Kirkon sisällä on keskusteltu lähetysjärjestöjen monilukuisuudesta, niiden yhteistyön lisäämisestä, työn kirkollisuudesta ja rahoituksesta.

Virallisia lähetysjärjestöjä on seitsemän. Niistä vanhin ja suurin on yleiskirkollinen Suomen lähetysseura. Suomen Pipliaseura on raamattutyöhön erikoistunut ekumeeninen järjestö. Sanansaattajat keskittyy radiolähetystyöhön.

Muut kolme suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen järjestö ovat sidoksissa kirkon herätysliikkeisiin. Niistä Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (SLEY) on jatkuvassa käymistilassa naispappeuskiistan takia. Sisä- ja ulkolähetyksen yhteyttä korostava Kansanlähetys on monissa kysymyksissä kirkon suhteen kriittinen.

Kansanlähetyksestä eronnut Kylväjä on pysytellyt etäämmällä kirkollisista kiistoista ja keskittynyt työssään erityisesti vaikeasti saavutettaviin maihin.

Suurista herätysliikkeistä herännäisyys ei ole perustanut omaa lähetysjärjestöä, vaan tukee aktiivisesti Suomen lähetysseuran työtä.

Nykymallin kriitikot katsovat järjestöjen määrän aiheuttavan tehottomuutta ja hämmennystä seurakunnissa. Järjestelmän puoltajat huomauttavat, että Ruotsissa lähetystyön voimavarat putosivat, kun siellä siirryttiin yhteen organisaatioon.

Mitä mieltä asiasta ollaan Vantaalla? Vastaajina ovat Korson kirkkoherra ja seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Kari Pekka Kinnunen, Hämeenkylän lähetyspappi Jukka Nevala, Rekolan lähetyssihteeri Riitta Pöyhönen ja Vantaankosken seurakunnan luottamushenkilö Riikka Halme.

Järjestöillä on aitoa kannatusta

Kaikki vastaajat muistuttavat, että nykyisellä mallilla on historiallinen tausta.

— Suomessa on ollut useita kirkon sisäisiä herätysliikkeitä. Niiden edustajat ovat usein aktiivisia seurakuntalaisia ja luottamushenkilöitä ja myös monilla kirkon työntekijöillä on yhteyksiä herätysliikkeisiin, tähdentää Pöyhönen.

— Yksikään lähetysjärjestö ei ole vain seurakuntien talousarviovarojen ja kolehtien varassa, vaan niiden jäsenissä on ihmisiä, jotka ovat ottaneet lähetyksen sydämenasiakseen. Siksi näitä järjestöjä ei voi vain kylmästi laittaa yhteen. Ihmiset menettäisivät hengellisen kotinsa ja ehkä myös lähetysnäkynsä, lisää Kinnunen.

Seurakuntien talousarviovaroja jaettaessa lähetysjärjestöjen kannattajakunta näkyy siinä, että seurakuntien yhteisen budjetin avustukset jaetaan järjestöjen vapaaehtoisen kannatuksen suhteessa. Lisäksi seurakunnat päättävät itsenäisesti, miten seurakunnan omaan budjettiin sisältyvät varat käytetään.

— Korsossa tuetaan nimikkokohteita kolmen lähetysjärjestön kautta ja lisäksi annetaan jonkin verran tukea muillekin järjestöille. Kirkon ulkomaanapu, Suomen merimieskirkko ja ystävyysseurakuntatyö ovat myös seurakunnan kansainvälistä työtä, jota tuetaan budjetista ja jolle kerätään kolehteja, Kinnunen selvittää.

Hämeenkylässä ja Rekolassa on solmittu sopimukset kaikkien kuuden suomenkielisen lähetysjärjestön kanssa. Vantaankoskella pohditaan, löytyisikö myös SLEY:ltä sopivaa kohdetta, koska seurakunnassa on järjestön aktiivisia kannattajia.

Yhteistyötä ja tervettä kilpailua

Halmeen mukaan järjestöjen kirjo aiheuttaa hämmennystä seurakuntalaisissa ja myös luottamushenkilöissä, mutta itse lähetystyön kannalta järjestö on sivuseikka.

— Keskeistä on, mitä lähetyskentällä tehdään. Järjestöjen monilukuisuus on pikemminkin lähetyksen rikkaus kuin heikkous. Terve kilpailu tuo uusia ideoita ja hyvin monenlaisia ihmisiä tukemaan lähetystyötä, säestää Nevala.

— Jos järjestöjen tilanne taloudellisesti kiristyy tai muuten halutaan vahvistaa keskinäistä yhteistyötä, se on kuitenkin tervetullutta, kannustaa Kinnunen.

Halmeella on yhteistyön tarpeesta esimerkki. Lapsuutensa Angolassa viettänyt Halme on menossa lähetyskurssille. Tarkoitus on lähteä vuoden päästä Angolaan kielentutkijaksi Suomen lähetysseuran lähettämänä.

— Samaan aikaan alkaa myös toisella järjestöllä lähetyskurssi. Onko tämä resurssien tuhlausta? Vaikka järjestöillä on erilaisia teologisia painotuksia, niin tämä voisi myös olla yhteisen kurssin rikkaus. Lähetystyössä joudutaan kuitenkin kohtaamaan eri tavoin ajattelevia ihmisiä, miettii Halme.

Pöyhösen mukaan kotimaisilla kiistoilla ei pidä tehdä kirkkopolitiikkaa lähetyksen kustannuksella. Järjestöt asettavat kentän tarpeet etusijalle. Esimerkiksi naispappeutta vastustavalla SLEY:llä on Japanissa kolmen vantaalaisseurakunnan nimikkolähettinä Virpi Soveri, joka on vihitty sikäläisen kirkon papiksi.

Koko seurakunnan asia

Herätysliikkeiden kannattajat ovat innokkaita lähetysihmisiä, mutta eivät suinkaan vain he. Lähetyksestä halutaan tehdä yhä enemmän koko seurakunnan asia.

— Paikallisseurakunnan näkökulmasta täytyy ihmetellä, miten paljon vaivaa monet ihmiset näkevät lähetyksen eteen. Lähetysrenkaassamme on parisataa ihmistä, osa tukee työtä taloudellisesti, osa myös monella muulla tavalla, Nevala sanoo.

— Vastuuta voi kantaa jokainen seurakuntalainen. Lähetystyötä säännöllisesti tukevien ihmisten lähetysrenkaassa on Rekolassa 280 ihmistä, kertoo Pöyhönen.

Kinnusen mukaan innokkaat lähetystyön tukijat ovat kuitenkin ikääntymässä. Uusia ideoita ja ihmisiä kaivataan. Iloisena esimerkkinä hän mainitsee, että Korsossa nuoret ovat ottaneet Lähetysseuran tasauspäivän lipaskeräyksen omakseen.