Sivun toiminnot

Seurakuntien apu alkoi lentokentällä

Helsinki-Vantaan lentoasemalla toimi viikon ajan avustusorganisaatio, joka oli ottamassa vastaan Aasian katastrofialueelta palaavia suomalaisia. Osa tätä auttamisjärjestelmää oli pääkaupunkiseudun seurakuntien henkinen huolto eli hehu, jonka vihreäliivisiä työntekijöitä oli lentoasemalla kerrallaan enimmillään 26.

— Seurakuntien henkinen huolto on osa virallista auttamisorganisaatiota. Sen toimialuetta ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi ja Siuntio. Työntekijät ovat alueen luterilaisten seurakuntien hengellisen työn tekijöitä, jotka ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä tämäntyyppisissä tilanteissa, selvittää Vantaan seurakuntien henkisen huollon johtaja, pastori Tapio Koivu.

Henkinen huolto tarkoittaa nimensä mukaisesti henkistä tukea eli papit, diakonit, diakonissat ja nuorisonohjaajat ovat onnettomuustilanteissa uhrien, heidän omaistensa ja tarvittaessa pelastushenkilökunnan tukena.

— Tuki on luonteeltaan palvelua, lähellä oloa sekä ahdistuksen, pelkojen ja monenlaisten tunteiden vastaanottamista ja jakamista. Hengellisistä asioistakin voidaan jutella, mutta vain jos ihminen sitä itse haluaa. Kuten kaikki sielunhoito, myös hehun keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia, selvittää Koivu.

Vaikka hehun työntekijät ovat luterilaisia, sillä on yhteyshenkilöt myös katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä juutalaisessa ja islamilaisessa seurakunnassa. Heidät hälytetään tarvittaessa paikalle, jos osoittautuu, että siihen on tarvetta.

Hälytys tuli kriisikeskuksesta

Hehu, Vantaan kriisikeskus ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa, jossa on väkeä muun muassa Punaisesta rististä, tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Tällä kertaa hehun hälytti kriisikeskus, josta soitettiin henkisen huollon vuorossa olleelle päivystäjälle runsas vuorokausi onnettomuuden jälkeen eli maanantaina aamupäivällä.

— Sen jälkeen tilanne eteni etukäteen sovittujen ja yhdessä harjoiteltujen suunnitelmien mukaisesti. Kun ensimmäinen kone tuli samana iltana, lentokentälle oli hälytetty parikymmentä hehulaista. Viikon varrella sitten hankittiin ihmisiä tarpeen mukaan niin, että viikon aikana mukana oli yhteensä noin 80 työntekijää.

Henkisen huollon listoilla on noin 160 vapaaehtoista ja kriisin jatkohoidossa tarvitaan varmasti jokaista reserviin jäänyttä.

— Henkinen huolto kentällä oli vasta ensimmäinen askel ja tulevina kuukausina on edessä suurin osa työstä. Kuten arkkipiispa Jukka Paarma sanoi televisiossa, tämä on kansallinen katastrofi ja se tarkoittaa sitä, että auttajia tarvitaan paljon. Kriisialueilta palasi noin 3000 suomalaista, joista suurin osa tarvitsee tukea, ja lisäksi ovat täällä olleet omaiset, Koivu miettii.

Lentokentällä Sri Lankasta ja Thaimaasta tulijoilla oli eniten keskustelun tarvetta alkuviikosta, loppuviikosta palanneista monet vain halusivat matkatavaransa ja päästä kotiin. Hehun työn painopiste vaihtui kentällä odottavien omaisten kanssa keskusteluun ja tulijoiden konkreettiseen opastamiseen eri vastaanottopisteistä toiseen.

— Toki keskusteluja myös tulijoiden kanssa käytiin koko ajan, mutta onnettomuustilanteissa suurin puhumisen tarve on 48–72 tunnin kuluessa tapahtuneesta. Sitten taas myöhemmin tunteet tulevat uudella tavalla pintaan ja usein on myös fyysisiä oireita. Ja vaikkei olisikaan mitään erityisiä oireita, mutta onnettomuus on koskettanut joko itseä tai läheisiä, niin rohkaisisin ottamaan yhteyttä esimerkiksi terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai seurakuntaan.

Tarvitaan myös jokamiehen kriisityötä

Seurakuntien työntekijät ovat siis käytettävissä ja heidän kanssaan voi keskustella tapahtumaan liittyvistä tunteista, ajatuksista ja kokemuksista. Harvalla kirkon työntekijällä kuitenkaan on varsinaista kriisi- tai traumaterapeutin koulutusta.

— Jos kokemukset ovat olleet hyvin vakavia tai traumatisoivia, tarvitaan alan ammatti-ihmisiä. Mutta muuten seurakuntien työntekijät ovat valmiita keskustelemaan. Ja tietysti, jos on hengellisiä kysymyksiä, joita tämänkaltainen onnettomuus myös herättää, niin niistä voi puhua meidän kanssamme.

Koivun mukaan onnettomuudesta kärsineiden ihmisten ja heidän omaistensa tukemiseen tarvitaan kuitenkin muitakin kuin ammattilaisia.

— Katastrofialueella suomalaisia tavannut piispa Eero Huovinen puhui hiljaa vierellä olemisesta ja kuuntelemisesta. Se on sellaista jokamiehen kriisityötä. Jokainen meistä voi auttaa myös arjen rutiineissa, huolehtia, että toinen syö, nukkuu ja peseytyy. Jos sanoja tarvitaan, niin usein kolme sanaa riittää: kuinka nyt jaksat. Tietysti täytyy kunnioittaa toisen rajoja. Apua ei pidä antaa väkisin, mutta sitä voi tarjota.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook