Sivun toiminnot

Simonkappelissa tietoa ja hiljaisuutta

a1.jpg

Helsingin Kamppiin Simonkadun varteen on tulossa kappeli, jonka toiminnassa ovat mukana myös Espoon ja Vantaan seurakunnat. Vantaan osuus rajoittuu yhteistyöjohtaja Paavo Virtasen mukaan lähinnä kappeliin tulevan infopisteen toimintakuluihin.

Tulevan kappelin on tarkoitus toimia hiljentymispaikkana, jossa on mahdollisuus myös sielunhoidolliseen keskusteluun. Lisäksi kappelissa toimii pieni studio digitelevisio- ja radio-ohjelmien tekemiseen ja sieltä saa myös tietoa pääkaupunkiseudun seurakuntien toiminnasta.

Simonkappeliksi nimetyn tilan arkkitehtuurikilpailun voitti Jari Heikkinen ehdotuksellaan Majakka. Hän sai palkinnokseen 18 000 euroa. Kappelin rakentamisen arvioidaan maksavan 3,2 miljoonaa euroa.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook