Vahtimestarin jouluhoppu
Joulukuu on vahtimestari Ritva Alaselle vuoden kiireisintä aikaa.
Kello on vasta yhdeksän aamulla, mutta Pyhän Laurin kirkkoon alkaa tulla jo väkeä. Varauskirjan mukaan ensimmäisen tilaisuuden pitäisi alkaa kymmeneltä ja Ritva Alanen joutuu selvittämään tilannetta, ennen kuin hän voi istua aloilleen.
— Tällaista tämä työ paljolti on, asioiden selvittelyä, hän naurahtaa. Saman tien vahtimestarin juttelu taas keskeytyy, sillä kaksi miestä tulee korjaamaan saarnastuolin mikrofonia.
Pyhän Laurin kirkon joulukausi alkoi marraskuun lopulla, jonka jälkeen siellä on ollut konsertteja päivittäin. Monesti myös konserttien harjoitukset on pidetty kirkossa. Lisäksi ohjelmassa on normaaliin tapaan jumalanpalveluksia ja perhejuhlia.
— Kirkko on joulun alla auki aamusta iltamyöhään. Se tietää työvuorojen sovittelemista toisen vahtimestarin, Raili Kainulaisen, kanssa. Jos kyse on oikein isosta tilaisuudesta, on molempien oltava paikalla.
Kirkossa tehdyssä palotarkastuksessa suositeltiin, että rakennuksen turvallisuutta takaamassa olisi myös palovartija. Sellainen onkin nyt palkattu suurimpiin tilaisuuksiin.
Kukat ja kynttilät kuntoon
Ritva Alanen on toiminut Pyhän Laurin kirkon vahtimestarina vuoden 2001 elokuusta lähtien. Ammatissa hän on kuitenkin ollut yhteensä 23 vuotta. Ennen nykyistä pestiään hän työskenteli Korson ja Rekolan seurakunnissa, joissa hänellä oli useita työkohteita.
— Hain Pyhän Laurin kirkkoon vahtimestariksi, koska halusin nimenomaan olla vain yhdessä kohteessa. On ollut mukava tehdä työtä upeassa miljöössä, jossa on paljon juhlavaa toimintaa, Alanen tuumii.
Vahtimestarin työ sisältää paljon valmistelua. Hänen on valmisteltava kirkon tilat messuja ja muita tilaisuuksia varten, hankittava kukat, kynttilät ja ehtoollisaineet. Hänen on myös huolehdittava, että pappien käyttämät albat ja stolat ovat kunnossa ja että kirkon tekniikka toimii.
— Kirkon varaukset tehdään kirkkoherranvirastossa, mutta vahtimestarin pitää selvittää, mitä tiettyjä tilaisuuksia varten tarvitaan. Tämä työ vaatii siis melkoista tarkkuutta ja ennakointia.
Alasen työtila sijaitsee kirkon sakaristossa. Hän kertoo huoneen olevan välillä täpötäynnä, kun esimerkiksi konsertin esiintyjät odottavat tilaisuuden alkamista.
Tammikuussa aikaa siivota
Kumma kyllä, Ritva Alanen ei vaikuta erityisen rasittuneelta, vaikka työtaakka on kasvanut loppuvuodesta tuntuvasti. Hän tietää, että tammikuussa tilanne rauhoittuu. Silloin löytyy paremmin aikaa myös kirkon siivoamiseen, joka sekin kuuluu vahtimestarin tehtäviin.
Joulun jälkeen seuraava vilkkaampi ajankohta on pääsiäisenä. Kesällä viikonloput ovat täynnä häitä ja rippikoululaisten konfirmaatioita.
— Ikävintä tässä työssä on, jos joutuu käännyttämään ihmisiä ovelta tilojen tullessa liian täyteen. Onneksi sellaista ei ole juurikaan sattunut.
Alasen mukaan Pyhän Laurin kirkon tilaisuudet ovat sujuneet suurimmaksi osaksi ilman häiriöitä. Lapset tosin metelöivät joskus liiaksi, mutta paljon pahempi juttu on, jos joku tulee kirkkoon pahasti humaltuneena.
— Tällainen henkilö voi pilata täysin tilaisuuden tunnelman. Vahtimestarin ei auta silloin kuin yrittää saada hienovaraisesti hänet poistumaan paikalta.
Jouluaaton liikennerumba
Jouluaattona on Pyhän Laurin kirkon tienoilla tiedossa jälleen melkoinen liikennerumba ihmisten viedessä kynttilöitä haudoille. Kirkon luona on aamukahdeksasta lähtien liikenteenohjausta suurempien sumppujen välttämiseksi.
Kirkon ympäristön liikenne on aattona yksisuuntaista. Alueelle ajetaan sisään kirkon edestä Kirkkotieltä ja sieltä poistutaan Kuriiritietä pitkin Kehä III:n suuntaan. Lähistöllä on kaksi isoa pysäköintialuetta, joista on lyhyt kävelymatka hautausmaalle.
Pirkko Alanen toteaa aattopäivän liikenteen sujumisessa olleen edellisvuosina jonkin verran ongelmia. Ihmiset eivät ole osanneet tai halunneet ajaa kauas kirkosta ja hautausmaasta, jolloin lähinnä oleva pysäköintialue on tullut liian täyteen ja pelastustiet ovat menneet tukkoon.
Tänä vuonna Alasen ei kuitenkaan tarvitse tuskitella liikenneruuhkaa, sillä hänellä on jouluaattona vapaapäivä.
