Joulu nuorten mielestä
Jouluna pitää olla rauhallisesti ja perheen kanssa. Television piirretyt ja yömessu kuuluvat nuorten jouluaattoon.
Tanja Vartiainen, 18, Lumon lukio
1. Minkälainen on jouluaattosi?
2. Mistä joulu alkaa?
3. Minkä haluaisit olevan toisin jouluna?
4. Minkälainen kuvittelet joulusi olevan kymmenen vuoden kuluttua?
5. Mikä on hartain lahjatoiveesi?
6. Lähtisitkö jouluaamukirkkoon kello seitsemäksi?
7. Valitse mieluinen sana, ja kerro, mitä se tuo mieleen: joulurauha, joulupukki, joulumusiikki, joulukinkku.
1. — Jouluaattooni kuuluvat perheen kanssa kokoontuminen, ruoka ja koristelut. Ei ole kiire minnekään, saa rauhassa löllötellä. Siihen kuuluu myös Lumiukko-animaatio, jonka äiti ottaa tänä vuonna nauhalle, koska olen ensimmäistä kertaa elämässäni aattona töissä. Yleensä me olemme menneet mummolle, mutta nyt mummo tulee meille. Katson Lumiukon heti, kun pääsen töistä. Iltapäivällä on ruokailu ja sen jälkeen avataan joulupukin jättämät lahjat. Yöllä lähden itsekseni käpyttelemään yömessuun.
2. — Joulu alkaa joka vuosi eri aikaan. Joskus heti ensimmäisenä adventtina, mutta yleensä silloin, kun on lunta. Jouluna pitää olla lunta.
3. — Haluaisin pois kaupungista. Maalle, jossa ei näkyisi muuta kuin metsää, peltoa tai järveä. Pois hälinän keskeltä. Olisi ihana viettää kunnon maalaisjoulu… Sellainen joulu kuin lasten satukirjoissa on.
4. — Minulla on varmaan kolmenkympin kriisi tulossa ja stressaan sitä! Tulevaisuuden joulut muotoutuvat sen mukaan, olenko naimisissa, onko lapsia, missä asun. Mutta luulen, että olisi aika samanlaista, mitä kotona olen oppinut. Lapset ainakin saisivat katsoa piirrettyjä. Todennäköisesti haluaisin, että äiti ja veli olisivat mukana joulussani.
5. — Lahjaksi toivon kasan hiusponnareita, kun ne aina häviävät. Mc Flurry-koneen, joka tekee jäätelösotkua karkkien kanssa. Ja sen oman ponin, jota en vieläkään ole saanut…
6. — En ole mikään aamuihminen. Nyt käyn yömessussa jouluna. Mutta reellä olisi mukava mennä aamukirkkoon!
7. — Joulupukki. Punapukuinen lenkkeilijä.
Satu Timonen, 18, Vantaan ammatillinen koulutuskeskus
1. — Aattoaamuna katsotaan piirrettyjä ja joulurauhanjulistus. Koristellaan kuusi ja puolen päivän aikaan syödään puuro, istutaan rauhassa. Myöhemmin illalla on jouluruoka ja sitten availlaan lahjoja.
2. — Joulu alkaa joulukuun alusta, heti kun saa avata ensimmäisen joulukalenteriluukun.
3. — Voisi käydä haudoilla ja vierailla sukulaisten luona.
4. — Kymmenen vuoden kuluttua en enää asu kotona. On ehkä jo oma perhe. Menemme jouluna sitten varmaan vanhempien luokse.
5. — Ei minulla ole hartainta eikä järisyttävän isoa lahjatoiveitta… uusi puhelin olisi tietty kiva. Sellainen pieni, kevyt ja kestävä.
6. — Olen joskus pienenä käynyt aamulla kirkossa. En nyt enää haluaisi mennä aamulla, kun haluan nukkua. Tänä vuonna aion kokeilla jouluyön messua.
7. — Joulumusiikki. Petteri Punakuono.
Sirpa Saari, 18, Tikkurilan lukio
1. — Olemme aattona kotona perheen kanssa, joskus olemme olleet maalla isän synnyinkodissa. Aattoaamuna leivomme piparkakkuja ja tähtitorttuja. Jouluaterian syömme kuuden maissa illalla.
2. — Jouluni alkaa siitä, kun opiskelut loppuvat ja joululoma alkaa.
