Sivun toiminnot

Jumalanpalveluskäyntien määrä jatkoi kasvuaan Korsossa ja Hakunilassa

a3.jpg

Jumalanpalvelusten määrän ja vaihtoehtojen lisääminen sekä huolellinen suunnittelu nostavat kävijämääriä.

Samaan aikaan, kun koko maassa jumalanpalvelusten kävijämäärä on vuosituhannen alussa vähentynyt, Vantaalla ja koko Helsingin hiippakunnassa ihmiset ovat löytäneet tiensä kirkkoihin entistä useammin.

Kirkon tilastot osoittavat jumalanpalveluksissa kävijöiden määrän vähentyneen vuodesta 1999 vuoteen 2003 2,4 prosentilla. Helsingin hiippakunnassa kävijämäärä kuitenkin kasvoi 8,9 prosenttia.

Vantaalla oli vuonna 2000 jumalanpalveluksissa käyntejä 129 662, vuonna 2003 vastaava luku oli peräti 152 479. Viime vuoden ennakkotietojen mukaan nousu on nyt kuitenkin taittunut, sillä neljässä suomenkielisessä seurakunnassa kävijämäärät laskivat edellisvuodesta. Poikkeuksena ovat kuitenkin Hakunila ja Korso, joissa kummassakin kävijämäärät kasvoivat selvästi.

Suurin selittäjä kävijämäärien vaihtelussa on jumalanpalvelusten lukumäärä. Kun niiden määrä on 2000-luvulla noussut, myös käyntikerrat ovat kasvaneet. Nyt esimerkiksi Tikkurilassa, jossa kävijämäärä väheni runsaalla 6000 hengellä, pidettiin 29 jumalanpalvelusta edellisvuotta vähemmän.

— Koululaisjumalanpalvelusten sijaan oppilaita kutsuttiin jouluvaellukseen, jossa kävi runsaat 3000 henkeä. Sitä ei lasketa jumalanpalvelukseksi. Lisäksi lähes kaikki Sanan ja rukouksen illoista on nyt tilastoitu muihin tilaisuuksiin. Tämä vähensi jumalanpalvelusten kävijämäärää noin 2000:lla, selittää pastori Seppo Airas.

Ihmiset äänestävät jaloillaan

Jumalanpalvelusten määrän kasvu kertoo painotuksesta, jossa messun merkitys seurakunnan hengellisen elämän perustana on vahvistunut.

Jos jumalanpalvelukset suunnitellaan huolellisesti, niiden toteutuksessa on mukana seurakuntalaisia ja jumalanpalvelusuudistuksen tuomia vaihtoehtoja käytetään viisaasti, into tarttuu myös seurakuntalaisiin. Kävijämäärien lisäys ei siis ole vain tilastollinen juttu.

— Ihmiset äänestävät jaloillaan. Jos jumalanpalvelus on myönteinen kokemus, kirkkoon tullaan uudestaan. Jos kokemus on sellainen, että olipa tylsää, käy päinvastoin, korostaa Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen.

Korson kirkko-seurakuntakeskuksen peruskorjauksen valmistuminen nosti jumalanpalveluskäyntien määrää heti tuhansilla. Kun kirkko oli rakennustyömaana ja seurakunta evakossa Kulomäessä, kävijöitä oli vähimmillään 10 600. Kävijämäärä nousu alkoi, kun kirkko valmistui, mutta pelkkä uutuudenviehätys ei sitä enää selitä.

— Viime vuonna pääsimme jo lähelle 20 000 kävijän rajaa. Pyrimme siihen, että jumalanpalvelus olisi sekä vahva kokemus pyhän edessä olemisesta että kodikas tilaisuus. Kirkkovieraat toivotetaan tervetulleeksi jo eteisessä ja kirkkokahveilla pysähdytään juttelemaan erityisesti uusien kävijöiden kanssa, Kinnunen kertoo.

Vuorovaikutus on tärkeää

Hakunilan kirkkoherra Reijo Liimatainen iloitsee siitä, että jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä kasvoi viime vuonna lähes 2000:lla.

— Jumalanpalveluselämä on Hakunilassa hyvällä mallilla. Jumalanpalvelusten eteen nähdään vaivaa ja niistä ollaan innostuneita. Seurakuntalaiset ovat vahvasti mukana tekstinlukijoina, ehtoollisavustajina ja musiikissa. Pyrimme siihen, että jumalanpalvelus olisi puhutteleva, vuorovaikutteinen ja musiikillisesti monipuolinen, Liimatainen selvittää.

Sunnuntain päiväjumalanpalveluksia Hakunilassa oli viime vuonna 120, muita jumalanpalveluksia 156. Niistä Liimatainen nostaa erityisesti esille torstain viikkomessut ja koululaiskirkot. Molemmat ovat olleet suosittuja.

— Uskonnonvapauslain vantaalainen tulkinta, jossa kodeista kysytään suostumusta koko lukuvuoden ajaksi, on lisännyt osallistumista kirkkoihin. Niihin on osallistunut myös muiden kirkkojen ja uskontojen jäseniä. Koululaiskirkot suunnitellaan aina huolellisesti ja niissä käytetään rohkeasti visuaalisia elementtejä sekä tuetaan oppilaiden osallistumista neuvoilla.

Viikkomessu tuo voimia arkeen

Puolitoista vuotta sitten aloitettu torstai-iltainen viikkomessu on Liimataisen mukaan hyvä esimerkki siitä, miten jumalanpalvelus yhdistää seurakunnan eri toimintoja.

— Rippikoulujen vanhempaintapaamiseen kuuluu viikkomessu, seurakuntaneuvoston kokous aloitetaan sillä ja se on myös osa hiljaisuuden iltaa.

Viime torstain viikkomessussa väkeä oli poikkeuksellisen paljon, 110 henkeä. Yksi osallistujista oli Sinikka Ng, jolle maksimissaan kolmen vartin mittaisesta yksinkertaisen puhuttelevasta ehtoolliskirkosta on tullut tärkeä osa viikkorytmiä.

— Olen ollut mukana melkein kaikissa viikkomessuissa. Minulle on tärkeää hiljentyä sekä sunnuntaina että näin keskellä viikkoa. Hiljaisuus, rukous ja seurakuntayhteys rauhoittavat mielen, antavat voimia työhön ja vaikuttavat pikkuhiljaa koko elämän rytmiin. Turha kiire jää pois, sanoo Sinikka Ng.

a4.jpg
Pauli Juusela
kuvat Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook