K

errotaan, että isovanhemmuus on milteipä vielä hienompaa kuin vanhemmuus. Isovanhemmat ”höpsähtävät” ja sortuvat palvomaan pikku prinssiä tai prinsessaa. Niin kuin runoilija Lassi Nummi runossaan Tyttö olkapäällä: ”Olkapäätä vasten on onni mainen: hyvin nuori nainen”.

Lastenlapset saavat isovanhempien sydämet vielä kerran syttymään tuleen. Pienen kasvot ovat aurinko, maailmankaikkeuksien aurinkoja kirkkaampi. Hänessä on täydellisenä kaikki: mennyt, nyt-hetki, tuleva.

Enää ei tarvitse läähättää menestyksen, toiveiden ja pettymysten perään. Lapsi on jo täyttänyt kaiken, hänen pelkkä olemassaolonsa saa veneen keikkumaan.

Neljä lastenlasta

Lassi ja Pirkko Nummen kodissa kerrotaan silmät säteillen neljän lapsenlapsen edesottamuksista. Leonora on juuri esiintynyt televisiossa setänsä Ilari Nummen pienoiselokuvassa.

— Aika luontevasti meni nelivuotiaalta, naurahtaa Lassi Nummi.

Leonoran isosisko Natalia on se ensimmäinen, jonka syntymän jälkeen isoisä huokaili, että sydän armahtaisi: ei enää lisää rakkautta, ei tätä sulattavaa kiintymystä, joka sitoo niin lujasti.

Lassi Nummen lyriikassa kaikuu rakkaus, alusta loppuun asti. Vuonna 2000 ilmestynyt Välimeri on kypsän rakkauden ylistys, kirjoitettu matkoilta vaimon kanssa. Rooma ja Ateena kukkivat taustalla, kun vanheneva aviomies herää vaimonsa viereltä ja hämmästelee, miten vaimon nukkuvien kasvojen kauneus yhä saa hänet syttymään.

— Ajattelin aluksi, että onkohan tämä nyt vallan hempeää, ujostelee lyyrikko, jonka tyylitaju on alati kohdallaan.

— Kun ne tekivät sitä televisio-ohjelmaa, sarjaan Suomalaisia rakkaustarinoita, pelkäsin ruveta katsomaan valmista ohjelmaa. Että jos se maistuu siirapilta. Mutta ei, se ei maistu. Kun aurinko paistaa kuumimmin, ropsahtaa joukkoon huumorin kesäsade ja saa ruohon tuoksumaan.

Pinnailua käytännön töistä

Kun neljä lastenlasta on paikalla yhtäaikaa, käy korvissa vilske. Lassi Nummi hymyilee anteeksipyytävästi:

— Käytännön töistä minä kyllä välillä luimistelen pois, hän myöntää.

— Vaippoja en ole montaa kertaa vaihtanut. Vaimo aikoinaan luki omillekin lapsille sadut ja sepitti tarinat.

Täyden päivätyön ylihoitajana tehnyt Pirkko Nummi on vuosikymmenten ajan ollut mukana myös kirjallisten piirien riennoissa. Yhä pariskunnan näkee joka toinen kesä Mukkulan kansainvälisessä kirjailijakokouksessa, ja nyttemmin mukana ovat kirjailijapoika Markus, elokuvaohjaaja Ilari sekä lapsenlapsista ainakin joku. Natalia-tyttönen riemastutti viimekesäisessä kirjailijakokouksessa pöytäseuraansa arvostelemalla isoisänsä runoja.

Kolmekymmentä teosta

Lassi Nummi on ollut monessa mukana, muun muassa raamatunkäännöskomiteassa ja Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana. Hän on julkaissut noin kolmekymmentä teosta. Requiem, joka ilmestyi vuonna 1990, oli tilaustyö säveltäjä Leo Bashmakovilta.

— Sain siinä kirjoittaa ulos kaiken, mitä kuolemasta sillä hetkellä ajattelin, kertoo Lassi Nummi.

— Siinä on tunnustuksellinen pohjateksti. Mukana on kaikki epäilykset ja rationaaliset varaukset, joita minulla oli. Sain kirjoittaa uskonnollisen kielen ja tunteet omalla, subjektiivisella tavallani. Esiin tulee niin ”minän” ääni kuin luonnontieteellinen maailmankuvakin.

Requiemista tuli suosittu kirja. Sen jälkeen on ilmestynyt viisi kokoelmaa rakkaudesta, ajasta ja kuolemasta. Olemassa toisillemme on viime vuodelta.

Jo useita vuosikymmeniä vapaana kirjailijana työskennellyt Lassi Nummi oli aikoinaan toimittajana ja monet vuodet kulttuurin parissa. Niinpä hänen runonsakin tulvivat musiikkia, ja usein aiheet ovat lähtöisin kuvataiteista.

Kirjojen sivuilla vilahtavat myös kivuliaat kuvat uutisista. Viimeisimmässä teoksessa runoilija kysyy: ”Jääkö mitään jäljelle, kun uskon ja toivon kaksoistornit sortuvat. Jääkö se hiljaisin, lujin?”