Raatihuoneen torilla leijailee höyryävän glögin ja käsityönä tehtyjen joulumakeisten mausteinen tuoksu. Juhani Forsberg pujottelee Silja-vaimonsa kanssa pienten myyntikojujen välissä, pysähtelee välillä, henkäisee nenän täydeltä neilikkaa, inkivääriä ja kanelia ja nauttii adventin ajasta.

Juhani Forsbergille joulun tunnelma syntyy ennen kaikkea tuoksuista. Nyt ollaan kävelyllä Wittenbergissä, entisessä Itä-Saksassa sijaitsevassa pikkukaupungissa, jonne Forsbergillä kävi työkutsu pian eläkkeelle jäämisen jälkeen. Mutta tuoksumuisti tavoittaa hänet sieltäkin ja kuljettaa kuin huomaamatta lapsuuden jouluihin.

Forsberg on syntynyt Viipurin läänin Pyhäjärvellä aivan talvisodan kynnyksellä kesällä 1939. Ensimmäisen joulunsa pikku Juhani vietti kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla evakossa. Nykyisen rajan takaisessa Karjalassa hän ei ehtinyt viettää myöhemminkään yhtään joulua, sillä isän kehotuksesta perhe ei palannut sinne edes välirauhan ajaksi.

— Se olikin jälkikäteen arvioiden isältäni viisas neuvo, koska sodassa kävi niin kuin tiedämme. Pohjanmaalle jääminen merkitsi kuitenkin sitä, ettei minulla monista ikätovereistani poiketen ole lainkaan omakohtaisia muistoja Kannakselta.

Myöhemmin, siirtolaisväestön uudelleen asuttamisen myötä Forsbergit saivat maatilan Satakunnan Huittisista. Siellä äiti piti yllä karjalaista kulttuuria: joulun aikaan koko taloon levisi paitsi tahmeasta tummanruskeasta taikinasta leivottujen pipareiden ja murotaikinaisten kaneliässien myös karjalanpiirakoiden vahva rukiinen tuoksu.

— Se tuoksumuistijälki pysyy minussa varmasti hautaan saakka. Se on piirtynyt aivoihini jo paljon ennen sanoilla tavoitettavaa muistia.

Karjalanpiirakat vai Luther?

Piirakkapulikkaan liittyivät myös Juhani Forsbergin eläkkeellejäämissuunnitelmat.

Työssään yliopistotutkijana, Luterilaisen maailmanliiton neuvoston jäsenenä ja Suomen kirkon ulkoasianosaston teologisten asioiden sihteerinä Forsberg oli saanut lukea, kirjoittaa, istua kokouksissa ja matkustella aivan kylliksi. Eläkevuosilta hän odotti kädentaitoihin tarttumista: enemmän aikaa pianon, puukon, piirakkapulikan ja onkivavan ääressä.

Mutta toisin kävi. Luterilaisen maailmanliiton presidentti, piispa Christian Krause tarjosi tutulle Luther-tuntijalle töitä aitiopaikalta, Martti Lutherin kotikaupunkiin perustetusta Luther-keskuksesta.

Forsbergeillä alkaa olla nyt ensimmäinen Wittenbergissä vietetty vuosi takana.

— Otin tehtävän vastaan, kun vaimokin lähti ilomielin mukaan. Hänen osuutensa onkin ollut koko Saksassa olemisemme suurin jännitysmomentti: miten itsenäinen ja vastuulliseen työhön Munkkivuoren kirkkoherrana tottunut nainen taipuu kotirouvan rooliin? Mutta Silja on viihtynyt täällä mainiosti. Hän käy ahkerasti aerobicissa ja sijaistaa pappeja.

— Minulla itselläni puolestaan on syttynyt uusi kipinä opiskeluun. Enää en tee suurimittaista tutkimustyötä, vaan riittää, että pysyn Luther-tutkimuksessa ajan tasalla. Työni erilaisten vierailijoiden oppaana on paitsi kiinnostavien tarinoiden kertomista myös tieteellisen tiedon popularisointia.

Joulun alla Forsberg on lukenut Wittenbergin keskiaikaisessa keskustassa sijaitsevassa työhuoneessaan — mitäpä muuta kuin — kaikki Lutherin joulusaarnat, ja löytänyt niistä ”häkellyttäviä asioita”.

Iso mies ja seimi

Luther ja joulu -yhdistelmästä Juhani Forsbergille tulee ensimmäisenä mieleen vanha maalaus, jossa Luther on perheineen kokoontunut joulunviettoon kuusen ääreen.

— Tuo maalaus on tietenkin myöhempää legendaa. Sen paljastaa jo siinä oleva joulukuusi, joka on vasta myöhempää perinnettä. Mutta siinä mielessä tuo lämminhenkinen maalaus on totta, että Luther oli jouluihminen.

Forsbergin mukaan Luther oli nimenomaan joulun teologi, toisin kuin Suomessa yleisesti ajatellaan. Meillähän Luther, tai ainakin luterilaisuus, liitetään ennen kaikkea pitkäperjantaihin.

