Kun Benedicta syntyi vuonna 1920, hänen synnyinkaupunkinsa Viipuri kuului Suomeen.

— Perheeni asui Viipurissa ja oli luterilainen, mutta meillä kotona ei koskaan puhuttu Jumalasta. Mutta jostain syystä kaupungin pieni katolinen kirkko ja sen kaunis messu alkoivat kiinnostaa minua. Jumalan ja ihmisen sielun suhde on intiimi, Jumalalla on erilaisia tapoja vetää eri ihmisiä puoleensa, sisar Benedicta selittää.

Sisar Benedicta sanoo ajattelevansa niin kuin Vatikaanin toinen kirkolliskokous opetti 1960-luvulla: kaikki uskonnot ovat teitä, joita pitkin ihminen voi etsiä Jumalaa.

— Jotenkin minun on ollut suhteellisen helppo ajatella, että buddhalaiset ja hindulaiset etsivät totuutta niin kuin me kristitytkin.

Nunnien kouluun Helsinkiin

Aikoinaan Viipurissa perheen näyttelijäisä ei riemastunut, kun kahdesta lapsesta nuorempi, 13-vuotias tyttö, halusi lähteä Helsinkiin katolisten nunnien pitämään kouluun, mutta lopulta isä antoi periksi.

Muutaman vuoden päästä isällä oli edessään toinen myöntymisen hetki: 16-vuotiaaksi varttunut tytär sai häneltä luvan liittyä katoliseen kirkkoon.

— Se tapahtui 21. toukokuuta 68 vuotta sitten. Se on tärkein merkkipäiväni kastepäivän jälkeen. En ole missään vaiheessa katunut ratkaisua, se on tuonut elämääni rikkautta ja väriä, kertoo sisar Benedicta.

Perjantaina 21. toukokuuta vuonna 2004 sisar Benedictalla on meneillään suuri juhlapäivänsä. Jo sunnuntain messussa hän on kiittänyt Jumalaa merkkipäivästä, mutta vielä illallakin hän haluaa mennä nykyisen kotiseurakuntansa Marian seurakunnan kirkkoon kiittämään Jumalaa elämästään ja sen vaiheista.

Naisopistoon Saksaan

Hyvin saksan kieltä osaava 16-vuotias Benedicta pääsi tulkiksi, kun saksalaiset katariinasisaret matkustivat Suomeen.

Kiitokseksi työstään Benedicta kutsuttiin opiskelemaan Pyhän Katariinan luostarin naisopistoon, joka sijaitsi silloisessa Saksan Königsbergissä, nykyisin Venäjään kuuluvassa Kaliningradissa.

— Silloin elämässäni alkoi tanssin ja ruusujen aika. Samalla aloin ymmärtää, mitä katolinen usko on.

Pari vuotta myöhemmin Benedictan mieleen tuli ajatus liittyä luostariin. Hän oli saanut niin paljon kaunista ja hyvää, oli niin onnellinen, että hän halusi jakaa onnestaan jotain toisillekin. Jotenkin Benedicta sai kerrotuksi ajatuksestaan myös poikaystävälleen, niin että tämä ymmärsi asian. Joka sunnuntaiset tanssit upseerikokelaan kanssa saivat jäädä.

— Oikeastaan kaikilla luostareilla on samat säännöt, vaikka erilaisia luostarijärjestöjä on paljon. Roomassa on nykyään noin kahden sadan järjestön pääluostari tai päämaja. Kaikilta luostariin meneviltä vaaditaan kolme lupausta, jotka ovat köyhyys, naimattomuus ja kuuliaisuus.

Luostarilupaukset vapauttavat

Sisar Benedicta vakuuttaa, etteivät luostarilupaukset ole vaikeita velvollisuuksia. Hän nimittääkin lupauksia vapauksiksi, ne vapauttavat monista turhista huolista.

— Köyhyyteen sitoutuneen ei tarvitse juosta rahan perässä. Luostarista saa kaiken, mitä tarvitsee, ruokaa, vaatteita, lääkkeitä. Rakastan ompelemista ja teen itselleni vaatteita. Jäännöspaloista saa helposti hienoja hameita, sisar Benedicta esittelee euron, parin hamettaan.

