Vuonna 1095 eurooppalaiset valtasi halu Jerusalemin ja Pyhän haudan vapauttamiseen ”vääräuskoisten” vallasta. 

Paavi Urbanus II  esiintyi Clermontin kirkolliskokouksessa asian puolestapuhujana ja  yläluokkaiset ritarit saatiin mukaan tälle kristilliselle viikinkiretkelle, jonka yhtenä taka-ajatuksena oli alistaa idän kirkot Rooman alaisuuteen.

Samaan aikaan kerjäläismunkki Pietari erakko sai massoittain maaseudun köyhää kansaa seuraamaan itseään pyhiinvaellukselle, joka koitui tuhansien kohtaloksi.

Näitä myrskyisiä aikoja Juha-Pekka Koskinen kuvaa kirjassaan Ristin ja raudan tie. Asetelman epävakaisuus käy  hyvin ilmi: länsieurooppalaiset  frankit ja Bysantin kreikkalaiset olivat keskenään  epäluuloisia liittolaisia ja yhteenottoja tapahtui heidänkin välillään, ei vain turkkilaisten ja kristittyjen.

Tarina seuraa todenmukaisesti ensimmäisen ristiretken tapahtumia ja teoksessa esiintyy runsaasti ajan historiallisia  henkilöitä, kuten Pietari erakko ja lukuisia ritareita, huomattavimpana  Tarentumin ruhtinas Bohemond, jota kreikkalaiset ja muslimit pelkäsivät enemmän kuin muita.

Tarinan keskushenkilö ja kertoja on Mikael Canmore, joka liittyy ristiretkeläisiin isäntänsä Sir Munron aseenkantajana. Hän etsii kadonnutta rakastettuaan, ja se onkin henkilökohtainen keskuskertomus, joka etenee historiallisten tapahtumien sisällä. Ensin voisi luulla, että kyseessä on historialliseen miljööseen siirretty  saippuaooppera, mutta itse asiassa koko romanttisen rakkauden ihannehan on peräisin ritariajalta, joten se sopii kertomukseen.

Koskinen kuvaa hyvin keskiajan ihmisiä, jotka näkevät Pyhän Yrjön ilmestyvän heille ja toisaalta ovat  pettyneitä, jos kaupunki antautuu ja sopimukseen kuuluu, että ihmisiä ei tapetakaan.

Toisaalta nyt, melkein tuhat vuotta myöhemmin, samankaltainen retki on käynnissä koko ajan. Ulottuvathan nykyisen terrorismin ja pyhän sodan juuret jo ristiretkien aikaiseen katkeruuteen.

Vaikea sanoa, käyttääkö Koskinen historian tapahtumia vertauksena nykyajasta, vai pohtiiko hän historian filosofiaa seikkailukertomuksen muodossa. Mutta joka tapauksessa varmasti kuulemme hänestä vielä, sen verran vakuuttava esikoisromaani on.