— Mutta jos katsotaan vaikkapa meidän virsikirjaamme, niin sieltä löytyy Lutherin joulu- ja pääsiäisvirsiä, muttei yhtään pitkäperjantaihin liittyvää virttä. Saksalaisen virsikirjan jouluosasto puolestaan alkaa kolmella Lutherin virrellä.

Lutherin joulusaarnoissa Forsbergiä koskettaa erityisesti ison miehen kaipaus.

— Joulusaarnoissaan Luther ei jää seiminäytelmän sivustakatsojaksi vaan astuu tapahtumien keskelle. Katsellessaan neitsyt Marian sylissä lepäävää joulun lasta, tuo mustasilmäinen, joskus pahasuinenkin uskonmies huomaa kaipaavansa itsekin lapseksi seimeen, neitsyt Marian helmoihin.

Lutherilla olikin Forsbergin mukaan hyvin läheinen suhde Mariaan. Hänelle Maria oli paitsi Kristuksen myös meidän kaikkien uskon äiti.

— Hän samastuu hyvin syvästi seimen lapseen ja päätyy siihen, että jos ihminen vain uskaltaa uskoa Kristuksen syntymän omakseen, hän aivan varmasti pääsee tämän paikalle neitsyt Marian syliin.

Luther kirjoittaa joulusaarnoissaan erityisesti vastasyntyneen lapsen ainutlaatuisuudesta: ”Kristus on syntynyt. Usko, että hän on syntynyt juuri sinua varten ja silloin sinäkin synnyt uudestaan.”

Eräässä toisessa joulusaarnassaan Luther toteaa, että ”Jumala ruokkii koko maailmaa pienen lapsen kautta.”

Forsbergin mielestä tuo lause on edelleen ajankohtainen.

— Ruokkia on hyvin vahva kielikuva. Sen voi tulkita hengelliseksi vahvistamiseksi. Mutta maailmassa, jossa sadat miljoonat ihmiset kärsivät nälästä, se on myös aivan konkreettinen viesti: joulun lapsen lailla meidän tulee pitää huolta köyhistä ja nälkäisistä. Se on paras joululahja, jonka voimme antaa.

Kirkkoon aikaisin jouluaamuna

Jouluksi Forsbergit tulevat Saksasta kotiin Suomeen. Juhani Forsberg ehtii vielä juuri ennen pyhiä tehdä tärkeimmät jouluvalmistelunsa: edessä ovat yhden miehen kaksipäiväiset piirakantekotalkoot. Karjalanpiirakoita hän antaa lahjaksi ystäville ja sukulaisille, mutta niitä riittää myös perheen joulupöytään.

Forsbergit viettävät joulua lastensa perheiden kanssa. Isoisän piirakat maistuvat jo isommille lapsenlapsille, ja Juhani Forsberg toivoo, että myös heille jäisi jouluinen tuoksumuistijälki vaarin paistamista ruiskuorisista karjalanpiirakoista, eräänlaisena suvun perintönä.

Joulun yhdessäoloon kuuluu yhteisiä aterioita, laulamista ja kirkossa käymistä. Kaiken keskipisteenä ovat tietysti lastenlapset. Tänä vuonna jouluun liittyy erityistä juhlantuntua, sillä tapaninpäivänä nuorin Forsbergien kolmesta lastenlapsesta kastetaan.

Viime vuosina ovat tulleet muotiin erilaiset aattopäivän ja jouluyön hartaudet, mutta Juhani Forsbergille ainoa oikea joulujumalanpalvelus on aikaisin jouluaamuna.

— On aina yhtä hieno hetki, kun ulkona on vielä pimeää ja saa astua sisään kynttilöin koristeltuun kirkkoon, kuulla jouluevankeliumin ja veisata Lutherin tunnetuimman jouluvirren Enkeli taivaan.

Se tosin Luther-tutkijaa ja vanhaa laulumiestä vähän harmittaa, että suomalaisen virsikirjan Enkeli taivaan -virttä on jo hyvin varhain lyhennetty. Forsberg veisaisi mielellään alkuperäisen virren kaikki viisitoista säkeistöä. Alkuperäisessä saksankielisessä versiossa on hänen mielestään joulun sanoma muutenkin paljon vahvemmin läsnä.

— Nyt ensimmäisenä adventtina käyttöön otetussa Ruotsin suomalaisesta virsikirjasta löytyvät Lutherin kaikki viisitoista säkeistöä runoilijarovasti Niilo Rauhalan uudelleen suomentamina. Toivoisinkin, että ne kulkeutuisivat pian myös Pohjanlahden tälle puolelle.

Joululauluja laskiaiseen asti

Joululauluja Forsbergeillä lauletaan joulun aikaan joka päivä. Erityisen rakkaita Juhani Forsbergille ovat Sibeliuksen joululaulut, tietysti En etsi valtaa, loistoa, mutta myös muut. Nykyjoululauluista Forsberg on ihastunut Vexi Salmen ja Kassu Halosen jo klassikoksi muodostuneeseen Sydämeeni joulun teen.

