Jarkko Kotiranta, 42, ja Markku Kotiranta, 40, ovat veljeksiä.

Molemmilla on vaimo, perhe, koti Itä-Hakkilassa ja firma. Kiireisintä kummallakin on keväästä myöhään syksyyn. Talvella voi ottaa rennommin ja pitää lomaa. — Me tehdään erilaisia katu- ja pihakivitöitä. Minun firmani tekee töitä enimmäkseen kaupungeille ja tielaitoksille, vähemmän yksityisiä pihoja. Markun firma tekee enemmän niitä, kertoo Jarkko, esikoinen.

TASAISTA PORUKKAA

Viittä vaille valmis arkkitehti Jarkko ja kauppatieteiden maisteri Markku tapaavat toisiaan lähes joka päivä. Työn merkeissä, mutta muutenkin. Ainakin puhelimitse. Veljekset asuvat liki toisiaan, ja samaan ”pihapiiriin”

kuuluvat myös isä ja äiti sekä perheen kolmas veli. Neljäs veljistä rakensi talonsa vähän kauemmaksi, Rekolaan. — Meillä on ihan hyvät välit Jarkon kanssa, toteaa Markku kahden vanhimman veljeksen suhteesta. — Me ollaan aika tasaista porukkaa, hirveitä skismoja ei ole koskaan ollut. Samoissa nurkissa on asuttu, työtä tehdään pienen piirin ympärillä, poikamme pelaavat samassa joukkueessa jalkapalloa, ystäväpiiri on yhteinen, molemmat ollaan oltu seurakuntanuorissa aikoinaan, luettelee Jarkko veljiä yhdistäviä asioita.

LAPSUUDESTA MIELEEN OVAT JÄÄNEET VAKOILULEIKIT

Kumpikaan Kotirannan veljeksistä ei muista lapsuudesta mitään erityisiä riitoja. Sisaruskateus ei myöskään ole iskenyt missään vaiheessa. — En ole kadehtinut ketään veljistäni. Perheet pitävät yhtä, ja perheiden sisällä ollaan aika vähän kateellisia, Jarkko napauttaa. Leikitään leikki. Jos Jarkko olisi sitä tyyppiä, että

kadehtisi toisia, mitä hän kadehtisi Markussa? — Jos asuisin teltassa, kadehtisin Markun taloa. Tai jos minulla ei olisi perhettä, kadehtisin sitä. Entä Markku?

— Jos kadehtisin, kadehtisin Jarkon merenrantamökkiä.

Lapsuudesta miehille on jäänyt mieleen kodin vieressä

olevassa metsässä leikityt vakoiluleikit ja se, kun vain isoveljet Jarkko ja Markku, saivat mennä kesälomalla Raaheen serkun mökille pitkäksi aikaa. Rippikouluiässä veljekset kävivät perjantaisin Hakunilan kirkolla nuorten illoissa. Jarkko löysi vaimonsa seurakuntanuorista. Markku löysi toisen puoliskonsa vähän myöhemmin, kun työpaikkaromanssi johti avioliittoon.

EI IHAN SAMASTA MUOTISTA VALETTU

Yhteinen luonteenpiirre veljeksillä on rauhallisuus. Ja muutenkin he kokevat olevansa kovin samantyyppisiä. Mutta eivät he ihan samasta muotista ole valetut. — Olen seurallinen, vähän impulsiivinen, huoleton ja tunteellinen, miettii Markku. Jarkolle jää järkevyys, loogisuus ja laskelmallisuus.

Eikä hän koe olevansa yhtään tunteellinen. Veljeksillä on hyvä olla, kun on työ ja perhe. Tasapainoisuus on Jarkon mielestä paljon vanhempien ansiota. — Meillä on hyvät vanhemmat. Ja meillä on ollut hyvä

kasvuympäristö. Suuri merkitys on myös sillä, minkälaisen kaveriporukan saa. Meillä se oli sitä seurakunnan porukkaa, joista moni asuu edelleen meidän naapurustossa perheineen. — Vanhempamme ovat ”jalat maassa” -tyyppiä. He osasivat pitää ison katraan kurissa, ja meitä kohdeltiin aina tasapuolisesti. Ei minulla esimerkiksi ollut mitään erityisasemaa siksi, että olen esikoinen. En saanut mitään siksi, että olen vanhin, mutta ei minulta myöskään vaadittu enempää vastuuta kuin muilta. Kuopustakaan ei ole isoveljien muistikuvan mukaan lellitty.

Sitä paitsi kuopus on koko veljeskaartin pisin mies nykyisin.

SUKU ON AINA ETUSIJALLA

Markulle ja Jarkolle perhe, sanan laajassa merkityksessä, eli oikeastaan voisi sanoa suku, on aina etusijalla. Veljeen voi luottaa joka asiassa. — Veli eroaa kaverista siinä mielessä, että jos omalle perheelle tapahtuisi joku tragedia, varmaan Jarkko olisi ensimmäinen, jonka kanssa siitä juttelisin. Tai yleensä kaikkien veljien kanssa. No, eikö veljessä joku edes joskus ärsytä? Markku silmäilee Jarkkoa, Jarkko miettii. — Ei me olla naimisissa. Ei meidän yhteiselo ole niin tiivistä, että ärsyttäviä piirteitä tulisi esiin, pamauttaa Jarkko. Loppujen lopuksi ärsyttävät piirteet koskevat tapoja.

Markkua ärsyttää Jarkon sikarin poltto ja Jarkkoa ärsyttää se, että Markku ei ikinä ole oppinut syömään suu kiinni.