3. — Haluaisin viettää joulua useammin maalla sukulaisten kanssa. Eihän se tietysti aina onnistu, kun kaikilla on omat juttunsa.
4. — Olen varmaan kymmenen vuoden päästä vakiintumassa parisuhteeseen. Perheeni jouluperinteistä ei varmaan muutu mikään, mutta ehkä me sisarukset järjestämme vanhemmille jossain yhteisen joulujuhlan.
5. — Pienenä toivoi paljon tiettyjä asioita lahjaksi. Nyt olisi mukava saada vanhemmilta vähän rahallista tukea, jos lähden ensi kesänä matkalle. Festareille tai jonnekin Eurooppaan.
6. — Joulukirkko kuuluu enemmän iltaan. En voisi herätä aamulla niin aikaisin. Meillä oli koulun joulukirkko aamulla ja monet kavereistanikin oli sitä mieltä, että se kuuluisi iltaan.
7. — Joulumusiikki. Radiokanava, josta tulee koko ajan joululauluja.
Satu Pöyhönen, 17, Tikkurilan lukio
1. — Jouluaattona pitää olla joulufiilis yhdessä perheen kanssa, jouluyön messu ja lahjat jossain vaiheessa. Aamupäivällä katsotaan telkkaria, syödään ja sitten avataan lahjat alkuillasta ja kyllä sitä syömistä jatketaan vielä myöhemminkin.
2. — Joulu alkaa pikkuhiljaa, oikeastaan silloin, kun joululoma alkaa.
3. — Nyt ei tule mieleen mitään, minkä haluaisin olevan toisin joulussa.
4. — Kymmenen vuoden kuluttua jouluni on varmaan samanlainen kuin nykyään. Jos silloin on oma perhe, niin joulu olisi pitkälti samanlainen kuin nyt.
5. — Äitikin kysyi samaa eilen, enkä osannut sanoa mitään. Kun mitään ei oikeastaan tarvitse… olisihan se tietty hienoa saada kamerapuhelin tai digikamera. Mutta sitten miettii, että saako niitä kuitenkaan.
6. — Tuntuu, että jouluyön messu sopii minulle paremmin — ihan käytännön aamuheräämissyistä!
7. — Joulukinkku. Tänään koulussa oli jouluruokaa.
Tomi Partanen, 19, Lumon lukio
1. — Aattoaamuna katsotaan piirrettyjä telkkarista ja koristellaan kuusta. Ja sitten alkaa se piinaava odottelu, jos vaikka joku vieras tulee käymään… No, joulupukki ei ole käynyt meillä enää moneen vuoteen. Ruokapöydässä istutaan ihan älyttömän kauan — tai ainakin se tuntuu siltä — sitten saadaan lahjat. Saatan lähteä kavereita moikkaamaan ja kello 23 menen tyttöystävän kanssa yömessuun.
2. — Joulu alkaa tulla pikkuhiljaa silloin, kun koulu loppuu. En kyllä yleensä stressaa joulusta.
3. — Haluaisin muuttaa joulussa ainakin ruoan. En voi sietää jouluruokia. Ja haluaisin ihmisten rauhoittuvan, jouluna on loma!
4. — Kymmenen vuoden kuluttua luulen, ja oikeastaan toivonkin, että olisin kerinnyt sitoutumaan jonkun naisen kanssa, mahdollisesti olisi oma lapsi. Ne piirretyt tulee pyörimään silloinkin ja joulukirkko kuuluu ohjelmaan. Jos mahdollista, meillä ei olisi yhtään jouluruokaa vaan lihapullia, prinssinakkeja, perunamuusia ja bearnaise-kastiketta. Ja feta-salaattia ehdottomasti! Vanhempien luona kävisimme tervehdyskäynnillä tai he olisivat meillä.
5. — Olen saanut oikeastaan lahjan jo ennakkoon. Sain hienon valokuvatulostimen tietokoneeseen. Isä kysyi, että avataanko lahja nyt vai jaksanko odottaa jouluun asti. En jaksanut!
6. — En tiedä, onko tämä pahasti sanottu, mutta kello seitsemän on liian aikaista minulle. Lomalla tulee nukuttua pitkään aamulla. Yömessu on mieluisampi, kun siellä näkee tuttuja ja kellonaika on mukavampi.
7. — Joulurauha. Maailmanrauha.