Sivun toiminnot
Osuva armo
Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen. Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi — olettehan kaikista kansoista pienin. Herra rakasti teitä, ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta. 5. Moos. 7:6–8
Olen miettinyt viime aikoina paljon ihmistä. Ihminen on hieman paradoksaalinen olento. Sivistyssanakirjan mukaan paradoksi on näennäisesti mahdoton, ristiriitainen ja järjenvastainen väite tai toteamus. Ihmisenä en ole suoranaisesti väite tai toteamus, mutta jokin kokonaisuus kuitenkin. Olen näennäisesti mahdoton, ristiriitainen ja järjenvastainen kokonaisuus. Se tuntuu minusta hassulta. Onneksi sivistyssanakirja mainitsee sanan "näennäisesti". Se ei tarkoita "todellisuudessa".
Miksi minä tällaisia jauhan? En minä tiedä. Ehkä tuo ansaitsematon armo on minun mielessäni. Näennäisesti mahdoton kokonaisuuteni ei estä armoa osumasta minuun. Armo ei ole tyhmä. Se saa minut tuntemaan itseni hyväksytyksi. Tuntuu hieman siltä, että Jumala haluaa olla minun kauttani lähelläni oleville ihmisille. Se olisi hienoa kanssa. Voi juku. Silloin näennäisyys muuttuu syvyydeksi ja paradoksaalinen ihmisyys eläväksi elämäksi. Armo. Se on elämän peili.