— Kenenkään ei tarvitse olla minulle kateellinen, en ryöstä keneltäkään mitään. Lähtökohtana on tietenkin vahva vakaumus siitä, että kiellän itseni lähimmäisteni hyväksi.

Sisar Benedicta myöntää, että naimattomuuslupaus voi synnyttää kriisejä, varsinkin silloin, kun on nuori. Tosin se, että lupauksen on tehnyt Jumalalle, auttaa sisar Benedictan mukaan pitämään sen.

— Minuakin pidettiin niin villinä, että pääsin luostariin vasta kolmannen pyynnön jälkeen. Ja senkin jälkeen lopulliset luostarilupaukset saattoi tehdä vasta sitten, kun oli ensin kuuden vuoden ajan tutustunut luostarin työ- ja rukouselämään.

Kuusi vuotta aikaa harkita

Sisar Benedictan mukaan se, että luostariin pyrkivä voi kuusi vuotta ”heilua sinne tänne”, paljastaa hänelle itselleen ja myös hänen kanssasisarilleen, miten luostarielämä voi sujua. Useimmiten päätös luostariin menosta syntyy kuitenkin jo ennen luostariin menoa.

— Toisaalta luulen, että jokaiselle ihmisille tulee keski-iän kriisi, onpa hän sitten naimisissa tai naimaton, mies tai nainen. Jossain vaiheessa vain on aika kysellä sitä, mihin ja miten oma ainutkertainen elämä oikein onkaan kulumassa.

Sisar Benedicta sanoo, että kuuliaisuuslupauksen noudattaminen on nykypäivän luostareissa aika helppoa. Luostarin suunnittelemista projekteista keskustellaan yhdessä. Samalla pohditaan, kenellä on parhaat mahdollisuudet, lahjoja ja kiinnostusta hoitaa siihen liittyviä tehtäviä.

— Aikaisemmin oli toisin. Vaikka yöllä kello 12 olisi tultu herättämään ja sanottu, että nyt pakkaat laukkusi ja muutat Afrikkaan, niin silloin lähdettiin, kuuliaisuuslupauksen mukaisesti.

Opintojen jälkeen opettajaksi Brasiliaan

Sisar Benedicta kertoo, että Pyhän Katariinan luostari, joka perustettiin Itä-Preussissa vuonna 1572, oli lähtökohdiltaan edistyksellinen ja edellä ajastaan.

— Noihin aikoihin yleensä vain pojat saivat käydä koulua, ja korkeintaan jotkut rikkaiden perheiden tytöt saattoivat saada opetusta. Pyhän Katariinan luostari perustettiin antamaan kouluopetusta köyhille tytöille ja huolehtimaan kaduilla lojuvista sairaista, sisar Benedicta kertoo.

Toisen maailmansodan ajan sisar Benedicta työskenteli järjestönsä sairaaloissa Saksassa, mutta sodan päätyttyä hän pääsi jatkamaan opintojaan Kölniin, alanaan taidemaalaus ja taidehistoria. Sen jälkeen hänelle tarjoutui kuvataiteen, uskonnon ja englannin opettajan työ Brasiliassa.

— Olin innoissani lähdöstä. Olinhan lapsesta asti haaveillut kaukaisista maista, joissa kasvaa palmuja.

Toistakymmentä vuotta hienostokoulun opettajana toiminut sisar Benedicta tutustui kesäopinnoissaan brasilialaisen yhteiskunnan ongelmiin, joista hän ei sitten enää päässyt eroon. Hän halusi tarttua niihin yhtä hyvin oppilaidensa kuin slummien asukkaiden kanssa.

Slummityö ei ollut vallanpitäjien mieleen

Sisar Benedictan elämässä käänteentekeväksi tapahtumaksi muodostui vuonna 1963 esitetty kärsimysnäytelmä Total Christo, jonka hän suunnitteli ja tuotti, käsikirjoitti, ohjasi, puvusti ja lavasti.

Näytelmällään sisar Benedicta nosti esiin sen, miten Kristuksen kärsimyksessä on läsnä kaikki inhimillinen kurjuus, ja myös ne sosiaaliset ongelmat ja vääryydet, jotka vaativat oikaisua.

