Sivun toiminnot

Uuden perheenjäsenen odotusta

hk.jpg

Päiväkummussa asuvat Suvi Kerman, 30, ja Tomi Rissanen, 32, ovat olleet yhdessä teini-ikäisistä lähtien. Heistä oli myös luontevaa rakentaa omakotitalo Suvin lapsuudenkodin lähelle, koska molemmat viihtyvät tutulla idyllisellä pientaloalueella.

Vaikka pariskunta oli ollut yhdessä jo pitkään, alettiin lapsen hankkimista miettiä vasta muutama vuosi sitten. Lyhyen pohdinnan tuloksena pari päätti hakea adoptiolasta yrittämättä ollenkaan biologista.

— Muistan adoptiolapsen olleen minulle jo teinityttönä itsestään selvä vaihtoehto, vaikka lähipiirissä ei kenelläkään ollut adoptiolapsia, Suvi kertoo.

Kummallakaan ei ollut tarvetta jatkaa sukua omien geenien kautta, joten päätös oli siinä mielessä helppo. Tomin päätöstä toisaalta auttoi ja toisaalta hidasti se, että hänen äitinsä ja enonsa ovat adoptiolapsia.

Pariskunta sanoo päätyneensä adoptioon yhtä itsekkäistä syistä kuin ketkä tahansa lasta hankkivat parit. Päällimmäisenä ajatuksena on oman lapsen saaminen, ei pelkästään kodin antaminen orpolapselle. Heidän mielestään maailman parantaminen ei saa olla motiivina adoptioon ryhtyvälle.

Valmiita vastuuseen?

Suvi ja Tomi ottivat kesällä 2002 yhteyttä Pelastakaa lapset -järjestöön, josta selvisi, että heidän on ensin osallistuttava lakisääteiseen adoptioneuvontaan. Koska Vantaan kaupunki ei pystynyt sellaista järjestämään, pääsivät he Pelastakaa lapsien neuvontaryhmään.

— Ryhmässä oli 14 muuta adoptiolapsen hakijaa. Keskustelumme olivat niin antoisia, että olemme pitäneet yhteyttä myöhemminkin.

Osan keskusteluista Suvi ja Tomi kävivät pelkästään sosiaalityöntekijän kanssa. Vuoden kestäneen neuvonnan tuloksena oli kotiselvitysasiakirja, joka lähetettiin kaikkien muiden tarvittavien papereiden kanssa parin valitsemaan kohdemaahan.

Neuvonnan Suvi ja Tomi kokivat tarpeellisena ja terapeuttisena.

— Jouduimme sen aikana miettimään, mitä haluamme elämältä, millaisia olemme yksilöinä ja perheenä ja olemmeko valmiita kantamaan lapsesta vastuuta.

Ei väliä sukupuolella

Adoptioneuvonnan aikana Suvi ja Tomi päätyivät hakemaan lasta Filippiineiltä.

— Valintaan vaikuttivat erilaiset tekijät, mutta päädyimme Filippiineihin, koska Aasia vain jotenkin tuntui hyvältä maanosalta. Suomeen on tullut Filippiineiltä vasta nelisenkymmentä adoptiolasta, ja olemme tutustuneet useisiin perheisiin, joilla on lapsia sieltä.

Suvin ja Tomin toivomuksena on saada alle kaksivuotias tyttö tai poika, mutta he ovat valmiita ottamaan vastaan sitä vanhemmankin lapsen.

Pariskunnan kotiselvitys, adoptiolupa ja muut asiapaperit hyväksyttiin kohdemaassa kuukausia kestäneen paperisodan jälkeen. Nyt he odottavat, että jonakin päivänä tulee tieto lapsesta.

— Olemme nyt alkuvaiheen tohinan jälkeen rauhallisella mielellä ja varautuneet siihen, että lapsen saamiseen voi kulua vielä pitkäkin aika.

He eivät ole tehneet lasta varten mitään hankintoja, mutta Suvin sisarten lapsilta on luvassa vaatteita, syöttötuoli ja muuta tarviketta. Myös lapsen huone on jo varattuna.

Tukea adoptioryhmästä

Suvin ja Tomin odotus on nyt kestänyt reilut kaksi vuotta. Sinä aikana he ovat menneet mukaan Vantaan adoptioryhmään, joka on Adoptiolasten vanhemmat -yhdistyksen vertaistukiryhmä.

Ryhmä koostuu eri vaiheissa adoptiota olevista perheistä, pareista ja yksinhakijoista. Jotkut ovat vasta harkitsemassa adoptioon ryhtymistä, toiset odottavat lapsesta tietoa ja toisilla on jo lapsi onnellisesti kotona.

Suvi ja Tomi ovat saaneet ryhmästä hyvää tukea, ja siellä on syntynyt tärkeitä ihmissuhteita.

— Samanlaiset kokemukset yhdistävät, ja aina kun joku pari saa tiedon adoptiolapsesta, näkee itsekin valoa tunnelin päässä.

Adoptioryhmä kokoontuu seuraavan kerran sunnuntaina 30.1. kello 15–17 kahvila Olotilassa Tikkurilassa, osoitteessa Vehkapolku 10.

 

Marjo Kytöharju
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook