Jouluun oli enää vajaat kaksi viikkoa. Adventtikalenterista oli juuri avattu kahdestoista luukku, ja sieltä oli löytynyt lumiukko.

— Hyvä juttu, että edes joulukalenterissa on lumiukko, kun ei niitä voi itse tehdä, kun ei ole edes lunta, seitsemänvuotias pikkumies totesi.

Mutta eivät lumen ja lumiukkojen puute poikaa erityisesti huolestuttaneet. Mielessä oli pari muuta jouluun liittyvää vakavampaa kysymystä.

Koulussa opettaja oli kertonut Jeesus-lapsen syntymästä. Siitä oli jäänyt pari asiaa vaivaamaan.

— Oliko se niin, että Nasaret oli niiden kotikaupunki ja niiden täytyi mennä Betlehemiin maksamaan maksuja? Kuinka pitkä matka Nasaretista oli Betlehemiin? Kuinka kauan niillä meni siihen aikaa? Eikö silloin ollut mitään muita kulkuneuvoja kuin aasi? poika ihmetteli.

Hyviä kysymyksiä, ja isän oli otettava maailmankartasto esiin. Silmämääräisesti matka näyttää olevan vähän toistakymmentä kilometriä, eli pari tuntia kävellen.

Mutta poika ei hellittänyt.

— Jeesuksen äitihän on Maria, mutta kumpi on Jeesuksen oikea isä, Joosef vai Jumala? hän jatkoi.

Siihen kysymykseen ei enää maailmankartasto auttanut. Todettiin vain, että hieno mutta aika erikoinen tapaus tuo Jeesuksen syntymä. Mietittiin myös, että Jumala on oikeastaan meidän kaikkien isä.

— Onko se siis niin, että Jeesus oli vain sellainen erikoistapaus? poika päätteli.

Toinen huolenaihe pojalla oli joulupukki. Hänen oli pakko tunnustaa vanhemmilleen yksi asia.

— Sitä minä olen ihmetellyt, että miksi isän piti viime vuonna näytellä joulupukkia. Se oli aika tyhmää.

Vanhemmat olivat jo haikeina, että nytkö pojan usko valkopartaan oli lopullisesti mennyt ja lapsuus ohi. Mutta sitten pikkumies jatkoi totista ihmettelyään:

— En ymmärrä vieläkään, miksi isän piti sekaantua asiaan, kun oikea pukki ei kai viime vuonna ehtinyt meille. Paljon parempi olisi ollut, jos oikea pukki olisi käynyt edes ovella. Mutta tuleehan meille tänä vuonna ihan oikea joulupukki?