Tsunamin aiheuttaman tuhon jäljet ovat käsittämättömät. Kuolleita on lähes 160 000. Kadonneiden joukossa on myös 176 suomalaista ja 16 vantaalaista. Orpoja on paljon, samoin lapsensa menettäneitä vanhempia. Aineelliset tuhot ovat valtavat etenkin Indonesiassa ja Sri Lankassa.
Läheisensä menettäneet ihmiset tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen. Siinä ei välttämättä tarvita sanoja. Itse kukin voi olla hiljaa vierellä, kuten Thaimaassa suomalaisia auttanut piispa Eero Huovinen kertoi tehneensä. Olennaista on, että sureva tai ahdistunut ei jää yksin.
Kysymykseen ”miksi” voivat yrittää vastata viisaammat. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt kolme viikkoa luonnonkatastrofin jälkeen on olennaisempaa etsiä toivon merkkejä.

Ensimmäinen toivon merkki on thaimaalaisten antama esimerkki lähimmäisyydestä. Monet tuhoalueelta palanneet suomalaiset kertovat tavallisten thaimaalaisten olleen oman hätänsä keskellä huolissaan ventovieraiden jaksamisesta. Thaimaalaiset pelastivat lapsia hyökyaallolta, antoivat vaatteita ja kenkiä, majoittivat ihmisiä kotiinsa, lainasivat kännyköitään ja keräsivät rahaa eloonjääneille. Thaimaalaiset pelastustyöntekijät organisoivat nopeasti sairaanhoidon ja ovat sen jälkeen tehneet raskasta työtä etsimällä ruumiita raunioiden keskeltä. Nyt onnettomuudesta selvinneet kysyvät aiheellisesti, miten me suomalaiset voisimme auttaa auttajiamme.

Toinen toivon merkki on suomalaisten myötäeläminen ja konkreettinen halu auttaa katastrofin uhreja. Kirkot ovat täyttyneet, hiljaisia hetkiä on vietetty ja Punaisen ristin, Kirkon ulkomaanavun ja muiden avustusjärjestöjen keräykset ja konsertit ovat tuottaneet ennätyssuuria tuloksia. Toivottavasti auttamishalu ei katastrofin kadottua otsikoista häviä, vaan ihmiset muistavat, että niin Aasiassa kuin maailman muilla kriisialueilla tarvitaan apua jatkuvasti.

Kolmas toivon merkki on valtioiden keskinäinen YK-johtoinen yhteistyö ja suuret avustussummat. Suomen valtiokin otti mallia kansalaisistaan ja päätti lahjoittaa katastrofiapuun ja jälleenrakennukseen 50 miljoonaa euroa. Nololta ehtikin jo tuntua, kun avun pienuutta perusteltiin muiden pohjoismaiden muutenkin suuremmalla kehitysyhteistyöllä.