Ja jos Forsberg saisi päättää, joululauluja laulettaisiin koko Suomessa aina laskiaiseen asti.

— Meillä Suomessa on nykyään vallalla sellainen ”kaikki heti mulle nyt” -ajattelu. Marjat poimitaan metsästä raakileina ja joulukin on melkein vietetty jo ennen joulun pyhiä. Perinteisesti joulun vietto jatkuu kuitenkin ainakin nuutinpäivään ja teologisesti joulun jälkivietto ulottuu laskiaisena alkavaan paastonaikaan asti.

Kirkon pitäisikin Forsbergin mielestä palata juurilleen ja kehittää vastakulttuuria nykykiireelle. Siihen voisi kuulua esimerkiksi joulun jälkivieton elvyttäminen, niin että ihmiset voisivat juhlahumun jälkeen jäädä vielä hiljentymään ja mietiskelemään, mitä joulun sanoma oikeastaan heidän omassa elämässään merkitsee.

— Yksi merkittävä kanava tähän ovat tietysti joululaulut, joten joululaulutilaisuuksia pitäisi järjestää vielä pitkin tammikuuta!

Forsbergit palaavat tammikuun alussa vielä vuodeksi Saksaan, joten heille jää hyvin aikaa joulun jälkiviettoon myös siellä.

— Aiomme käydä ainakin joissakin korkeatasoisissa konserteissa, joita Wittenbergin lisäksi voi kuunnella tunnin junamatkan päässä esimerkiksi Berliinissä, Leipzigissä, Hallessa tai Magdeburgissa.

Ja koska joululaulujen laulaminen on perusluonteeltaan yhteistapahtuma, Juhani Forsberg arvelee, että viimeinen joululaulu tulee laulettua todennäköisesti tammikuussa. Se saattaa olla vaikkapa ensimmäisen luterilaisen naisrunoilijan, Lutherin oppilaan puolison Elisabeth Crucigerin loppiaisvirsi Kristus Jumalan Poika.

Elämäntyö: Ekumenia

Juhani Forsbergin yksi intohimo ja elämäntyö on ollut ekumenia eli kirkkojen välisen yhteistyön edistäminen.

Tänä syksynä Forsberg sai elämäntyöstään maallista kunniaakin, kun kuningatar Elisabet II kutsui hänet Brittiläisen imperiumin ritarikunnan kunniajäseneksi. Syynä tähän olivat Forsbergin ansiot Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten sekä Brittein saarten anglikaanisten kirkkojen välisen yhteyden edistämisessä, joka huipentui niin sanottuun Porvoon sopimukseen. Tuon sopimuksen mukaan luterilaiset ja anglikaanit voivat muun muassa osallistua ehtoolliselle toistensa kirkoissa.

Nuoruuden saavutus: Viisi virttä

Juhani Forsberg on aina ollut musiikkimiehiä. 1960-luvulla hän kuului siihen innokkaiden nuorten miesten joukkoon, joka toi hengellisen nuorisomusiikin Suomeen. Forsbergin lisäksi mukana olivat muun muassa Espoon piispana vuoden vaihteessa aloittava Mikko Heikka sekä Sibelius-akatemian kansanmusiikin professori Heikki Laitinen. Näiden oman aikansa ”rokkareiden” ansioista kirkossa alkoivat urkujen lisäksi soida pikkuhiljaa myös kitarat, banjot ja huuliharput.

Forsbergin nuorisomusiikkituotannosta on nykyiseen virsikirjaan otettu viisi laulua. Tunnetuin niistä on Tiellä ken vaeltaa. Se on Forsbergin sanoittama adventtivirsi, jonka sävel pohjautuu israelilaisen säveltäjän Josef Hadarin rakkauslauluun.

Herkkuruoka: Valkosipuli

Ruoanvalmistuspuolella Juhani Forsberg on kuuluisa paitsi karjalanpiirakoistaan myös valkosipuliharrastuksestaan. Forsberg oli 1960-luvulla ensimmäisten joukossa aloittamassa Suomessa valkosipulin viljelyä. Aikaisemmin tuo voimakasarominen pikkusipuli oli suomalasille tuttu lähinnä lääkkeenä, mutta lisääntyneen etelänmatkailun myötä sitä innostuttiin käyttämään myös ruoanvalmistuksessa.

Valkosipulinviljelijöiden joukossa Forsberg tunnetaan edelleen hyvin, ja yksi hänen kasvattamansa suomalainen valkosipulilajike, niin sanottu Valkea Melin, tunnetaan nykyisin myös ”Forsbergin kantana”.

Valkosipulia Forsberg laittaa lähes ruokaan kuin ruokaan, ja työkeikalla Saksassa hänellä on tietysti mukanaan itse kasvatetut valkosipulit.