Lapsuutta pitää suojella
”Nyt tarvitaan lapsuuden suojelua, ei vain lastensuojelua. Lapsuus on uhattuna”, sanovat opetusneuvos Pertti Luumi ja Kirkkopalveluiden viestintäpäällikkö Marianne Heikkilä, jotka ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan.
Luumi ja Heikkilä ovat kiertäneet monissa vanhempien ja lasten tilaisuuksissa puhumassa aiheesta Rakasta lasta — suojele lapsuutta. Seurakuntien lapsityön keskus (SLK), jonka pääsihteerinä Luumi toimi pitkään, on laatinut aiheesta kymmenen teesiä, jotka naulataan kirkkojen oviin 20.11. eri puolilla maata. Vantaalla tilaisuus on Hakunilassa 19.11. ja Hämeenkylässä, Tikkurilassa sekä Myyrmäessä 20.11.
Luumin mukaan tärkeintä on hyväksyä lapsen ainutlaatuisuus, sillä siinä on kysymys lapsen ihmisarvosta. Kaikki perhemuodot on otettava huomioon lapsuuden ja vanhemmuuden tukemisessa ja myös isovanhemmuus on tärkeä asia.
Kahden pienen lapsen äiti Marianne Heikkilä toteaa, että nykyajan vanhempien ongelmana on kurin katoaminen. Käskeminen aiheuttaa syyllisyyttä, mutta lapsia on opetettava erottamaan oikea ja väärä.
Lapsuuden suojeluun liittyvät kysymykset halutaan nyt nostaa yhteiseen keskusteluun ja viedä viesti päättäjille. Osin yhteiskunnan päätöksistä riippuu, kuinka paljon vanhemmilla on mahdollisuuksia antaa aikaa lapsilleen. (KT)
