhimoa. Se ei aina näyttäydy komenteluna ja alistamisena, vaan voi ilmetä myös välinpitämättömyytenä, ylenkatseena ja huomaavaisuuden puutteena.

Entä sitten kohtuus? Schmemannin mukaan sen tarkka käännös kreikan sanasta sofrosyne olisi "mielen eheys". Sen hedelmä, nöyryys, yksin kykenee näkemään ja hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. Nöyryys saa meidät näkemään kaikessa Jumalan hyvyyden.

Jumala on kärsivällinen, sillä vain hän näkee kaiken olevaisen syvyyden. Mitä lähemmäksi Jumalaa tulemme, sitä kärsivällisemmiksi muutumme, ja "sitä enemmän meissä heijastuu se rajaton kunnioitus kaikkia olentoja kohtaan, mikä Jumalalle on ominaista", Schmemann kirjoittaa.

Vaikka edistyisimme kohtuudessa, nöyryydessä, kärsivällisyydessä ja rakkaudessa ja oppisimme näkemään rikoksemme, nämä hyveet voivat kääntyä ylpeydeksi. Jotta ylpeys tuhoutuisi, rukouksen viimeinen pyyntö on, että oppisimme olemaan tuomitsematta veljeämme.