Näytelmän musiikkina soi samba ja rock. Esiintyjiä oli satoja ja yleisöä jalkapallostadionillinen. Näytelmä ja sen viesti herättivät maailmalla huomiota Time-lehteä myöten.

Julkkikseksi kohonnut sisar Benedicta joutui toteamaan, ettei hänen aikansa riittänyt opettajan työn kunnolliseen hoitamiseen. Hän pyysi siirtoa toiseen ammattiin ja hänet lähetettiin kirkollisiin tiedotustehtäviin.

Uudessakin työssään sisar Benedicta saattoi pitää esillä tärkeiksi kokemiaan yhteiskunnallisia kysymyksiä.

— Mutta sen jälkeen, kun Brasiliassa oli tullut valtaan äärioikeistolainen sotilasjuntta, jouduin pakenemaan maasta. Vuonna 1970 minua pidettiin Brasiliassa slummityöni takia kommunistina, sisar Benedicta hymähtää.

Kokemus ei ollut aivan uusi: vuonna 1947, kun sisar Benedicta pääsi ensimmäistä kertaa sodan jälkeen käymään Suomessa, häntä epäiltiin täällä natsiksi.

Media-asiantuntijaksi Roomaan

Brasilian tilanteen muuttumista odoteltiin aikansa, mutta kun sitä ei tullut, sisar Benedicta sijoittui työhön Roomaan. Siellä hän johti eri luostarijärjestöjen ylläpitämää kansainvälistä mediaorganisaatiota. Hän antoi mediakoulutusta pappiskokelaille ja sisarille, jotka valmentautuivat työskentelemään eri maissa.

Sivutoimenaan sisar Benedicta toimitti suomenkielisiä uutisia Vatikaanin radioon ja teki radio-ohjelmia myös BBC:lle.

— Varmaankaan en olisi voinut tehdä puoliakaan siitä, mitä olen eläessäni tehnyt, jos minulla olisi ollut perhe huolenani, sisar Benedicta toteaa.

Paljon tekemisen ohella luostarikutsumuksella on ollut toinen, hiljaisempi puolensa: aamun mietiskelyhetki, jokapäiväinen messu, rukoushetket aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä ja illalla, rukoushenkäykset ja rukoushengitys.

Sisar Benedicta on kirjoittanut rukouselämästään ja hengellisestä kehityksestään uusimmassa kirjassaan Valo jota seurasin (WSOY 2003).

Uusi menetelmä mietiskelyyn

Perinteiseen luostarielämään kuuluu joka-aamuinen mietiskely, joka kestää puoli tuntia.

— Aluksi luetaan jokin Raamatun jakso, vaikkapa kertomus siitä, miten Jeesus paransi sokean. Jokainen voi sitten työstää kertomusta mielikuvituksensa avulla, sisar Benedicta selittää.

Hetken kuluttua mielikuvitus pannaan syrjään, ja kertomukseen käydään käsiksi järjen avulla.

— Kertomusta sovitetaan omaan elämään kyselemällä, millä tavalla olen esimerkiksi sokea omille tai toisten tarpeille. Mietiskely päättyy rukoukseen, jossa pyydetään, että Jeesus auttaisi minua näkemään maailman tarpeet ja auttamaan toisia.

Vaikka mietiskelymenetelmä on hyvin toimiva, 50 vuoden jälkeen se alkoi sisar Benedictasta maistua vanhan toistolta. Uudeksi mietiskelytavakseen hän on löytänyt sanattoman ja kohteettoman mietiskelyn.

— Sanattomassa mietiskelyssä viivytään siinäkin korkeintaan puoli tuntia. Istutaan selkä suorana, kädet yhdessä. Halutessaan voi käyttää jotain sanaa, vaikkapa Jeesusta, valoa tai kukkaa mantrana, joka vie ajatukset pois jokapäiväisistä huolista.

Sisar Benedictan mukaan kohteetonta mietiskelyä on hyvä harjoitella jonkun kokeneen retriitin ohjaajan opastuksella.

Kokovuotiseksi suomalaiseksi

Ensimmäisen kirjansa ilmestymisen jälkeen vuonna 1983 sisar Benedicta alkoi asua kesät Suomessa, mutta talvet edelleenkin Roomassa.

