–Puhuttiin yhtenä päivänä siipan kanssa siitä, mitä menestys oikeastaan on. Meillä molemmilla oli siitä yhteneväinen käsitys, kertoo saksofonisti Jukka Perko.

— Ei menestystä mitata sillä, kuinka kuuluisaksi tulee tai kuinka paljon rahaa ansaitsee tai kuinka paljon kysytään soittamaan hyville keikoille. Todellinen menestys on sitä, että saavuttaa tilanteen, jossa pystyy kuuntelemaan omaa itseään — että kuulee oman äänensä. Tällä mittapuulla uskallan sanoa olevani menestynyt.

Perko on kuulunut pohjoisten jazzmuusikoiden eturiviin aina siitä saakka, kun hänet 18-vuotiaana kutsuttiin Pori Jazzeilla samalle lavalle Dizzy Gillespien kanssa. Perko-Pyysalo poppoo opittiin nopeasti tuntemaan huikeista keikkatunnelmista bebobin parissa.

Sittemmin Perko on saanut julkisuutta myös esiinnyttyään sinfoniaorkesterien solistina ja sävellettyään Uuno Kailaan runoja Vesa-Matti Loirille ja levytettyään Hurmio-orkesterinsa kanssa Olavi Virran vanhaa ohjelmistoa omina jazz-sovituksina.

VIRRET OVAT RUOHONJUURITASON ENERGIAA

Uusimmalla levyllä Kaanaanmaa soivat virret, Virtuosi di Kuhmon kanssa. Nekin ovat sitä omaa ääntä, jota Perko menestyksekkäästi seuraa, sovitusten mukaan ja vapaan improvisaation hengessä.

Levyllä Perko on tavoittanut uudenlaista yleisöä jazzdiggareiden piirien ulkopuolelta, mutta hänelle itselleen virret eivät ole eksotiikkaa sen paremmin kuin uutuuskaan. Perko kasvoi lapsuudenkodissaan virrenveisuun keskellä. Vaikka hän teini-ikäisenä saikin parantumattoman tartunnan jazziin, juuret jäivät virsiin ja iskelmiin.

— Harvalla on henkilökohtaista lapsuudesta nousevaa suhdetta yhteenkään jazz-standardiin. Ei minulla ainakaan. Mutta virsikulttuuri on jotain sellaista, mihin kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen suhde. Musiikin tekemisen kannalta se on erinomainen lähtökohta, koska hyvästä musiikista pitää välittyä sellaista ruohonjuuritason energiaa, jonka kuka vain voi tuntea.

ARMOLLISUUS ITSEÄ KOHTAAN VÄLITTYY KUULIJOILLE

Perko on nyt kiertänyt vibrafonisti Severi Pyysalon ja kitaristi Teemu Viinikaisen kanssa kolme vuotta taivuttamassa virsi-improvisaatioita kotimaassa ja ulkomailla.

—Virsien soittaminen tuli kuvioon mukaan, kun minulta kyseltiin kirkkokonsertteja eikä muu ohjelmisto oikein sopinut sellaiseen. Se oli kyllä ollut mielessä jo aiemminkin, mutta tarvittiin sopiva tilanne, että idea toteutui.

— Ollaan saatu trion kanssa konserteista erittäin lämmintä ja kiittävää palautetta, myös uskonnollisilta piireiltä, vaikka me soitammekin sekaan ainakin puolet petäjäistä. Ehkä kyse on siitä, että kun me uskaltaudumme kirkkoon soittamaan rehellisesti omalla tavallamme, jonkinlainen armollisuus itseä kohtaan välittyy kuulijoillekin.

VIRRET JA VIRTA NOUSEVAT SAMASTA OLEMUKSESTA

Perkolle virret ovat yksi näkökulma suomalaiseen elämänmuotoon. Hurmio-orkesterin soittamat iskelmät tarjoavat toisen näkökulman, joka ei ole tosin kovin erilainen, edes melodisesti. Virret ja Virta nousevat samasta meikäläisestä olemuksesta.

— Muusikolta virsiin tarttuminen vaatii tiettyä rohkeutta: pitää uskaltautua esittämään oma tulkintansa, joka jäsentyy koko pitkän tradition jatkoksi. Minusta juuri tulkinta on välttämätön, pelkkä perinteen kumartaminen ei ole kiinnostavaa, sellaisella on arvoa vain kuriositeettina. Elävän musiikin pitää kertoa siitä, mitä minä haluan sanoa, ja koskettaa juuri tässä ja nyt.

Kaanaanmaa-levyn kansiteksteissä Perko toivoo musiikin herättävän kuulijassa tunteita.

— Ihmisissä on aina enemmän samaa kuin erilaista — aina, yli kulttuurierojen, aikakausien, kansallisuuksien ja ihonvärin. Joten aina kun ammennan itsestäni, se on myös yhteistä ainesta. Siksi soittaminen ei myöskään ole itsekästä vaan jaettujen kokemusten välittämistä yhdeltä toiselle.