Sivun toiminnot

Nobelisti Shirin Ebadi ei luovu toivosta

Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon saanut iranilainen Shirin Ebadi katsoo, että islam ja ihmisoikeudet eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Niitä pitävät yhteensopimattomina kaksi hyvin erilaista tahoa, poliittisista syistä.

— Ensinnäkin tätä yhteensopimattomuutta korostavat epädemokraattiset islamilaiset valtiot, jotka haluavat oikeuttaa kansan sorron islamin nimissä. Näissä maissa sovelletaan yleensä islamilaista lakia ja unohdetaan ihmisoikeudet.

Kansalaisille annetaan näissä maissa Ebadin mukaan vain kaksi vaihtoehtoa: joko olet hurskas muslimi ja alistut tai vaadit oikeuksiasi ja luovut uskostasi.

— Kun epäoikeudenmukaisuudet perustellaan uskonnon määräyksillä, ihmiset eivät niin herkästi kapinoi niitä vastaan. Mutta jos islamilaisessa maassa rikotaan ihmisoikeuksia, se ei ole islamin mukaista, Ebadi sanoo.

Toiseksi näkemystä islamin ja ihmisoikeuksien tai demokratian vastakkaisuudesta toistellaan myös silloin, kun länsimaat haluavat perustella sotatoimia islamilaisia maita vastaan. Taustalla on Ebadin mielestä todellisuudessa halu hallita maailman öljyvaroja, ei suinkaan aito huoli ihmisoikeuksista.

— Usein kuulee väitettävän, että kyse on kulttuurien välisestä sodasta. Yritetään luoda kuvaa islamista uskontona, joka ei mitenkään voi tulla toimeen länsimaisen sivilisaation kanssa. Islam esitetään terrorin ja väkivallan uskontona, jota vastaan täytyy sotia.

Ebadin mukaan islamiin suhtaudutaankin ennakkoluuloisemmin kuin muihin uskontoihin.

— Emme me esimerkiksi syytä kaikkia maailman juutalaisia Israelin hallituksen teoista. Miksi sitten pienten väkivaltaisten ryhmien teoista syytetään koko islamia?

— Toivoisinkin, että jos yksittäinen ihminen toimii väärin, ei syytettäisi siitä uskontoa tai kulttuuria. Jos terroristi tappaa islamin nimissä, hän käyttää uskontoa vain verukkeena, Ebadi korostaa.

Toivoaan ei saa menettää

Shirin Ebadi on ihmisoikeusaktivisti, juristi ja kirjailija. Hän on ensimmäinen musliminainen, joka on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Ebadi oli Iranin ensimmäinen naistuomari, mutta joutui luopumaan työstään islamilaisen vallankumouksen myötä vuonna 1979.

— Ihmisoikeuksiin ja demokratiaan liittyvät ongelmat ovat maassani vielä suuria, mutta tärkeintä on, ettei menetä toivoaan. Toivo säilyy, kun on vakuuttunut siitä, että tekee oikein.

— Rauhanpalkinto on antanut minulle monia mahdollisuuksia viedä sanomaani eteenpäin. Keskustelun avaaminen yhteiskunnallisista ongelmista on jo alku niiden ratkaisulle, Ebadi toteaa.

Vaikka hän on edelleenkin kotimaassaan vanhoillisten silmätikkuna ja joutunut vuosien ajan uhkailun kohteeksi, kertoo hän saaneensa aikaan myös konkreettisia parannuksia naisten asemaan.

— Ponnistelujeni ansiosta Iranissa uudistettiin huoltajuuslaki. Näin moni iranilainen äiti sai itselleen lapsensa huoltajuuden.

Meillä on vain yksi maapallo

Shirin Ebadi vieraili viime viikolla Suomessa Yhdistyneiden kansakuntien naistenrahaston Unifemin kutsumana. Hänen ohjelmaansa kuului sunnuntaina oikeudenmukaisuutta ja rauhaa käsitellyt puhe Myyrmäen kirkossa.

Shirin Ebadin mukaan sodasta on tullut entistä kansainvälisempi ilmiö. Sodan seuraukset näkyvät terroritekoina niissäkin maissa, jotka eivät ole sodan osapuolia.

Pysyvä rauha vaatii Ebadin mukaan perustakseen oikeudenmukaisuutta. Se puolestaan on maailmanlaajuinen kysymys.

Yhdistyneiden kansakuntien viimevuotisen raportin mukaan maailmassa on maita, joissa yli 80 prosenttia ihmisistä elää alle yhdellä dollarilla päivässä. Toisaalta Euroopassa ja Yhdysvalloissa ihmiset kuluttavat 17 miljardia dollaria vuodessa lemmikkieläinten ruokaan.

— Meillä ihmisillä on vain yksi maapallo. Kaikkien tällä pallolla elävien pitäisi olla oikeutettuja sen antimiin. Nyt tilanne on se, että pohjoisessa kulutetaan ja samalla pilataan ympäristöä ja etelässä ihmiset seuraavat tätä tuhotyötä.

 
Kaisa Halonen, kuvat Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook