Joulukuisena arki-iltana kiharatukkainen ja tummasilmäinen Sara-Susanne seuraa tarkkaavaisesti äitinsä Sirpa Tarvainen-Pesun sylistä Remu-koiran temmeltämistä. Kookas saksanpaimenkoira suhtautuu perheensä uuteen jäseneen hyväksyvästi, ja välillä se käy varovasti ohimennen lipaisemassa kielellään pikkuneidin poskea.

Ensimmäisen joulunsa Sara viettää kotona Länsimäessä ja käy visiiteillä Helsingissä ja Orimattilassa asuvien isovanhempiensa luona.

Pentti Pesu, 39, ja Sirpa Tarvainen-Pesu, 35, ovat tuoreita adoptiovanhempia, joiden elämän pitkään kaivattu lapsi on mullistanut täysin.

Lapsenhoito sujuu jo molemmilta, ja Sara-Susanne tunnistaa hyvin vanhempansa.

Voimistuvaa rakkautta

Vantaan seurakunnissa päihdetyön diakonina työskentelevä Sirpa ja metallialalla töitä paiskiva Pentti eivät vielä reilu vuosi sitten uskaltaneet toivoa ennätysajassa toteutuneen adoption onnistumista.

Adoptioprosessi on lujittanut kymmenen vuotta yhdessä olleen pariskunnan keskinäistä suhdetta.

— Sara-Susanne merkitsee meille kaikkea, sillä olemme vihdoin lapsiperhe. Päivä päivältä tunnen rakkauteni tyttöä kohtaan voimistuvan, huokaisee vanhempainvapaalla oleva Sirpa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä Kolumbiassa syntynyt Sara-Susanne on rauhallinen, aktiivinen ja aurinkoinen tyttö, joka osaa kikattaa hellyyttävästi. Jokeltamisesta nauttiva pikkuneiti viettää vielä suurimman osan vuorokaudesta unikuvia katsellen.

Sara-Susanne ei valveilla ollessaan turhasta kitise. Mutta aina silloin tällöin orastava latinalaisamerikkalainen temperamentti muistuttaa tytön vanhempia olemassaolostaan.

Toivon ja epätoivon vuorottelua

Pariskunnan arki ei aina ole ollut yhtä sopusointuista kuin se tällä hetkellä on.

Vuonna 2000 avioituneet Pentti ja Sirpa ovat haaveilleet omasta lapsesta vuodesta 1996 lähtien. Parin vuoden aikana läpikäydyt lapsettomuushoidot eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta.

— Kokeilimme muutaman kerran erilaisia hoitoja, joista seuranneiden vaikeiden komplikaatioiden vuoksi lääkärit ehdottivat meille jo melko alkuvaiheessa adoption harkitsemista, kertoo Sirpa.

Orastavan toivon ja epätoivon vuorottelun vuoksi Sirpa koki lapsettomuushoidot henkisesti vaativiksi. Oman lapsettomuuden tajuaminen oli hänelle raskas kokemus.

Ajan kuluessa pariskunta hyväksyi biologisen lapsettomuuden. Pentti ja Sirpa hakivat elämäntilanteeseensa ulkopuolista tukea, jota he suosittelevat myös muille vastaavaan tilanteeseen joutuville.

— Biologinen kelloni tikitti koko ajan. Kaupungilla liikkuessani olin kateellinen raskaana oleville naisille. Ilman keskustelua ammattilaisen kanssa olisin ehkä katkeroitunut, miettii Sirpa.

Pentti ja Sirpa alkoivat pohtia tosissaan adoptiota vuonna 1999.

— Halusimme perheeseemme lapsen, ja adoptiopäätöksen teimme vähän ennen naimisiinmenoamme, muistelee Pentti.

Kotiselvitys oli myönteinen kokemus

Adoptio vaatii Pentin ja Sirpan mukaan vahvaa uskoa unelman toteutumiseen, kärsivällisyyttä ja epävarmuuden sietämistä.

Ulkomaisen adoptioluvan hakeminen oli heille ainoa vaihtoehto, sillä kotimaiseen adoptioon Pentti oli liian vanha. Lisäksi kotimaisissa adoptioissa arvioitu odotusaika on keskimäärin viisi vuotta.

Pariskunta päätti hakea adoptiota Helsingin kaupungin perheasiaintoimiston kautta, joka on yksi kolmesta kansainvälisiä adoptioita järjestävästä suomalaisesta organisaatiosta. Adoptioita voi hakea myös Pelastakaa lapset -yhdistyksen ja Interpedian kautta.

