Sivun toiminnot

Avustajana kirkossa

kasvot4.jpg

Messussa alttarin sisäpuolella voi nähdä muitakin kuin papin. Kyseessä saattaa olla vapaaehtoinen avustaja. Taisto Hintsanen on yksi Rekolan seurakunnan avustajista.

Lehtori Taisto Hintsanen, 58, on toiminut Rekolan seurakunnan messuavustajana seitsemän vuotta. Hän on myös seurakunnan kiinteistöasiain johtokunnan jäsen.

— Kun muutimme Rekolaan, soitin seurakuntaan ja kysyin, millaisia tehtäviä heillä on maallikolle. Pääsin mukaan työryhmään ja minut valittiin kohta seurakuntaneuvostoon. Sitten kirkkoherra soitti ja pyysi messuavustajaksi, Hintsanen muistelee.

— Nuorempana ajattelin, että olisi hienoa toimia pappina. Messuavustajana voin tehdä vähän samanlaisia tehtäviä. Kun olin ensimmäisessä messussa avustajana, tuntui siltä, että voiko alttarille mennä. Mutta tunsin, että en ole omin voimin tehtävässä. Nöyrin mielin lähden aina avustamaan, ja joka kerta on ollut yhtä juhlaa, kun on saanut olla mukana.

Mieluinen tehtävä

Hintsanen on toiminut messuavustajana tekstinlukijana, ehtoollisavustajana sekä laatinut ja lukenut esirukouksia. Messuavustusvuoroja saa oman halukkuuden mukaan. Hintsanen on toiminut tehtävässä 5–15 kertaa vuodessa. Yhdessä messussa on yhdestä kolmeen avustajaa.

— Kaikki messuavustustehtävät ovat mieluisia, mutta ehtoollisen jakaminen on vaativinta ja selittämättömintä. Siinä voi olla jonkin suuremman välittäjänä, Hintsanen kertoo.

Hintsanen valmistautuu ehtoollisavustajan tehtävään hiljentymällä. Luettavat raamatuntekstit hän saa etukäteen, joten hän voi harjoitella niiden lukemista.

— Avustustehtävässä on tärkeintä, että saa olla mukana, ja että asenne tehtävää kohtaan on oikea. Palveleminen vahvistaa omaa uskoa.

Taisto Hintsasen mielestä messuavustamiseen pitäisi saada enemmän ihmisiä mukaan.

— Pidän etuoikeutena, että saan olla mukana messussa avustajana. Viikoittainen messuun osallistuminen antaa elämälle rytmin, on sitten messussa avustajana tai osanottajana, miettii Taisto Hintsanen.

Kirkonkellot kutsuvat jumalanpalveluksiin joka sunnuntai.

Rekolassa sata messuavustajaa

Rekolan seurakunnan messuissa on ollut maallikoita avustamassa ehtoollisen jakamisessa jo 1980-luvun lopulta lähtien. Rekolan tultua jumalanpalvelusuudistuksen kokeiluseurakunnaksi 1990-luvun alkupuolella avustajia otettiin myös muihin tehtäviin.

— Tällä hetkellä meillä on erityinen toimikunta, joka jakaa messuavustajien vuoroja ja tehtäviä, kertoo Rekolan seurakunnan kirkkoherra Jukka Yrjölä.

Rekolan seurakunnassa avustajia on runsaasti, yhteensä heitä on noin sata. Toimikunnalla on vaikeuksia saada heitä kaikkia työllistettyä riittävän usein. Messuavustajat ovat tehtävissään muutaman kuukauden välein. Ehtoollisavustajia on vähemmän, joten heille tulee tehtäviä parin kuukauden välein.

— Alussa tosin oli vaikeampi löytää avustajia. Luultiin, että nämä hommat kuuluvat vain papeille. Mutta kun avustajia oli alttarilla useammin, uusia saatiin helpommin mukaan. Kynnys avustajaksi ryhtymiseen on laskenut, kertoo Yrjölä.

Kaikki messuavustajat on koulutettu tehtäviinsä. Kunkin messun vastaava pappi käy vielä maallikkoavustajien kanssa heidän tehtävänsä läpi ennen messua.

— Avustajilla on hyvä motivaatio tehtäviinsä. Parasta siinä, että messussa on avustajia, on yhdessä tekeminen ja eläminen, sanoo Yrjölä.

Jussi Vertanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook