Huutokauppaa postimerkeillä
Onko kaappeihin jäänyt käytettyjä postimerkkejä ja -kortteja pyörimään? Pois ei raaskisi heittää, mutta toisaalta niille ei enää ole mitään käyttöä.
Ratkaisu pölyyntyviin kasoihin on Suomen lähetysseuran huutokaupat. Lähetä merkit ja kortit sinne, ja samalla tulet antaneeksi apua sitä tarvitseville. Myös vanhat rahat ovat huutokaupattavaa tavaraa.
Lähetysseura järjestää kahdesta kolmeen postimerkki- ja rahahuutokauppaa vuodessa. Seuraava huutokauppa on maaliskuun 12. päivä. Se pidetään Lähetystalossa, osoitteessa Tähtitorinkatu 18. Näyttö on kello 10–11, myynti on kello 11. Tuotto käytetään tällä kertaa Aasian katastrofin uhrien hyväksi.
Jotta merkit, kortit ja rahat ehtivät maaliskuun huutokauppaan, niiden tulee olla Lähetysseurassa tammikuun loppuun mennessä. Ne voi lähettää osoitteella Suomen lähetysseura/Heleena Hilvo, PL 154, 00141 Helsinki.
Myyntikelpoisten postimerkkien ympärille pitää jättää sentin verran taustaa. Postileima leikataan kokonaisena. Ensipäivän kuoret toivotaan kokonaisina.
Ennen vuotta 1952 leimatut postikortit toivotaan myös kokonaisina. Ostajat ovat kiinnostuneita erityisesti eri paikkakuntien ja tunnettujen tekijöiden kuten Wendelinin ja Pitkärannan tekemistä postikorteista.
Lisätietoja: www.mission.fi/auta_kanssamme/postimerkkihuutokaupat.