Adoptiovanhemmiksi haluavat joutuvat läpikäymään pitkällisen prosessin, sillä viranomaiset haluavat löytää adoptoitavalle lapselle parhaat mahdolliset vanhemmat. Ennen adoptioluvan myöntämistä perheen taustat tutkitaan kotiselvityksen yhteydessä. Viranomaiset kartoittavat muun muassa perheen taloudellisen tilanteen ja kasvuympäristön.

Ulkoisia puitteita suurempi painoarvo on kuitenkin adoptiota hakevien puolisoiden keskinäisellä terveellä vuorovaikutuksella. Noin viisi kuukautta kestänyttä kotiselvitys- ja valmennusvaihetta pariskunta piti erittäin myönteisenä kokemuksena.

— Soveltuvuuttamme adoptiovanhemmiksi tutkinut sosiaalityöntekijä laati meistä nelisivuisen raportin. Sen perusteella sosiaali- ja terveysministeriön alainen Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta eli adoptiolautakunta antoi meille neljän kuukauden kuluttua luvan yhden lapsen adoptoimiseen ulkomailta, kertovat Pentti ja Sirpa.

Adoptioprosessin aikana molempien vanhemmat ja sisarukset tukivat Penttiä ja Sirpaa. Adoptiosuunnitelmistaan pariskunta on puhunut avoimesti alusta alkaen myös muille läheisilleen ja tuttavilleen.

Monimutkainen prosessi

Kotiselvityksen yhteydessä Pentti ja Sirpa tapasivat sosiaalityöntekijän neljä kertaa. He osallistuivat myös ulkomaista adoptioita suunnitteleville tarkoitettuun ryhmävalmennukseen, jossa adoptiota tarkasteltiin yhdessä muiden hakijoiden kanssa ennen kaikkea lapsen näkökulmasta.

Valmennuksessa käsiteltiin muun muassa kiintymyssuhteen muodostumista ja lapsen mahdollisesti kokemia erokriisejä.

— Valmennuksessa perehdyimme adoptioon ja kotitehtävinämme tutkimme muun muassa perhetaustojamme, kertovat Sara-Susannen vanhemmat.

Kun kotimaisilta viranomaisilta saatiin adoptiolupa, prosessi nytkähti vauhdilla eteenpäin. Parin viikon kuluttua Helsingin perheasiaintoimisto lähetti mahdollisimman pientä vauvaa toivoneiden Pentin ja Sirpan adoptiohakemuksen yksityiseen lastenkotiin Kolumbiaan.

Papereiden lähettämisestä alkoi Pentin ja Sirpan odotus. Suomessa myönnetty adoptiolupa ei vielä takaa adoption onnistumista, sillä lopullisen päätöksen asiasta tekevät aina lapsen synnyinmaan viranomaiset.

—Kokemuksemme mukaan Kolumbiassa ainakin yksityiset lastenkodit vaativat adoptiota hakevilta vanhemmilta usein vähintään kolmen vuoden naimisissa oloa ja vakaita tuloja, tietää Pentti.

Prosessin aikana Pentti ja Sirpa perehtyivät myös kolumbialaiseen kulttuuriin. Odotusaikanaan Sirpa oli perustamassa yhdessä muiden adoptioluvan saaneiden kanssa Lentoon lähdössä -vertaistukiryhmää. Ryhmän jäsenet tapaavat toisiaan noin kerran kuussa Helsingissä.

”Teillä on pieni tytär”

Syyskuun 29. päivä Sirpa sai kesken työpäivänsä tiedon lapsesta puhelimitse. Noin kuukautta aiemmin pariskunta oli saanut toiveikkaita ennakkotietoja adoption etenemisestä.

— Puhelimesta kuulunut ääni onnitteli minua pienen tytön vuoksi. Menin uutisesta aivan sekaisin, muistelee Sirpa ensireaktioitaan uutisen kuultuaan.

Myös tuleva isä muistelee hämmentyneensä puolisonsa hänelle välittämästä vauvauutisesta. Vielä samana päivänä vanhemmat saivat faksilla vauvan terveystiedot ja suttuisen kuvan tulevasta tyttärestään, joka oli syntymähetkenään painanut 2900 grammaa ja ollut 49 senttiä pitkä.

Seuraavana päivänä pariskunta sai sähköpostitse parempitasoisen kuvan silloin alle kaksikuukautisesta pikkuneidistä.

— Kolumbian viranomaiset olivat ilmoittaneet perheasiaintoimistolle, että lapsen luovutus on kahden viikon kuluttua Bogotán pohjoispuolella Medellínin kaupungissa. Viisumin Kolumbiaan saimme kahdessa päivässä Kolumbian Tukholman suurlähetystöstä, kertaa Pentti syys-lokakuun vaihteen tapahtumia.

Nopea luovutusseremonia

Pesut lensivät lokakuun puolivälissä Pariisin kautta Bogotáan, jossa he viettivät yhden yön. Anivarhain seuraavana aamuna matka Medellíniin jatkui reittikoneella.

