Kiireen voi joskus pysäyttää vain istahtamalla hetkeksi. Siinä voi kysyä itseltään: mihin minulla on niin kiire, etten ehdi tuokioksi istahtaa ja huokaista?

Hiljaa istuminen tekee hyvää. Se hidastaa tahtia ja rauhoittaa mieltä. Siinä saa kiinni oman hengityksen ja elämän rytmistä.

Hetken aloilleen asettautumisesta voi tulla jopa vähäeleinen uskon teko. Se kertoo itselle ja toisille, että loppujen lopuksi ei ole mitään paikkaa, mihin pitäisi mennä tai mitään, mitä pitäisi tehdä. Eikä kenelläkään toisella tai jossain muualla ole mitään lopullista viisautta elämän ja uskon kysymyksiin.

Et kärsi elämässäsi siksi, ettet vielä ole saanut tätä tai tuota asiaa, jota pidät tärkeänä. Tai siksi, ettet ole saanut tehdyksi jotain, mikä pitäisi tehdä. Syvimmiltään on kysymys siitä, että on niin vaikea olla siinä, missä on ja olla sille vastaanottavainen.

Kun istahdat aloillesi, ruumiisi kertoo, miten olla. Oma ruumiisi sanoo: et voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, vaikka sinulla olisi millaiset kommunikointivälineet ja verkostot. Oikeasti voit olla läsnä vain siinä, missä ruumiissasi olet.

Hiljaa istuen voit pysähtyä katsomaan syvemmin sitä, mistä kiireinen aikataulusi tulee, mikä on olennaista, mistä päivän rytmi muodostuu, missä kohtaa pitäisi hengähtää ja ajatella. Voit kysyä itseltäsi: Pitääkö minun tehdä asioita niin paljon omassa varassani? Voinko jakaa asioita jonkun kanssa, saada apua tai ohjausta? Missä kohtaa voisin tehdä asioita hitaammin? Miten voisin tehdä asioita yksi asia kerrallaan? Pitääkö minun tehdä niin paljon?

Elämääsi et voi hallita ainakaan paljolla tekemisellä ja yrittämisellä. Katso tyhjiä käsiä sylissäsi! Tyhjien käsiesi hiljaisuus sanoo sinulle: se mitä syvimmin kaipaat, ei ole tehty ihmiskäsin.

Ensin tulee tyhjentyä omasta tekemisestään, vasta sitten voi ottaa vastaan.