Kolmen viime vuoden aikana hän on viipynyt Suomessa kesien lisäksi myös talvet, kun lonkkaleikkaukset ja niiden jälkihoito ovat pitäneet maailmankansalaisen koti-Suomessa.

Sisar Benedictan tämänhetkinen koti on palvelutalossa, joka sijaitsee Pikku-Huopalahdessa Helsingissä.

— Niin kauan kuin olen sellaisessa kunnossa, että pystyn hoitamaan jokapäiväiset asiani ja tekemään ruokani, voin asua tällä tavalla yksinäni, selittää sisar Benedicta.

Vaikka sisar Benedicta on ollut pitkään poissa Suomesta, hänellä on tänne monenlaisia siteitä. Suomessa asuvat veljentytär ja -poika perheineen, kymmenkunta koulutoveria, kotiseurakunnan ihmisiä sekä torstaisin kokoontuva mietiskelyryhmä.

Sisarten keskelle luostarin puutarhaan

Vaikka Suomessa ei ole muita Pyhän Katariinan luostariin kuuluvia nunnia, sisar Benedicta löytää nunnien välisen sisaryhteyden maassa asuvien amerikkalaisten ja muiden Suomessa toimivien katolisten nunnien kanssa. Heidän kanssaan hänellä on myös yhteinen harrastus — englanninkieliset dekkarit.

— Luen dekkareita iltaisin, päivällä keskityn vakavampaan kirjallisuuteen, vaikkapa Thomas Mertonin teksteihin. Mutta dekkarit ovat hyvä unilääke, parempi kuin lääkkeet.

Kirjallisuuden lisäksi myös kuvataide, elokuvat, maailmantapahtumat ja media kiinnostavat yhä sisar Benedictaa, joka kuitenkin sanoo vanhuusiän vähitellen hidastavan tahtia.

Uuden elämänvaiheen varalle sisar Benedictalla on suunnitelma valmiina.

— Kun alan tarvita jokapäiväistä hoitoa, muutan luostarijärjestömme vanhainkotiin Dauniin, Saksaan. Luostarin suuren ja hyvin hoidetun puutarhan keskellä on pieni hautausmaa, joka huokuu kauneutta ja rauhaa. Sinne sisaret tulevat joka päivä kävelemään ja rukoilemaan, sisar Benedicta pohtii maallisen elämänsä päätepistettä.

Kokemus, joka voi muuttaa kaiken

”Sanaton meditaatio, jossa istumme hiljaa ajattelematta mitään, ei ole pakoa hengelliseen paratiisiin. Päinvastoin. Sen tarkoitus on johtaa täydelliseen todellisuuden tiedostamiseen. Siksi se kannustaa elämään molemmat jalat tukevasti maassa, valmiina auttamaan lähimmäistä mahdollisuuksien mukaan.

Kohteeton mietiskely ei ole itsensä pelastamisen keino, vaan hengellisen kasvun ja inhimillisen kehityksen tie. Se on prosessi suuren vapautuksen saavuttamiseksi. Istumme ikään kuin Jumalan armon auringon säteilyssä. Emme odota mitään itseltämme, vaan kaikki on armoa. Jokainen kokemus, joka meille annetaan meditaatiossa, paljastaa meille Kristuksen elämämme keskipisteenä. Kyse ei silloin ole pelkästä uskon asiasta, vaan kokemuksesta, joka muuttaa kaiken.”

Sitaatit teoksesta Benedicta Idefelt: Valo jota seurasin. WSOY 2003.Tärkeintä elämässä

”Eikö tärkeintä elämässämme ole, että voimme kuolla onnellisina mitään pelkäämättä ja muistella elämäämme tyytyväisin mielin. Ei meidän tarvitse tehdä sankaritekoja, ei olla kaikkien aikakauslehtien kansikuvissa, ei omistaa palatseja tai huvipursia. Meidän ei tarvitse puhua koko ajan uskonnollisista asioista, ei käännyttää jokaista vastaantulevaa omaan uskoomme. Pääasia on, että meillä on vakaa usko rakastavaan Jumalaan ja että tämä usko kannustaa meitä toimimaan totuuden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja vapauden puolesta.”