— Aamulento oli pahasti myöhässä. Lisäksi Medellínin kentällä kone rullasi ensin väärään kohtaan, josta se joutui vielä siirtymään toiselle puolelle kenttää, muistelevat ehtimistään luovutustilaisuuteen jännittäneet vanhemmat.

Hotellissa käytyään Pentti ja Sirpa kiirehtivät kodikkaaseen Casita de Nicolas -lastenkotiin, johon heidän tuleva pienokaisensa oli tuotu elokuussa suoraan synnytyssairaalasta. Lapsen luovutuksessa olivat läsnä tulevien vanhempien lisäksi tulkki, lakimies ja lastenkodin johtaja.

— Lastenkodissa meille kerrottiin tytön taustoista, tavoista ja luonteesta. Saimme myös tietoa Sara-Susannen menneisyydestä ja suvusta, joista kerromme aikanaan tytölle hänen kiinnostuttua omista juuristaan, toteavat vanhemmat.

Lisäksi adoptiovanhemmat saivat lastenkodista mukaansa salaperäisen kirjeen, jonka Sara-Susanne saa avata Kolumbian lain mukaan vasta täytettyään 18 vuotta. Kirjeen sisällöstä vanhemmilla ei ole tietoa.

Keskustelun jälkeen Pentti ja Sirpa saivat vihdoin tavata tulevan tyttärensä. Sirpa muistelee käsiensä tärisseen melkoisesti hänen ottaessaan pienen vauvan ensimmäistä kertaa syliinsä. Luovutusseremonia oli ohi reilun tunnin kuluttua.

Lastenkodissa käydyt keskustelut ja tunnelmat vanhemmat ovat taltioineet videolle, ääninauhalle ja valokuviksi.

Tiukka tenttaaminen

Adoption vahvistamista odotellessaan Pentillä ja Sirpalla oli Kolumbiassa aikaa tutustua rauhassa tyttäreensä.

— Loikoilimme pitkiä aikoja hotellissa sängyllä ja ihastelimme haltioituneena Sara-Susannea. Unelmamme oli toteutunut, mutta sitä oli vaikea uskoa todeksi, muistelee Sirpa.

Pentin mukaan jo hyvinkin nopeasti ensitapaamisesta Sara tunnisti heidän kasvonsa.

— Tämä adoptio on meille maailman kaunein rakkaustarina. Sara-Susanne tuntuu joka hetki yhä enemmän omalta lapselta, tunteilee Sirpa.

Viikon kuluttua luovutuksesta vanhemmat joutuivat Medellínissä maan tapojen mukaan vielä kerran espanjankielisten adoptioviranomaisten tentattaviksi. Heidän kanssaan Pentti ja Sirpa keskustelivat tulkin avustuksella englanniksi.

— Johtava sosiaalityöntekijä kyseli meiltä noin viisitoista minuuttia tiukan asiallisia kysymyksiä, muistelevat vanhemmat.

Sosiaalityöntekijä halusi myös tietää, miten yhteiselämä Sara-Susannen kanssa oli viikon aikana sujunut.

— Hän kyseli myös mielipiteitämme lastenkasvatuksesta ja Sara-Susannen kolumbialaisten juurien tukemisesta, summaavat vanhemmat muistikuviaan.

Unelma perheestä toteutui

Pentti ja Sirpa olivat varautuneet viipymään Kolumbiassa viisi viikkoa adoption vahvistamisen ja passimuodollisuuksien vuoksi.

Asiat edistyivät nopeammin, sillä he saivat Medellínissä sentencian eli adoptioluvan jo kahden viikon kuluttua tyttärensä ensitapaamisesta. Adoption vahvistamisen jälkeen Sara-Susanne sai passin puolessa tunnissa.

— Sara-Susannen saatua Kolumbian passin lensimme Bogotáan, jossa odottelimme vielä noin viikon Sara-Susannen Suomen passia, kertovat vanhemmat.

Pesun perhe palasi Vantaalle marraskuun alkupäivinä. Kotiintulosta saakka pikkuneitiä ja tuoreita vanhempia on käynyt tervehtimässä vieraita liki päivittäin.

Pentti ja Sirpa toivovat tyttärelleen tasapainoista ja onnellista elämää. Samalla he toivovat Sara-Susannen saavan vahvan itsetunnon ja tuntevan ylpeyttä kolumbialaisista juuristaan.

— Ystäväpiiriimme kuuluu myös muita Kolumbiasta adoptoineita perheitä. Samasta maasta lähtöisin olevien lasten tapaaminen rikastuttaa varmasti Sara-Susannen elämää, miettivät onnesta mykkyrällään olevat ylpeät vanhemmat.